Monica ei ollut uskoa silmiään, kun hän näki koiransa kuvan oluttölkissä. Perheen rakas lemmikki palasi kotiin vuosien jälkeen.
Amerikkalainen Monica Mathis sai rakkaan koiransa takaisin – kiitos oluttölkin!
Motorworks Brewing -yhtiö painattaa oluttölkkeihinsä kodittomien koirien kuvia, kertoo Fox13. Ajatuksena on etsiä koteja koirille.
Oluttölkeissä kodittomien koirien kuvia
Yksi oluttölkkeihin kuvatuista koirista oli Manatee County Animal Services -eläinsuojassa elävä löytökoira Day Day.
Koska koiran perhettä ei onnistuttu löytämään, se alkoi etsiä uutta kotia. Day Dayn kuva julkaistiin oluttölkissä.
"Herran tähden! Tuo on minun koirani!"
Kun Monica näki tölkin kuvan, hän tunnisti välittömästi koiransa. Day Day, oikealta nimeltään Hazel, oli ollut kadoksissa kolme vuotta.
– Selailin kaikkea Facebookissa ja näin (sen). Ajattelin: "Herran tähden! Tuo on minun koirani!", Monica kuvailee.
Hän oletti menettäneensä Hazelin ikiajoiksi.
– Ajattelin, etten koskaan enää näe sitä. Minulla oli epäilyksiä, ajattelin: "Jukra, se näyttää Hazelilta, mutta onko se oikeasti se?"
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Nyt koira on kotona
Monica tarttui puhelimeen ja soitti eläinsuojaan. Hänellä oli edelleen tallella koiransa eläinlääkäripaperit ja muita todistuksia, joilla hän saattoi osoittaa, että koira todella on hänen. Hazel sai eläinsuojasta kyydin kotiin.
Hazelilla oli mikrosiru, mutta Monican tiedot sirulla olivat vanhentuneet; hän oli kadottanut sirun tiedot eikä kyennyt päivittämään sitä. MIkrosirun tiedot kannattaa aina pitää ajan tasalla.
LUE MYÖS: Espanjasta Suomeen muuttanut Vatkuli-koira valloittaa somepäivityksillään, eikä perusta talvesta: "Kun tulimme lentoaseman terminaalista ulos, se oli aivan järkyttynyt"
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: Fox13news.com