Veikkausliigakausi 2020 pyörähtää viimein käyntiin keskiviikkona 1. heinäkuuta. Vallitsevan koronavirustilanteen takia otteluiden yleisömääriä joudutaan luonnollisesti rajoittamaan, mutta onneksi paikalle saadaan siitä huolimatta reilusti väkeä. MTV Urheilu on selvittänyt, miten suuren määrän kannattajia kukin seura voi kotistadionilleen maksimissaan ottaa.
Hallituksen tuoreimman linjauksen mukaan katsomot voidaan jakaa useampaan alle 500 hengen lohkoon, mikä mahdollistaa suuremmat yleisömäärät myös Veikkausliiga-kenttien äärellä.
Ilves, FC Lahti sekä Veritas Stadionilla pelaavat TPS ja FC Inter voivat erityisjärjestelyiden avulla raottaa katsomoidensa ovia peräti 3 000 hengelle kauden alkaessa. Helsingin Bolt Arenan tuoreen tekonurmen ääreen saa sen sijaan saapua noin 2 800 katsojaa.
HJK on kertonut avaavansa stadionin kaikki viisi katsomoa. Jokaiseen niistä mahtuu henkilöstö mukaan lukien 500 ihmistä. Samalla kotikentällä pelaava HIFK kertoi tarkemmin, että sillä on ensimmäisessä pelissään käytössä 1 872 paikkaa.
Tarkkaa suunnittelua vaativat erikoisjärjestelyt lisäävät kuitenkin kustannuksia, minkä takia osa seuroista aloittaa lipunmyynnin varovaisemmin. FC Honka, Haka ja RoPS aikovat pitää kapasiteettinsa aluksi 1 500 hengen tuntumassa, vaikka kyseisille stadioneille mahtuisi normaalitapauksissa 2 800–4 000 katsojaa.
– Järjestelyt lisäävät kuluja, vaikka joudumme karsimaan ja yhdenmukaistamaan palveluja. Koska ihmisten liikkumista rajoitetaan, joudumme myös siirtämään vessoja alueelta toiselle ihmismäärän mukaan. Tässä on omat haasteensa tilojen kanssa, FC Hongan tapahtumapäällikkö Antti Salonen avasi MTV Urheilulle.
Minkälaisia erityisjärjestelyitä stadioneilla voi nähdä?
Kaikkien seurojen on noudatettava tarkkoja toimenpiteitä yleisön turvallisuuden varmistamiseksi.
Jokaisella katsomolla on oma sisäänkäyntinsä, henkilökuntansa ja vessansa, eikä lohkojen välillä pääse liikkumaan. Jos stadionilta löytyy palveluita, ei niitäkään voi käyttää muut kuin oman lohkon katsojat. Katsomolohkojen välille on myös järjestettävä suojavyöhykkeet.
Istumapaikat ovat jaettu niin, että yleisössä on varmasti tarpeeksi väljää. Ainakin HJK ja FC Lahti ovat kuitenkin vahvistaneet, että yhdessä saapuvat seurueet voivat tilan salliessa istua vierekkäin.
– Turvavälit on huomioitu jo lippukaupan katsomokartassa ja jokainen istuu lippuun merkityllä paikalla. Perheen kanssa saapuvat voivat neuvotella istumajärjestelyistä järjestyksenvalvojien kanssa, HJK:n mediapäällikkö Jupe Väre kertoo.
Kausikorttilaiset eivät lähtökohtaisesti pääse omille paikoilleen istumaan, vaan myös heidät joudutaan ohjaamaan uusille pakoille turvavälien ylläpitämiseksi. Useat seurat ovat kuitenkin pyrkineet järjestämään kausikorttilaisilleen etulyöntiaseman lippuostoksilla.
Ottelut ovat varustettu kylteillä ja kuulutuksilla, joilla kannattajia muistutetaan esimerkiksi turvaväleistä ja hihaan yskimisestä. Poistuminen stadionilta pyritään myös suorittamaan porrastetusti turvallisten etäisyyksien ylläpitämiseksi.
Seura | Maksimikatsojamäärä | Stadionin kokonaiskapasiteetti | Stadionin täyttöaste |
Ilves | 3 500 | 16 800 | 21 % |
TPS | 3 300 | 9 372 | 35 % |
FC Inter | 3 300 | 9 372 | 35 % |
FC Lahti | 3 000 | 14 465 | 21 % |
HIFK | 2 800 | 10 770 | 26 % |
HJK | 2 800 | 10 770 | 26 % |
SJK | 2 750 | 5 817 | 47 % |
KuPS | 1 800 | 4 778 | 38 % |
Honka | 1 510 | 4 000 | 38 % |
Haka | 1 500 | 3 200 | 47 % |
RoPS | 1 400 | 2 803 | 50 % |
IFK M | 1 000 | 1 637 | 61 % |
Taulukon lukemat ovat seurojen vastausten ja tiedotteiden pohjalta pyöristettyjä arvioita.
Juttua muokattu 27.6. klo 9.38: Ilveksen katsomokapasiteettia ja täyttöprosenttia muutettu. Pelaa ottelunsa Ratinassa.