MTV:n Kasperi Kunnas on Vuoden urheilujournalisti

MTV:n Kasperi Kunnas on valittu Vuoden urheilujournalistiksi 2023. Valinnan teki Urheilutoimittajain Liiton hallitus. Tunnustus jaettiin liiton ja Suomen Urheilugaalan yhteisessä urheilun arvostuksen päivässä 7. joulukuuta 2023 Helsingissä. 

– Erityisen hienoa saada tunnustusta kollegoilta. Kun katsoo edellisvuosien palkittuja, voi vain todeta, että on päässyt kovaan seuraan, Kunnas kommentoi.

– Koen, että palkinto on samalla tunnustus koko MTV:n urheilutoimitukselle. Ei tätä työtä yksin tehdä.

Kunnas, 36, on työskennellyt MTV Urheilussa yli kymmenen vuoden ajan. Hänellä on vahva tausta kirjoittavana toimittajana, sillä ensimmäiset vuotensa Kunnas työskenteli puhtaasti verkkotoimittajana.

Jo tuolloin kynä oli persoonallinen, ja hän on sittemmin onnistunut siirtämään samanlaisen otteen myös tv-juttuihinsa. Kunnaksella on MTV Urheilussa monipuolinen rooli toimittajana, ankkurina, haastattelijana, sekä ajoittain myös uutispäällikkönä.

– Kunnas hoitaa laadukkaasti roolin kuin roolin, mutta erityisen vahvasti hän erottuu edukseen tv-jutun tekijänä. Kunnakselle voi huolettaa antaa sisällöltään haastavia aiheita, sillä hänellä on kyky koota olennaiset palaset loogiseksi kokonaisuudeksi, myös aikataulupaineessa. Tämä on kulunut sanonta, mutta pitää erityisen hyvin paikkansa Kasperin kohdalla – hän on valmentajan unelmapelaaja, kertoo Kunnaksen esihenkilö, MTV Urheilun toimituspäällikkö Teemu Niikko.

– Kunnas tunnetaan MTV Urheilun Twitter (X-palvelu) -aktiivina, mutta perheenperustaminen lienee hidastanut hieman tahtia hurjimmista vuosista. Tahti parketeillakin lienee hieman hidastunut, mutta koripallo on Kasperille kenties se rakkain urheilumuoto.

Niikko muistaa, että hänen ensikohtaamisensa Kunnaksen kanssa tulikin korisparketilla.

– Se tapahtui jo vuosia ennen kummankaan MTV-uraa, kun Kasperi tuomaroi ottelun, jossa itse pelasin. Seepra ei kaivannut heinää – Kasperi vihelsi loogisen kokonaisuuden myös alasarjan onnettomasta koripallo-ottelusta, Niikko kertoo.

Kunnas on monipuolinen urheilun seuraaja, mikä näkyy hänen tuotannossaan. Vuosien mittaan hänen työnsä esimerkiksi jääkiekon, formuloiden ja koripallon parista on ollut vakuuttavaa.

"Urheilutoimittajan on pystyttävä ja osattava tehdä juttu aiheesta kuin aiheesta", on Kunnas itse asettanut tavoitteekseen, missä hän on onnistunutkin palkintonsa arvoisesti.

Alla Kunnaksen työnäytteitä Tulosruudusta vuodelta 2023. Kunnaksen kyky tarinankerrontaan ja persoonallinen ote tulevat niissä hyvin esiin. 

Mikko Manner viihtyy kotikaupungissaan Vaasassa – kertoo ammattivalmentamisen varjopuolista 4:02
Mikko Manner viihtyy kotikaupungissaan Vaasassa – kertoo ammattivalmentamisen varjopuolista.

Lue myös:

    Uusimmat