MTV:n kirjeenvaihtaja tyhjän laivaterminaalin edustalla: Ruotsalaisilla ei ole minkäänlaista matkustusintoa Suomeen tällä hetkellä

1:45img
Tältä näyttää Viking Linen terminaalin ulkopuolella Tukholmassa – kirjeenvaihtaja kertoo, mikä on ruotsalaisten matkustusvietti Suomeen korona-aikana.
Julkaistu 18.09.2020 20:15
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Ruotsalaiset ovat olleet vuosia yksi suurimmista turistiryhmistä Suomessa. Varsinkin laivayhtiöille maiden välinen liikenne on ollut äärimmäisen tärkeää.

MTV Uutisten Tukholman kirjeenvaihtaja Jukka Lehto kommentoi lähes tyhjän Viking Linen terminaalin edustalta, että kohti Suomea on tänä iltana lähdössä vain joitain kymmeniä matkailijoita.

Lue taustaa: Kun päällikötkin joutuvat siivoustalkoisiin: MTV kysyi talousahdingossa painivilta laivayhtiöiltä, miten risteilyt pyörivät poikkeusoloissa

Suomen uudet, aiempaa löyhemmät, matkustusrajoitukset tulevat voimaan keskiyöllä. Lehto kuvaa ruotsalaisten matkustusintoa Suomeen ”ei minkäänlaiseksi.”

– Oli oikeastaan pienoinen yllätys, sillä ajattelin että tänään voisi pieni piikki olla. Terminaalissa on todella hiljainen ilta.

– Kyselin molemmilta laivayhtiöiltä lukemia ja molemmat kertoivat, ettei mitään muutosta aikaisempiin perjantai-iltoihin ole. Sama tilanne on tulevat viikot eli mitään rynnistystä Ruotsin suunnasta ei ole Suomeen tulossa.

Jukka Lehto arvelee vaisun matkustusinnon syyksi kahta eri seikkaa.

Syksyisin laivoilla on normaalisti paljon ikäihmisiä, jotka eivät tällä hetkellä ota riskiä tartunnasta.

– Toinen syy on varmaan Suomesta takaraivoon jäänyt viesti, että voi tulla sakkoja tai pahimmassa tapauksessa vankeutta, jos tulee lainvastaisesti.

Jukka Lehto arvioi, että tällä menolla laivayhtiöt ajautuvat pudotuspeliin, sillä nykyisillä matkustajalukemilla kannattavaa liiketoimintaa ei voi harjoittaa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus