Moottoripyöräpoliisi ei antanut tietä suojatiellä olleille Helsingissä – tästä syystä edes esitutkintaa ei aloitettu

Moottoripyöräpoliisin toiminta ei johtanut toimenpiteisiin.

Kerroimme viime keväänä tapauksesta, joka oli sattunut vuonna 2020 Helsingin Vallilassa. MTV Uutisten lukijan lähettämällä videolla moottoripyöräpoliisi ei anna tietä suojatiellä olleille jalankulkijoille. Tilanne oli tallentunut videon lähettäjän kojelautakameraan.

Näytimme videon tuolloin myös Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtajalle ylikomisario Dennis Pastersteinille, jonka mukaan asia siirretään syyttäjälle.

– Tässä vaiheessa ei ole tarpeen arvioida toimintaa, kun ei tiedetä, mikä tehtävä poliisilla oli käynnissä, Pasterstein totesi keväällä hyvin niukkasanaisesti.

Poliisitehtävällä olevalla poliisilla on lain mukaan oikeus olla noudattamatta liikennesääntöjä erityistä varovaisuutta noudattaen ja tehtävän sitä edellyttäessä. Tuolloin ei kuitenkaan ollut tiedossa, oliko videolla näkyvä moottoripyöräpoliisi tehtävällä vai ei.

Ei johtanut toimenpiteisiin

Valtakunnansyyttäjän toimiston MTV Uutisille lähettämän päätöksen mukaan tapauksessa ei käynnistetä esitutkintaa.

Asiasta kirjattiin aluksi epäilty liikenneturvallisuuden vaarantaminen, mutta koska videon tarkka kuvausajankohta ei ollut kuvaajankaan tiedossa, koska tapahtumista oli kulunut niin pitkään, eikä moottoripyörän rekisteritunnusta näkynyt alkuperäiselläkään videolla, ei tapausta ollut mahdollista selvittää sen tarkemmin.

Syyttäjän mukaan tilanteessa oli tulkinnanvaraista se, laiminlöikö poliisi vaatimuksen esteettömän kulun antamisesta jalankulkijoille vai ehtikö oikeaa kaistaa ajanut moottoripyörä ohittaa suojatien aiheuttamatta tällaista tilannetta.

– Joka tapauksessa katson, ettei tilanne videon perusteella – ottaen huomioon erityisesti ajoneuvojen ajonopeudet, jalankulkijoiden sijainti ajoneuvoihin nähden sekä olosuhteet ja näkyvyys tapahtumapaikalla – ole ollut omiaan aiheuttamaan ainakaan vähäistä suurempaa vaaraa toisen turvallisuudelle, eikä teko siten täytä liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistöä, syyttäjä toteaa.

Bongasitko liikenteessä jotain kiinnostavaa? Lähetä video tai kuva!

Mikäli bongaat liikenteessä jotakin kuvaamisen arvoista, voit lähettää otoksesi meille helposti mobiililaitteella osoitteessa mtvuutiset.fi/lukijankuvat. Linkki ohjaa sinut palveluun, jonka kautta saat materiaalisi helposti toimituksen nähtäville. Voit lähettää kuvan tai videon puhelimesi galleriasta tai kuvata sivuston kautta avautuvalla kameralla.  

Muista jättää myös yhteystietosi, jotta voimme olla sinuun yhteydessä.

Mikäli sinulla ei ole mobiililaitetta käytössäsi, voit aina olla toimitukseen yhteydessä myös sähköpostilla uutiset(at)mtv.fi tai suoraan lifestyle-toimitukseemme lifestyle(at)mtv.fi.

Muistathan aina noudattaa liikennesääntöjä ja viranomaisten ohjeistuksia myös liikennekuvia ottaessasi.

Lue myös:

    Uusimmat