Keskustan pääministereitä Esko Ahon (kesk.) ajoista lähtien avustanut ja sittemmin pappina toiminut Timo "Pappa" Laaninen (kesk.) on julkaissut muistelmansa. Suurin järkytys hänen poliittisen avustajan urallaan näyttää olleen pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) pakkoero. Olin itse todistamassa jupakan alkuhetkeä MTV:n studiolla.
Timo Laaninen on tavalla tai toisella avustanut kaikkia keskustan pääministereitä 90-luvun alusta lähtien joko erityisavustajana, keskustan äänenkannattajalehden Suomenmaan päätoimittajana tai puoluesihteerinä. Hänen muistelmansa Keskustan kuiskaaja – vuoteni politiikassa julkaistiin tänään.
Politiikan aktiiviselle seuraajalle muistelmissa ei ole mitään mullistavaa uutta, mutta ne antavat sisäpiirikuvan politiikan arkisesta ja joskus raadollisestakin todellisuudesta.
Keskusta hävisi monet julkisuuskamppailut – joskus syystä, ja joskus syyttä – ja Laaninen journalistina osaa olla myös itsekriittinen sekä omasta että edustamansa poliittisen liikkeen puolesta.
Jäätteemäen ero järkytti kehäketun kyyneliin
Laanisen muistelmat ovat paitsi hillitty katsaus hänen omaan henkilöhistoriaansa niin myös melko lakoninen – mutta asianharrastajille myös mielenkiintoinen – katsaus lähivuosikymmenten poliittiseen historiaan.
Vain kerran Laaninen myöntää menettäneensä yöunensa politiikan vuoksi. Syynä oli Suomen ensimmäisen naispääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ero, johon hallituskumppani SDP keskustan pakotti. Kivulias prosessi nosti kyyneleet politiikan kehäketun silmiin. Tapaus oli myös keskustalle nöyryyttävä.
Politiikan ympärille voi kehitellä kiehtovia jatkumoita. Oliko pääministeri Antti Rinteen (sd.) syrjäyttämisen taustalla muistumia noilta Jäätteenmäen syrjäyttämisen ajoilta?
Aikoinaan SDP pakotti keskustapääministerin eroamaan luottamuspulan vuoksi ja tällä vaalikaudella keskusta pakotti demaripääministerin eroamaan luottamuspulan vuoksi. Sitten keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) erosi valtionvarainministerin tehtävästä esiintymiskoulutusmeno-paljastuksen vuoksi. Samalla meni puolueen puheenjohtajuus. Seuraavaksi pääministeri Sanna Marin (sd.) kärvisteli valtion maksamien ruokalaskujen kohun loisteessa. Mitähän seuraavaksi?
Noin syvälle politiikan mutapainiin Laaninen ei kirjassaan mene, vaan pitäytyy toteavassa ja pidättyvän analyyttisessä tyylilajissa.
Jäätteenmäen faksi ja Laanisen järkyttynyt ilme
Muistan hyvin, kun silloinen oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki syytti MTV:n vaalitentissä silloista pääministeri Paavo Lipposta (sd.) Suomen sitomisesta Yhdysvaltain johtamaan koalitioon Irakia vastaan – tai jopa sotaan Irakia vastaan – USA:aan suuntautuneiden syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen takia. Jäätteenmäen mielestä Lipposen olisi pitänyt odottaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä.
Kollegat Merja Ylä-Anttila ja Timo Haapala vetivät tentin ja minun piti tehdä siitä juttu Kymmenen uutisiin. Jutun teolla oli hirmuinen kiire, koska tentti päättyi vähän ennen kymmentä.
Olin tietysti kiinnostunut Jäätteenmäen tentissä mainitsemasta kokouksesta, jossa Suomi olisi tuohon koalitioon sitoutunut. Juoksin studion lämpiöön ja kysyin Jäätteenmäeltä, mistä kokouksesta on kysymys ja mihin tieto perustuu.
