Ranskassa pidätettiin 47-vuotias Nizzan iskuun linkittynyt mies – iskusta epäillyn perhe on syvästi järkyttynyt

2:21img
Nizzan puukkoiskun epäillyn perhe ei ole uskoa tapahtumia todeksi – varsinkin äidin on hankala ymmärtää, mitä poika on tehnyt
Julkaistu 30.10.2020 10:57(Päivitetty 30.10.2020 20:02)

MTV UUTISET - STT - AFP

Ranskassa 47-vuotias mies on pidätetty kuulustelua varten liittyen Nizzan eiliseen veitsi-iskuun, kertoo tutkintaa lähellä oleva lähde.

Myöhään eilisiltana pidätetyn miehen uskotaan olleen yhteydessä epäiltyyn hyökkääjään.

Kolme ihmistä sai torstaina surmansa ja useita haavoittui veitsi-iskussa nizzalaisessa kirkossa varhain aamulla. Tekoa tutkitaan terroritekona.

Tunisialaistaustainen hyökkääjä haavoittui pidätyksen yhteydessä ja on sairaalahoidossa. Hänen tilansa oli perjantai-iltana vakava. Hän oli saapunut Eurooppaan vasta kuukausi sitten, eikä Ranskan sisäministeriön mukaan ollut millään tarkkailulistalla. Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian kertoi tänään, että maan kansalaisten turvallisuus on vaarantunut ympäri maailman.

Le Drianin mukaan ulkomailla asuville Ranskan kansalaisille on lähetetty torstai-iltana korkeimman asteen varoitus iskujen vaarasta. Ministerin mukaan riski iskuihin on kaikialla.

Uhrit menettivät henkensä vain koska olivat paikalla

Terrorismista vastaavan syyttäjän Jean-Francois Ricardin mukaan veitsi-iskun tekijällä oli mukanaan hyökkäyksen aikana kopio Koraanista, kaksi puhelinta ja kolme veistä. Hänen kerrottiin toistaneen toistuvasti lausetta "Allahu Akbar" iskun aikana ja vielä silloinkin, kun häntä kuljetettiin sairaalaan.

Hän viilsi kurkun auki 60-vuotiaalta naiselta ja 55-vuotiaalta kirkossa työskennelleeltä mieheltä. Lisäksi hän puukotti brasilialaistaustaista naista. Nainen onnistui pakenemaan tekopaikalta, mutta menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin.

– Uhrit joutuivat uhriksi vain siitä syystä, että he olivat kirkossa tapahtuman aikaan, Ricard sanoi lehdistötilaisuudessa myöhään torstaina.

Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin kertoi, ettei epäilty veitsimies ollut turvallisuusviranomaisten tarkkailulistoilla. Hän jatkoi Ranskan olevan sodassa islamistisen ääriliikehdinnän kanssa ja lisäsi vihollisen olevan paitsi ulkopuolelta tuleva myös maan sisäinen.

– Sodassa ollessaan tulee valitettavasti ymmärtää, että tällaisia tapauksia on ollut ja niitä tulee olemaan, hän sanoi RTL radiokanavalle.

Presidentti Emmanuel Macron kutsui perjantaina ministereitä kriisitapaamiseen. Ranska nosti eilen terrorismin uhkatasoaan korkeimmalle tasolle. Kirkkojen ja muiden paikkojen valvontaa on jo tehostettu lähestyvän pyhäinpäivän alla.

Tunnelma jo valmiiksi kireä edellisen iskun vuoksi

Muutama viikko sitten historianopettaja Samuel Paty joutui radikalisoituneen miehen surmaamaksi.

Opettaja surmattiin raa'asti Pariisin lähistöllä katkaisemalla hänen kaulansa. Teosta epäillään 18-vuotiasta radikalisoitunutta tshetsheenimiestä, joka kuoli poliisin luoteihin.

Paty surmattiin sen jälkeen, kun hän oli näyttänyt oppilaille pilapiirroksia profeetta Muhammadista käsitellessään sananvapautta.

Presidentti Macron on puolustanut oikeutta julkaista pilakuvia ja kiristänyt otteitaan radikaali-islamin valvonnassa. Hän on myös sanonut islamin olevan kriisissä.

Tämä on ajanut Ranskan törmäyskurssille arabimaiden ja Turkin kanssa, joissa molemmissa on vaadittu boikotteja Ranskaa kohtaan.

Macronin vastaisia mielenosoituksia on pidetty ainakin Bangladeshissa, Pakistanissa ja Jerusalemissa.

Epäillyn veitsimiehen perhe epäuskoisena

Torstaisesta veitsi-iskusta epäiltynä pidätetyn miehen perhe on kertonut uutistoimisto AFP:lle, että heidän on vaikea uskoa, että epäilty olisi tehnyt iskun. Uutistoimisto tapasi miehen perheen heidän kotonaan Tunisiassa.

Perhe kertoi AFP:lle, että mies oli edellisten kahden vuoden aikana kääntynyt uskonnon puoleen ja eristäytynyt. Äitinsä mukaan mies ei ollut juuri ollut tekemisissä muiden ihmisten kanssa tai poistunut kotoaan.

Ennen erakoitumistaan hän oli sen sijaan juonut alkoholia ja käyttänyt huumeita, mitä hänen äitinsä harmitteli köyhän perheen rahojen haaskuuna.

Ranskaan mies oli saapunut Italian kautta, veljensä mukaan parempien työmahdollisuuksien perässä.Perheen mukaan mies oli soittanut iskua edeltävänä päivänä ja kertonut saapuneensa Ranskaan. Epäuskoinen perhe ihmetteli, miten tämä olisi voinut tehdä iskun vain muutamia tunteja Ranskaan saapumisen jälkeen.Tunisialaiset oikeuslähteet kertoivat AFP:n mukaan, että asiasta on aloitettu tutkinta. Lähteiden mukaan Nizzan iskusta epäillyllä oli rikosrekisteri, jossa kerrottiin ainakin väkivaltaisesta käytöksestä ja huumeiden myymisestä.

*Päivitys kello 19:54. Juttua täydennetty kauttaaltaan. Otsikkoon lisätty tieto perheen reaktiosta. 

Lue myös: 

Kansanedustaja Hussein al-Taee ääri-islamistien iskuista: Viheläinen keino purkaa omaa pahaa oloa toisiin

Nizzan veitsi-iskun silminnäkijä: "Näimme suuren poliisijoukon ja kuulimme laukauksia" – Macron: Emme taivu terrorismin ja hulluuden edessä

Nizzan veitsi-iskujen verinen tekotapa: Ensimmäinen uhri teloitettiin raa'asti kirkossa

Poliisi esti kaksi muuta todennäköistä iskua Ranskassa

Tuoreimmat aiheesta

Nizza