Vuoden 2018 Golden Globe -gaala oli täynnä unohtumattomia hetkiä.
Tänä vuonna Los Angelesissa järjestetyssä Golden Globe -gaalassa palkittiin jo 75. kerran parhaita televisiosarjoja sekä elokuvia. Ilta oli täynnä solidaarisuuden osoituksia, vaikuttavia puheita sekä viiltävää huumoria.
Mikäli gaala meni sivu suun, kokosimme kuusi unohtumattominta hetkeä illan ajalta!
Seth Meyersin viiltävä aloituspuhe
Gaalan juontaja, näyttelijä-koomikko Seth Meyers ei säästellyt sanojaan illan avauspuheessaan.
– Hyvää iltaa naiset ja jäljellä olevat herrat!
Ennen kuin Meyers kävi läpi Hollywoodin vuoden 2017 heikoimpia hetkiä, hän totesi vuoden 2018 olevan elpymisen vuosi, sillä "marihuana on laillista ja seksuaalinen häirintä vihdoin ei ole".
Meyers jatkoi Hollywoodin miesten pilkkaamista toteamalla, että ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kenestäkään ei olisi kammottavaa kuulla nimensä luettavan ääneen.
Mies vitsaili myös Pohjois-Koreasta, presidentti Donald Trumpista sekä elokuvatuottaja Harvey Weinsteinista.
Sterling K. Brownin voitto
Sterling K. Brownista voitti Golden Globen paras näyttelijä TV-draamassa -kategoriassa. Palkinto tuli Brownin roolisuorituksesta NBC:n hittisarjassa This Is Us, jossa hän näyttelee Randall Pearsonia. Tämä oli Brownin ensimmäinen Golden Globe.
Hetki oli historiallinen, sillä Brown on ensimmäinen afroamerikkalainen, joka on voittanut Golden Globen kyseisessä kategoriassa. Näyttelijä kiitti puheessaan vaimoaan Ryan Michelle Bathea, lapsiaan sekä näyttelijäkollegoitaan sarjassa. Hän antoi myös erityismaininnan eturivissä istuneelle Oprahille.
Brown kiitti myös ohjelman luojaa Dan Fogelmania. Hän on sanonut aikaisemmin, että "värisokea" roolitus on auttanut häntä saamaan rooleja, mutta oli kiitollinen Fogelmanille siitä, että hän "kirjoitti roolin tummaihoiselle miehelle".
– Joten, se mitä arvostan niin paljon tässä, on se että minut nähdään sellaisena kuin olen, ja minua arvostetaan sellaisena kuin olen. Ja se tekee vähättelemisestäni niin paljon vaikeampaa, tai kenen vaan vähättelemisestä, kuka näyttää minulta.
Oprah Winfreyn vaikuttava kiitospuhe
Oprah Winfrey piti tunteikkaan ja inspiroivan puheen muutoksesta ja totuudesta vastaanottaessaan Cecil B. Demille -palkinnon. Winfrey on ensimmäinen tummaihoinen nainen, jolle kyseinen kunniapalkinto on myönnetty.
Winfrey aloitti puheensa muistelemalla vuotta 1964, jolloin hän pienenä tyttönä katsoi televisiosta Oscar-gaalaa. Tuolloin Sidney Poitier palkittiin parhaan miespääosan Oscarilla.
– En ollut koskaan nähnyt, että tummaihoista miestä juhlittiin sillä tavalla. Mielestäni ei ole kadonnut, että tuolla jossain on pieniä tyttöjä, jotka katsovat kun minä olen ensimmäinen tummaihoinen nainen, jolle tämä palkinto myönnetään. On kunnia ja etuoikeus saada jakaa tämä ilta kaikkien heidän kanssa.
Winfrey kiitti Hollywood Foreign Press Associationia palkinnon myöntämisestä hänelle.
