Oppilas käytti pihviveistä puukottaessaan toista Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo kaupungin sivistysjohtaja Kai Perttu MTV Uutisille. Koulu on nyt suljettu.
Poliisi tutkii koululla Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla tänään tiistaina aamupäivällä tapahtunutta puukotusta tapon yrityksenä, kertoo Oulun poliisilaitos tiedotteessaan. Epäilty tekijä on poliisin hallussa.
Koulun oppilas puukotti toista koululaista Kaisaniemen yläkoululla aamupäivällä kello 11:n jälkeen.
– Toinen oppilas ymmärtääkseni äkkiarvaamatta iski toista oppilasta teräaseella selkään, Kai Perttu kertoo.
Pertun mukaan teräase oli pihviveitsi, jonka puukottaja oli tuonut kouluun.
– Rehtorilta saadun tiedon mukaan oppilas oli tuonut teräaseen kouluun koulun ulkopuolelta, eli se ei ollut koululta löytynyt.
Pertun mukaan puukotus ei tapahtunut käytävätiloissa, eli ei luokkahuoneessa.
Lue myös: Nuori puukottanut toista oppilasta koululla Ylivieskassa – poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä
Sekä uhri että tekijä yli 15-vuotiaita
Poliisi on aloittanut tutkinnan paikkatutkinnalla ja epäillyn puhuttamisella.
Sekä epäilty että uhri ovat poliisin mukaan yli 15-vuotiaita poikia. Perttu kertoo, että oppilaat olivat yhdeksännellä luokalla.
Epäilty ilmoittautui poliisille itse teon jälkeen.
Ensihoito kuljetti uhrin sairaalahoitoon Oulun yliopistolliseen. Poliisin tietojen mukaan hänen tilansa on vakaa. Pertun mukaan hän oli Ylivieskasta lähtiessä tajuissaan.
Motiivi epäselvä
Pertun mukaan tekijän motiivi on yhä hämärän peitossa. Esimerkiksi siitä, onko kyse koulukiusaamisesta, ei ole tietoa.
– Korona-ajan käynnistymisen jälkeen koulumaailmassa on puhuttu paljon lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Kun se riittävästi lisääntyy, traagisiakin ääri-ilmiöitä syntyä, Perttu muotoilee. –Jos tuohon olisi selvä vastaus, vastaisin.
Kaisaniemen koulussa on opetusta 7.–9.-luokkalaisille. Koulussa on oppilaita Ylivieskan kaupungin mukaan yli 400.
Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto kertoi tiedotteessa, että sekä oppilaille että henkilökunnalle on järjestetty kriisiapua.