MTV:n kirjeenvaihtaja: Orlandon tapahtumat erityisen kova isku seksuaalivähemmistöjä vastaan

2:00img
Julkaistu 12.06.2016 22:33

MTV UUTISET

MTV:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo Orlandon homobaariin tehdyn iskun järkyttäneen erityisesti maan seksuaalivähemmistöjä. Muslimit pelkäävät iskun sekoittavan islamin ja ääri-islamin rajaa entisestään.

Sunnuntain vastaisena yönä Floridan Orlandossa homobaariin tehty on järkyttänyt erityisesti seksuaalivähemmistöjä.

– Vastaavaa terrori-iskua seksuaalivähemmistöjä kohtaan ei nähty ainakaan länsimaissa ennen tätä, Karppinen sanoi Kymmenen uutisissa.

Kesäkuussa vietetään kansainvälistä pride-kuukautta. Selvästi seksuaalivähemmistöihin kohdistettu isku varjostaakin pride-kuukauden juhlintaa eri puolilla maailmaa.

Hänen mukaansa isku tulee todennäköisesti lisäämään muslimivastaisuutta.

– Isku saattaa lisätä islamin ja ääri-islamin sekoittumista. Moni muslimi pelkää ennakkoluulojen heitä kohtaan kasvavan iskun myötä.

Karppinen kertoo iskun oletettuun tekijään Omar Mateeniin liittyvän paljon kysymysmerkkejä. Hänen kerrotaan maininneen myös vuoden 2013 Bostonin maratonin pommi-iskun tehneen nimen soittaessaan hätänumeroon ja vannoneensa uskollisuutta Isisille.

Mateenin läheiset ovat kieltäneet miehen olleen uskonnollinen. Sen sijaan hänen isänsä kertoi aikaisemmin Mateenin raivostuneen kahden miehen suutelusta.

– Vielä ei tiedetä, toimiko hän äärijärjestö Isisin käskystä vai toimiko hän yksin, ja Isis otti vain kunnian teosta itselleen, Karppinen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Orlandon isku