Lomapainajainen (Blended) -elokuvaa tähdittävä Adam Sandler kahmi tänä vuonna ehdokkuuksia huonoimpia näyttelijöitä palkitsevassa Golden Raspberry Award -gaalassa.
Golden Raspberry Award eli tuttavallisemmin Razzie-palkinto on yhdyvaltalainen elokuvapalkinto, joka myönnetään huonoimmille elokuville ja näyttelijöille. Uransa aikana Adam Sandler on saanut jo kuusi Razzie-palkintoa. Häntä on parjattu muun muassa elokuvien That’s My Boy ja Jack and Jill -rooleista.
MTV.fi oli paikalla Lomapainajainen (Blended) -elokuvan lehdistötilaisuudessa Berliinissä. Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 27. kesäkuuta. Lehdistötilaisuudessa elokuvaa tähdittävä Sandler kertoi suhtautuvansa häneen kohdistuvaan arvosteluun rennosti. Vuoden 2013 Razzie-palkinnot jaettiin maaliskuussa.
– Valvoin yön ennen ehdokkaiden julkistusta ja odotin kuinka käy. Rukoilin, että pystyisin rikkomaan ennätyksen, Sandler vitsaili lehdistötilaisuudessa.
Kuinka ollakaan, näyttelijä kertoo rikkoneensa ennätyksen:
– Sitten kuulin, että olin rikkonut ennätyksen. Olin ehdolla 27 kategoriassa. Kun sain viestin asiasta, niin olin että, jahas, he vihaavat minua taas.
Sandler kuitenkin vakuuttaa, että hän ei ota kritiikistä itseensä.
– Ei minua haittaa, mutta äitiäni kylläkin. Se on hänelle varsinainen piikki lihassa. Ainut huono asia on se, kun äidin kaverit tulevat toteamaan äidilleni, että kylläpäs poikaasi taas vihataan.
Lomapainajainen saa ensi-iltansa Suomessa 27. kesäkuuta. Jutun videolla MTV.fin kuvaamia tunnelmia Berliinin maailmanensi-illan punaiselta matolta.