– Arvostan lehdistöä enemmän kuin koskaan, kun me yritämme suunnistaa näinä vaikeita aikoina. Se, minkä tiedän varmasti, on että totuuden kertominen on kaikista voimakkain työkalu, mikä meillä kaikilla on.
Hän kertoi myös toisen tarinan naisesta nimeltään Recy Taylor, joka joutui kuuden valkoihoisen miehen raiskaamaksi ja hänet uhattiin tappaa, mikäli hän puhuisi tapahtuneesta. Taylor kuoli hiljattain saamatta oikeutta tapahtuneelle.
– Haluan, että kaikki tytöt, jotka katsovat tätä, tietävät että uusi päivä on horisontissamme! Ja kun se uusi päivä vihdoin koittaa, se tulee tapahtumaan koska monet mahtavat naiset, joista useat ovat tänään tässä huoneessa, ja jotkut todella upeat miehet taistelevat ahkerasti varmistaakseen, että heistä tulee johtajia, jotka vievät meidät aikaan jolloin kenenkään ei enää koskaan tarvitse sanoa "Me Too".
Winfreyn puhe päättyi seisoviin aplodeihin ja monet paikalla olijoista olivat silminnähden liikuttuneita voimakkaasta puheesta.
James Franco ei antanut Tommy Wiseaun puhua
James Franco voitti Golden Globen parhaan näyttelijän roolista animaatiossa, musikaalissa tai komediassa, roolistaan Tommy Wiseauna elokuvassa The Disaster Artist. Elokuva kertoo Wiseaun elokuvan The Roomin tuotannosta. The Room -elokuva on saanut viime vuosien aikana todellisen kulttiklassikon maineen elokuvana, jonka huonous tekee siitä erittäin hauskan. Franco ohjasi elokuvan ja tähditti sitä yhdessä pikkuveljensä Dave Francon kanssa.
Kun Franco kuuli nimensä kutsuttavan, hän toi myös pikkuveljensä Daven lavalle kanssaan. Hän huusi mikrofoniin ja kutsui Wiseaun myös lavalle. Wiseau saapui lavalle tavaramerkikseen muodostuneissa pitkissä mustissa hiuksissaan sekä aurinkolasit päässä, mutta hän ei päässyt puhumaan sillä Franco työnsi hänet pois mikrofonin luota.
Franco jatkoi lukemalla puhettaan iPhonestaa Wiseaun aksentilla ja kiitti myös elokuvan teossa mukana ollutta Seth Rogenia kutsumalla häntä pitkäaikaisimmaksi ystäväkseen viihdemaailmassa. Hän kiitti myös äitiään ja veljeään.
– Kiitos äidilleni siitä, että annoit veljen minulle.
Natalie Portmanin napakka kuittaus
Näyttelijä Natalie Portman toimi esittelijänä parhaan ohjaajan kategoriassa. Ennen palkinnon ojentamista hän teki huomion, että kategoria oli jokseenkin yhtenäinen, sillä ehdokkaana ei ollut yhtäkään naista.
– Ja tässä ovat kaikki miesehdokkaat, Portman totesi ennen kuin hän esitteli ehdokkaat.
Ehdokkaat olivat tänä vuonna Martin McDonough, Christopher Nolan, Guillermo Del Toro, Ridley Scott ja Steven Spielberg. Palkinnon voitti Del Toro.
101-vuotiaan Kirk Douglasin esiintyminen
Legendaarinen näyttelijä Kirk Douglas nousi lavalle miniänsä Katherine Zeta-Jonesin avustamana esitelläkseen parhaan elokuvakäsikirjoituksen palkinnon. Zeta-Jones on naimisissa Douglasin pojan Michael Douglasin kanssa.
101-vuotias Douglas näytteli yli 90 elokuvassa uransa aikana. Paikalla ollut yleisö osoitti seisaaltaan kunnioitusta legendaariselle tähdelle.
Lähde: Hollywood Reporter