MTV seuraa: HIFK:n Iiro Pakarinen saavutti huiman rajapyykin jo nyt! Kärpille positiivinen alku Oulussa

Jääkiekon SM-liigassa lauantain kierroksella ohjelmassa on kuusi ottelua. MTV Urheilu seuraa illan pelien tapahtumia hetki hetkeltä.

Seuranta, SM-liigakierros, 26.10.2024:

OtteluTilanne (1. erä)
HPK–TPS0–0
KalPa–HIFK0–1
Kärpät–KooKoo1–0
Lukko–Ässät0–1
Pelicans–JYP1–0
Sport–Tappara0–1

Kello 17.15 MAALI! Lukon vaikeudet sen kuin jatkuvat. Ässät siirtyy Satakunnan derbyssä johtoon, kun Lenni Hämeenaho jää täysin vapaaksi maalille. Nuori maalitykki käyttää paikkansa ja vie patapaidat karkumatkalle. Aika 6.16.

Vaasassa Tappara siirtyy johtoon, kun Kristian Tanus murtautuu Sport-puolustuksen välistä alueelle. Tanus liukuu tekopaikkaan ja pistää limpun uuniin.

Sportin päävalmentaja Juuso Hahl meinaa jo hypätä jään puolelle. Hahl ei ole selkeästi tyytyväinen Tapparan avausmaalin tuomariratkaisuihin.

Kello 17.07 MAALI! Sitten tulee osumia.

Lahdessa Jonas Enlund iskee kauden ensimmäisen osumansa ja vie Pelicansin 1–0-johtoon JYPiä vastaan.

Oulussa Sisu Yliniemi vie Kärpät johtoon KooKoota vastaan.

Ja Kuopiossa vähemmän yllättävä nimi on esillä. HIFK:n Iiro Pakarinen iskee jo kauden 20. osumansa. Ja nyt ollaan lokakuussa. Huh huh!

Pakarinen teki viime kaudella runkosarjassa 18 osumaa, minkä lisäksi hän ampui yhden pudotuspelimaalin. Eli Pakarinen on tehnyt jo nyt enemmän maaleja kuin koko viime kauden aikana.

Kello 17.01: Kiekko ensimmäisenä jäähän Kuopiossa, missä HIFK:n tulikuuma ykkösketju luo heti hyvää tonttia avausvaihdossa. Jori Lehterältä näppärä ohjaus, mutta KalPan maalivahti Juha Jatkola selvittää tilanteen.

Kello 16.57: Lauantailöylyt ihan juuri käyntiin Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Oulussa, Raumalla, Lahdessa ja Vaasassa.

Kello 16.55: "Olemme tällä hetkellä meidän itsemme pahimpia vihollisia", Kärppien kokenut puolustaja Tommi Kivistö totesi oululaisjoukkueen tilasta.

Kello 16.50: MTV Urheilun studiossa perattiin tämän hetken kuumia ja kylmiä liigajoukkueita.

Posia lähti Raimo Helmisen SaiPan ja Jarno Pikkaraisen Ässien suuntaan. Kylmät? Erityisesti Kärpät ja Ilves.

Kello 16.45: Nyt myös illan muiden pelien lähetykset käynnissä. Linkki näihin löytyy tästä.

Kello 16.40: SM-liiga teki kauden alla ison linjamuutoksen, kun se aikoi kitkeä kovalla kädellä estämisiä ja sitomisia pois pelistä. Miten muutos on näkynyt?

Pelaajien riveistä tulee sekä että -kommentteja. Osa on kokenut muutoksen positiivisena ja osa ei.

"Vanhana puolustajana olen katsellut sitä, että hyökkääjien tietyt rikkeet ovat menneet edelleen läpi. Tuohon pitää saada vielä tasapainoa", Vallin huikkaa estämisiin ja sitomisiin liittyen.

Miten SM-liigan iso tuomarilinjamuutos on näkynyt alkukaudella? Pelaajat vastaavat 5:52
Miten SM-liigan iso tuomarilinjamuutos on näkynyt alkukaudella? Pelaajat vastaavat

Kello 16.37: "Kuulostaa siltä, että Pakarinen tekee tänään jonkun maalin", MTV Urheilun asiantuntija Ari Vallin huikkasi KalPan ja HIFK:n pelin lähtökohdista.

