Mount Everestin huippu valloitettiin ensimmäisen kerran 70 vuotta sitten.
"Everest-mies" Kami Rita rikkoi viime viikolla ennätyksen Everestin kiipeämisten määrässä.
Maanantaina tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun nepalilainen vuoristo-opas Tenzing Norgay ja uusiseelantilainen Edmund Hillary nousivat maapallon korkeimman vuoren Mount Everestin huipulle.
Nepalin hallitus ja kiipeily-yhteisö juhlistavat päivää muun muassa paraatilla ja seremonioilla, kertoo al-Jazeera.
Kiipeilijöitä puoleensa vetävä Mount Everest sijaitsee Himalajan vuoristossa Nepalin ja Kiinan rajalla. Sen korkeus on 8 849 metriä.
Viime vuosina Everestin huipulle kiipeämisestä on tullut niin suosittua, että se on synnyttänyt jopa vaarallisia ruuhkia vuoren huipulle. Huipulla hapen määrä on vähäinen, ja kiipeilijät ovat riippuvaisia rajallisesta lisähapesta, joten ruuhkaan jumiutuminen voi aiheuttaa hengenvaarallisia seurauksia.
Monet kiipeilijät ja oppaat ovat myös vuosien varrella kritisoineet sitä, kuinka pienellä kokemuksella vuorelle pääsee kiipeämään.
Kaksi nepalilaista kiipeilijää kisaa kiivaasti vuoren valloituksen ennätyksistä.
Viime viikkoina kaksi nepalilaista kiipeilijää ovat käyneet kisaa Mount Everestin huipulle kiipeämisen ennätysmääristä. Viikko sitten tiistaina nepalilaisopas Kami Rita Sherpa, 53, kiipesi Mount Everestin huipulle 28. kerran.
Vain päivä ennen Ritan ennätystä nepalilainen opas ja vuorikiipeilijä Pasang Dawa Sherpa, 46, puolestaan kiipesi Everestille 27. kerran.
Molemmat miehet ovat kiivenneet Everestille tämän kiipeilykauden aikana jo kaksi kertaa.
10 ihmistä kuollut tällä kiipeilykaudella valloitusta yrittäessään
Tänä vuonna Nepal on myöntänyt lähes 480 lupaa Everestin huipulle kiipeämiseen.
Pelkästään tänä vuonna 10 huipulle kiivennyttä on menettänyt henkensä vuorelle kiipeämisessä. Heidän joukossaan on ollut neljä nepalilaista opasta.
Monet kiipeilijöitä vuorelle ohjeistavista ovat nepalilaiseen sherpa-vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, jotka ottavat usein suuria riskejä kantaessaan ruokaa ja muita varusteita kiipeilijöiden mukana vuorelle.
Huolta Everestin tilasta on nostanut myös ilmastonmuutos. Everestin alueella jäätikkö on sulanut nopeaa vauhtia ilmaston lämpenemisen seurauksena, kertoi Nature-lehdessä julkaistu tutkimus viime vuonna.
Tuhansien vuosien aikana muodostuneen South Colin jäätikön paksuus on viimeisen 25 vuoden aikana ohentunut jopa 55 metriä. Tutkimuksen mukaan tätä vauhtia jäätikkö luultavasti häviää kokonaan vain vuosikymmenissä.