Montana on kieltämässä TikTokin käytön.
Yhdysvalloissa Montanan osavaltiossa lainsäätäjät päättivät perjantaina kieltää kiinalaisomisteisen Tiktok-videosovelluksen käytön.
Montana on ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, jossa on tehty tällainen päätös. Tullakseen voimaan lakiesitys tarvitsee vielä osavaltion kuvernöörin allekirjoituksen.
Jos laki tulee Montanassa voimaan, vaatii se Googlea ja Applea poistamaan Tiktokin sovelluskaupastaan päivittäisen 10 000 dollarin sakon uhalla.
Tiktok on ilmoittanut taistelevansa lakiesitystä vastaan oikeusteitse.
– Tulemme jatkamaan taistelua Tiktokin käyttäjien ja sisällöntuottajien puolesta Montanassa. Heidän toimeentulonsa ja perustuslain ensimmäisen pykälän mukaiset oikeutensa ovat uhattuna, Tiktokin edustaja kertoi.
Yhdysvalloissa ajettu läpi maanlaajuista kieltoa
Yhdysvalloissa on ajettu koko maanlaajuista kieltoa Tiktokille. Maaliskuun lopulla Tiktokin toimitusjohtaja Shou Zi Chew oli Yhdysvaltain kongressin energia- ja kauppa-asioiden valiokunnan kuultavana, kun hän yritti estää viranomaisia kieltämästä sovelluksen käyttöä Yhdysvalloissa.
Tiktokin kieltäminen Yhdysvalloissa olisi merkittävää, sillä varsinkin nuorten suosimalla palvelulla on maassa yli 150 miljoonaa käyttäjää ja se on toiseksi suosituin verkkoviihteen lähde suoratoistopalvelu Netflixin jälkeen.
Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että Tiktokin omistajuus siirtyisi ainakin Yhdysvaltojen-toimintojen osalta pois Kiinasta.
Kiinalaisomisteisen sovelluksen tietoturva on herättänyt huolta muissakin länsimaissa, koska ei ole selvää, paljonko tietoa käyttäjistä päätyy yhtiölle ja mitä sillä tehdään. Moni länsimaa on kieltänyt videosovelluksen käytön hallinnon ja armeijan laitteilla.
Tiktok on kiinalaisen teknologiayhtiö ByteDancen kehittämä sosiaalisen median palvelu.