Viittaus kohdistui tulikuumaan HIFK-hyökkääjään. Joukkueena IFK:lla on riittänyt haasteita Kuopiossa, missä sen saldo ei ole ollut kovin kaksinen.

Kello 16.34: Tappara pelasi eilen Kouvolassa, mistä se matkasi vielä yötä myöten Tampereelle. Sieltä matka jatkui tänään Vaasaan.

Sport on huilannut koko viikon ajan. Tappara sen sijaan pelaa jo viikon kolmannen ottelunsa tänään Vaasassa.

Kello 16.30: MTV Urheilun studio on paikan päällä Vaasassa. Studiota juontaa Teemu Niikko, asiantuntijoina Antti-Jussi Niemi ja Ari Vallin.

Perkauksessa muun muassa Liigan tämän hetken puheenaiheet.

Linkki lähetykseen löytyy täältä.

Kello 16.05: MTV Urheilun tämän illan liigastudio käyntiin siis kello 16.30. Studiossa seurataan niin Sportin ja Tapparan ottelua kuin myös koko kierroksen etenemistä.

Muiden pelien lähetykset käynnistyvät kello 16.45.

Linkki näihin löytyy tästä.

Kello 15.45: HIFK:n Iiro Pakarinen on ollut alkukaudella hurjassa maalivireessä. Kärppien Reid Gardiner aloitti terävästi, mutta Pakarinen on kiihdyttänyt tahtia viimeisten viikkojen aikana.

Pakarinen on kuuden ottelun maaliputkessa, jonka aikana hän on napauttanut peräti 11 osumaa.

Liigan maalipörssin TOP 5 (ennen lauantain 26.10. kierrosta):

SijaNimiJoukkueOttelutMaalit
1.Iiro PakarinenHIFK1819
2.Reid GardinerKärpät1616
3.Kristian VesalainenHIFK1811
4.Jami KrannilaLukko1610
5.Valtteri OjantakanenJYP159

Kello 15.40: HIFK:n Jori Lehterä johtaa sangen selvällä erolla Liigan pistepörssiä alkukauden rykäisyn jäljiltä. Lehterä on paukuttanut 18 ottelussa 33 (5+28) pistettä.

Kärppien Reid Gardiner on pistepörssissä toisena (16 ott, 16+10=26) ja IFK:n Kristian Vesalainen on kolmantena (18 ott, 11+13=24).

Liigan pistepörssin TOP 5:

SijaNimiJoukkueOttelutMaalitSyötötPisteet
1.Jori LehteräHIFK1852833
2.Reid GardinerKärpät16161026
3.Kristian VesalainenHIFK18111324
4.Michal KovarcikKärpät1542024
5.Iiro PakarinenHIFK1819423

Kello 15.35: Tässä vielä sarjataulukko lauantain kierrokselle lähdettäessä:

SijaJoukkueOttelutPisteet
1.HIFK1839
2.Tappara1531
3.K-Espoo1730
4.KalPa1429
5.SaiPa1828
6.Ässät1527
7.Ilves1526
8.Lukko1626
9.TPS1622
10.KooKoo1722
11.Kärpät1622
12.Sport1520
13.Pelicans1417
14.HPK1717
15.JYP1516
16.Jukurit1812

Kello 15.25: MTV Urheilun tämän päivän studio-ottelu tulee Vaasasta, missä Sport isännöi Tapparaa.

Sport väläytteli alkukaudella, kun se otti muutamia maukkaita voittoja. Sport on hieman kompuroinut tuoreeltaan, sillä se on hävinnyt edellisistä neljästä ottelustaan kolme.

Sportin tämän illan vastustaja Tappara on sen sijaan voittanut edellisistä viidestä ottelustaan neljä. Ainut kauneusvirhe tapahtui maanantaina, kun Kiekko-Espoo haki Tampereelta mukaansa 2–1-voiton.

