Morsian alkoi vuotaa verta kesken tanssin – häämekon alta löytyi jotain kuvottavaa: "Se oli ollut siinä noin kolme tuntia"

Morsiamen jaloista löytyi iilimatoja.
Morsiamen jaloista löytyi iilimatoja.Shutterstock
Julkaistu 05.06.2022 12:01

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Madalynin häät keskeytyivät erikoisella tavalla, kun hänen häämekkonsa helman alta löytyi kolme salamatkustajaa.

Madalyn Wisen häät keskeytyivät erikoisella tavalla, kun hänen häämekkonsa helman alta löytyi kuokkavieraita.

Häitä juhlittiin huhtikuussa 2021. Australialaisnainen oli tanssimassa ensitanssiaan tuoreen miehensä kanssa, kun anoppi yhtäkkiä kiskaisi hänet syrjään, kertoo The New York Post

Lue myös: Tamperelaisen Lauran koira nuuhkaisi metsässä väärää paikkaa ja sai ikävän tartunnan: "En olisi osannut kuvitellakaan"

Anoppi vei Madalynin pukuhuoneeseen, missä hämmentynyt Madalyn kyseli, mitä on meneillään. Anoppi kertoi, että Madalynin valkean häämekon alta valuu verta.

Hameen helman nostaminen paljasti syyn: Madalynin ihossa oli ollut kiinni kolme iilimatoa, joista yksi oli irronnut. Tilanne huomattiin vasta, kun juhlallisuudet olivat jo pitkällä.

– Se oli ollut siinä noin kolme tuntia, Madalyn kuvasi paksuimman iilimadon löytymistä TikTok-videollaan.

– Se oli kiinni minussa koko vastaanoton, ruokailun, puheet...

Madalyn jakoi videon tilanteesta TikTokissa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Oletti kuukautistensa alkaneen

Madalyn oli ennen juhlavastaanottoa käynyt tuoreen aviomiehensä kanssa hääkuvissa, joita kuvattiin korkeassa, kosteassa ruohikossa. Alueella oli satanut runsaasti aiemmin, ja Madalyn olettaa saaneensa iilimadot jalkaansa kuvausreissulla.

Verta nähdessään Madalyn uskoi vain kuukautistensa alkaneen etuajassa. Anoppi oli kuitenkin eri mieltä.

– Sitten hän sanoikin, että se on iilimato. Olin vähän huppelissa, joten nauroin!

Lue myös: Anu ei pitänyt kyyn puremaa vaarallisena – lopulta oireiden vakavuus yllätti lääkäritkin: "Koko loma meni käytännössä siinä"

"Se iilimato oli saavuttanut kapasiteettinsa ja irrottautunut"

Pian kävi ilmi, että anoppi oli tosissaan. Pullein iilimato oli jo pudottautunut irti, ja sen jättämä verivana oli paljastanut tilanteen.

– Se [iilimato] oli niin paksu! Se oli paksu! Kun ne ovat niin pulleita, se merkitsee, että ne ovat kirjaimellisesti täynnä. Se oli saavuttanut kapasiteettinsa ja irrottautunut.

Vierailla tai muilla seurueen jäsenillä iilimato-ongelmaa ei ollut. Siksi Madalyn olettaa, että iilimadot ryömivät hänen kimppuunsa kuvausten aikana. Juhlat jatkuivat tapauksen jälkeen iloisina, ja Madalyn esitteli vieraille laastaroitua jalkaansa!

Katso myös: Somevaikuttaja keikisteli hiekalla rantakuvissa – joutui maksamaan kuvaushetkestä inhalla tavalla! Juttu jatkuu videon alla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Jo 20 miljoonaa katsojaa: "Joka päivä löytyy uusi syy olla menemättä Australiaan..."

Madalyn jakoi videon tilanteesta TikTokissa. Iilimatokokemus karmi kansaa urakalla: videolla on jo yli 20 miljoonaa katselukertaa!

– Joka päivä löytyy uusi syy olla menemättä Australiaan, kommenteissa päivitellään.

– Uusi pelko: löydetty, toinen kommentoija vitsailee.

Lue myös: Video voi ällöttää! Kristan kissa oksensi kymmensenttisen suolinkaisen: "Yököttävyyden huipentuma"

Katso myös: Potilas luuli kuuroutuvansa – tämän lääkäri löysi korvasta!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: Nypost.com, Tiktok.com/@madalyn.wise

Tuoreimmat aiheesta

Mitä ihmettä?