Jäätteenmäki kaivoi käsilaukustaan faksin, jonka yläosan hän taittoi piiloon ja näytti sitä minulle. Muistaakseni olennainen kohta, joissa mainittiin kokoukseen osallistuneet maat oli alleviivattu tai korostustussilla merkattu.
Jäätteenmäen takana seisoi Timo Laaninen, jonka ilme vaikutti lähes järkyttyneeltä tai ainakin kovin huolestuneelta. En jäänyt sitä ihmettelemään, vaan juoksin viime tingassa editoimaan kymppiuutisten jutun loppuun.
Käsissäni oli pääministeri Jäätteenmäen eroon johtanut faksi
Myöhemmät tapahtumat todistivat, että olin hetken pitänyt käsissäni presidentti Tarja Halosen avustajan Martti Mannisen Jäätteenmäelle lähettämää faksia. Se ei ollut alkuperäinen asiakirja, vaan kooste useammasta asiakirjasta.
Laaninen kertoo kirjassaan, että se oli ilmeisesti presidentille tarkoitettu kooste mahdollista puhetta varten.
– Itse muistan nähneeni vain yhden faksin ennen vaaleja. Jäätteenmäki näytti sitä minulle MTV:n studiolla ennen tenttiä 6. maaliskuuta. Hän oli saanut sen samana päivänä. Paperin otsikko oli ”Puhe-elementtejä”. Tulkitsin, että Manninen tarkoitti ne Jäätteenmäen käyttöön, ikään kuin luvaksi hyökätä. Todellisuudessa kyse oli kansliapäällikkö Jarmo Viinasen laatimista puhe-elementeistä presidenttiä varten. Manninen oli lisännyt niihin vain otsikon ”mitä olisin tehnyt toisin”, kirjoittaa Laaninen.
Laaninen katsoo omaksi virheekseen, ettei puuttunut tilanteeseen, kun Jäätteenmäki esitteli saamaansa faksiviestiä MTV:n studiolla.
Laaninen sanoo luulleensa että Mannisen tiedonannolla oli ainakin hiljainen presidentin hyväksyntä. SDP:n sisällä Irak-politiikasta oli tuolloin erimielisyyttä ja myös presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Paavo Lipponen edustivat eri näkökulmia.
Jäätteenmäki europarlamenttiin – Laaninen lopulta papiksi
Jäätteenmäen vaalivoiton jälkeen joku taho vuosi alkuperäiset Irak-asiakirjat iltapaivälehdille ja poliisi aloitti tutkinnan niiden vuotajasta. Jäätteenmäki joutui kuulusteluihin, koska oli siteerannut Mannisen koostefaksin suoraa lainausta omilla nettisivuillaan sanaakaan muuttamatta.
Repivän julkisen ja poliittisen kohun jälkeen SDP:n eduskuntaryhmä pakotti Jäätteenmäen eroamaan. Alkuperäisen poliisitutkinnan kohde eli virallisten asiakirjojen vuotaja jäi löytymättä.
Seuraavissa eurovaaleissa kansa armahti Jäätteenmäen äänivyöryllä europarlamenttiin. Laaninen jatkoi seuraavienkin keskustapääministereiden tukemista aina Juha Sipilään (kesk.) asti.
Lopulta keskustapolitiikan pitkäaikainen taustapiru Timo ”Pappa” Laaninen päätyi kuitenkin papiksi.
– Työni Malmin seurakunnassa päättyi toukokuun lopussa 2021, minkä jälkeen siirryin virallisesti kokopäivätoimiseksi eläkeläiseksi. Jos Luoja suo, eläkepäiväni haluan käyttää englanninkielisen sanaleikin mukaan. I will not retire but refire. Haluan syttyä aina uudelleen elämäntärkeille asioille, lopettelee Laaninen muistelmiaan.
Ties mitä leppoisa mies seuraavaksi keksii?