Keskustan piirihallitusten jäsenet haluaisivat hallituskumppaniksi kaikkein mieluiten SDP:n, mikäli keskusta olisi mukana seuraavassa hallituksessa. Asia selviää MTV:n keskustan piirihallitusten jäsenille tekemästä kyselystä.
Keskustan piiripäättäjät ovat erityisen tyytyväisiä puheenjohtaja Antti Kaikkoseen (kesk.). Kesäkuussa puheenjohtajaksi valittu Kaikkonen on onnistunut vakiinnuttamaan puolueensa kannatuksen viime kuukausien gallupeissa 12–13 prosenttiin.
Varsinais-Suomen piirihallituksen varapuheenjohtaja Arttu Laaksonen (kesk.) kuvaa Kaikkosta karismaattiseksi ja vakaaksi puheenjohtajaksi.
– Kaikkonen puhuu ihmisten kokoisista asioista, kuten sosiaali- ja terveyspalveluista.
Lisäkannatusta perussuomalaisten kannattajista
MTV:n keskustan piiripäättäjille teettämän kyselyn mukaan lisäkannatusta puolueelle tulisi haalia etenkin perussuomalaisten kannattajien joukosta, jonne puolue on menettänyt paljon kannattajiaan.
Keskusta kävi perussuomalaisten kimppuun esimerkiksi sairaalaverkko-kiistassa.
– Luulen, että meillä on aika paljon pettyneitä äänestäjiä liikenteessä ja ne pettyneet äänestäjät tulevat perussuomalaisista päin. Pienpuolue RKP voisi olla myös sellainen, josta voitaisiin haalia äänestäjäkuntaa, Helsingin piirihallituksen jäsen Sari Kumin (kesk.) sanoo MTV Uutisille.
SDP mieluisin hallituskumppani
Jos keskusta on mukana seuraavassa hallituksessa, mieluisin hallituskumppani piiripäättäjille olisi SDP. Heti kannoilla tulee toinen suuri puolue kokoomus, jolloin kasassa olisi niin sanottu kolmen perinteisen puolueen hallitus.
Keskusta jättäisi perussuomalaiset oppositioon.
– En olisi kauhean yllättynyt ja se voisi olla ehkä oma toivekin, että perinteiset kolme suurta puoluetta (kesk., kok. ja sd.) löytäisi seuraavassa hallituksessa hyvän pohjan, jolla lähdettäisiin isänmaan asioita ratkomaan, Keski-Pohjanmaan piirihallituksen puheenjohtaja Timo Pärkkä (kesk.) kommentoi.
Vaaleja odotellessa, keskustan tulisi piiripäättäjien mukaan jatkaa hallituksen haastamista puolueelle tärkeistä alueellisista lähipalveluista ja sote-asioista.
Kyselyyn vastasi 182 keskustan piirihallituksen jäsentä aikavälillä 26.11.– 17.12.2024. Kysely lähetettiin kaikille keskustan piirihallitusten jäsenille, ja sen toteutti Corefiner MTV Uutisten toimeksiannosta. Kyselyn vastausprosentti on 57.