Tappara käy tällä hetkellä kovaa taistoa sarjataulukon kakkospaikasta Kiekko-Espoota ja KalPaa vastaan. Tappara on pisteen Kiekko-Espoota ja kaksi KalPaa edellä.

Sportin ja Tapparan ottelun studiolähetys käynnistyy MTV Katsomossa kello 16.30.

Kello 15.20: Lahdessa Pelicans isännöi sarjataulukon häntäpään taistossa JYPiä.

Pelicans koki perjantaina tappion, kun se hävisi Lappeenrannassa SaiPalle. Raimo Helmisen johtamat joukot olivat parempia lukemin 3–1.

JYP kävi oman huiman mittelönsä HIFK:ta vastaan. Hurrikaanilauma nousi neljän maalin takaa rinnalle ja otti lopulta yhden pisteen. HIFK oli jatkoajalla parempi 6–5.

Pelicans on sarjassa sijalla 13, JYP sijalla 15.

Kello 15.15: Kierroksella nähdään myös viikonlopun toinen Satakunnan derby, kun Lukko ja Ässät kohtaavat tänään Raumalla.

Ässät vei viikonlopun ensimmäisen derbyn nimiinsä, kun se oli perjantaina parempi Porissa lukemin 4–1.

Ässät nousi eilisen voiton myötä sarjassa kuudenneksi. Alkukaudella ailahtelevasti esiintynyt Lukko on sijalla kahdeksan.

Kello 15.10: Oulussa Kärpät on tänään kovassa paikassa, kun se kohtaa KooKoon. Kärpät rämpii tällä hetkellä kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa ja se on sarjassa vasta sijalla 11.

Oululaisjoukkueen peli on ollut pahasti sekaisin. Kärpät on taistellut pisteistä lähinnä tulikuuman ykkösketjunsa, Ben Tardifin, Michael Kovarcikin ja Reid Gardinerin avulla.

KooKoo koki perjantaina niukan tappion Kouvolassa, kun Tappara oli sitä parempi lukemin 2–3. KooKoo on sarjassa juuri Kärppien yläpuolella sijalla kymmenen.

Kello 15.05: Kierroksen kärkikamppailu käydään siis Kuopiossa, missä sarjanelonen KalPa isännöi HIFK:ta.

KalPa kompuroi perjantaina Mikkelissä, kun se hävisi jatkoajalla Jukureille 2–3. Ennen tätä KalPa oli kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Kompuroinnista puheenollen: HIFK koki melkoisia käänteitä perjantaina, kun se johti Jyväskylässä JYP-ottelua jo 4–0. JYP tuli hetkessä rinnalle ja pisti leikin jännäksi.

Ratkaisu syntyi jatkoajalla, kun Liigan maalipörssin kärki Iiro Pakarinen napautti kauden 19. osumansa. HIFK:lle lopulta 6–5-voitto.

Ennen lauantain kierrosta IFK johtaa sarjaa kahdeksan pisteen erolla ennen Tapparaa, joka on pelannut punapetoihin nähden kolme ottelua vähemmän.

Kello 14.55: Hämeenlinnassa HPK hakee viikon toista voittoaan, kun se kohtaa TPS:n.

HPK aloitti viikon räväkästi, kun se kaatoi Tampereella Ilveksen 4–1. Tämän jälkeen HPK vieraili Espoossa, mistä mukaan ei tarttunut pisteen pistettä. Kiekko-Espoo oli parempi perjantain kamppailussa loppuluvuin 5–2.

TPS saapuu illan Hämeenlinnan taistoon itseluottamusbuustin siivittämänä. TPS on voittanut viikon molemmat ottelunsa, kun se kaatoi keskiviikkona Mikkelissä Jukurit (2–4) ja perjantaina Turussa Ilveksen (5–3).

TPS on sarjassa yhdeksäntenä, HPK on sijalla 14.

Kello 14.47: Tervetuloa SM-liigan lauantain kierroksen liveseurannan pariin. Kiekko tippuu jäähän Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Oulussa, Raumalla, Lahdessa ja Vaasassa kello 17. Ennen tätä perkauksessa lähtökohdat illan mittelöihin.

Lue myös:

    Uusimmat