Charles Leclerc ajoi voittoon Ferrarin kotiradalla Italian Monzassa onnistuttuaan viemään F1-kisan maaliin yhdellä pysähdyksellä. Eturivistä matkaan lähteneet McLarenit tulivat maaliin sijoilla kaksi ja kolme.

McLaren hallitsi kisaa alusta lähtien, mutta kärsi Ferraria pahemmin rengaskulumasta Monzan kuumissa olosuhteissa. Paalupaikalta startannut Lando Norris hävisi sijan tallikaverilleen Oscar Piastrille heti avauskierroksella. Tilanne aiheutti kuskien välille draamaa, sillä väistämään joutunut Norris menetti samalla sijoituksen kärkikamppailussa.

Piastri piti pitkään johtoasemaa, kunnes McLarenin ongelmat alkoivat. Ferrari otti riskin ja pääsi muista poiketen molemmilla autoillaan maaliin yhdellä pysähdyksellä. Piastri ajoi loppukierroksilla raivoisasti Leclercia takaa, mutta joutui tyytymään kisan kakkossijaan. Norris tuli ruutulipulle kolmantena.

Voitto Monzassa oli Leclercille uran toinen. Ferrarille ykköstila kotikisassa oli sen historian 21:s ja ensimmäinen viiteen vuoteen.

Ferrarin toinen kuski Carlos Sainz ei pystynyt pidättelemään McLareneita. Espanjalainen tuli maaliin neljäntenä. Viides oli Mercedeksen Lewis Hamilton.

Viime kisoissa ongelmissa ollut Red Bull valitsi kisaan poikkeavan strategian ja lähetti molemmat autonsa matkaan kovilla renkailla. Taktiikka ei kuitenkaan toiminut, ja tiimi joutui ottamaan molemmat kuskinsa kahdesti varikolle. Seitsemännestä ruudusta matkaan lähtenyt MM-sarjan kärkimies Max Verstappen tuli maaliin kuudentena, Sergio Perez kahdeksantena.

Red Bull onnistui Ferrarin voiton myötä pitämään valmistajien MM-johtonsa ennen McLarenia.

Valtteri Bottas lähti Sauberilla kisaan viimeisestä lähtörivistä. Hän napsi lopussa muutaman sijan tullen ruutulipulle 16:ntena.

Liveseuranta:

Lopputulokset:
1) Leclerc, Ferrari, 2) Piastri, McLaren, 3) Norris, McLaren,  4) Sainz, Ferrari, 5) Hamilton, Mercedes, 6) Verstappen, Red Bull, 7) Russell, Mercedes, 8) Perez, Red Bull, 9) Albon, Williams, 10) Magnussen, Haas.... 16) Bottas, Sauber

MAALI! Charles Leclerc tuo Ferrarin ykkösenä maaliin Monzassa! Monacolainen onnistuu ajamaan kisan yhdellä pysähdyksellä. Maalissa eroa McLarenin Oscar Piastriin on 2,6 sekuntia. Toinen McLaren-kuski Lando Norris tulee ruutulipulle kolmantena. Carlos Sainz on neljäs ja Lewis Hamilton viides.

Kierros 53/53: Viimeinen kierros! Leclerc johtaa enää kolmella sekunnilla.

Kierros 52/53: Leclerc johtaa 4,7 sekunnilla. Virhettä ei saa tehdä.

Kierros 50/53: Leclerin johto Piastriin 7,3 sekuntia! Jos renkaat kestävät, niin tämä vauhti riittää Ferrarille.

Kierros 48/53: Piastri ottaa rajusti Leclercin johtoa kiinni. Nyt autojen välinen ero on enää 8 sekuntia. Sainz on pudonnut jo neljänneksi Norrisin taakse.

Kierros 45/53: Sainz pidättelee Piastria, mutta tukalaa on. Eturenkaat ovat kuulemma loppu, mutta "kai me yritämme", hän toteaa tiimiradioon. Vain hetkeä myöhemmin Piastri ohittaa Sainzin. Leclerc on 11,4 sekuntia edellä.

Kierros 43/53: McLarenilla tiedostetaan Ferrarin taktinen riskinottokyky. Piastrille ja Norrisille sanotaan, että nyt on otettava aika-ajovauhtisilla kierroksilla eroa pois. Sainz on 2,2 sekuntia Piastrin edellä, Leclercin etumatka parempaan McLareniin on 12 sekuntia.

Kierros 42/53: Verstappen tulee toiselle pysähdykselle. Red Bull vaihtaa alle mediumit. Hän palaa kuudenneksi Hamiltonin ja Russellin väliin.

Kierros 41/53: Norris tekee tiukan ohituksen Verstappenista ja lähtee ajamaan takaa kolmosena olevaa tallikaveriaan Piastria. McLarenien välillä on nyt reilut 4 sekuntia.

Kierros 39/53: Ferrarit johtavat nyt kotikisaansa. Ilmassa on pientä väreilyä, että onnistuisiko esimerkiksi Leclerc ajamaan voittoon yhdellä pysähdyksellä? Kovilla renkailla on kuitenkin ikää jo 24 kierrosta.

Kierros 38/53: Piastri tulee kärkipaikalta varikolle. Häneltä kysyttiin hetkeä aiemmin, että onko mahdollista päästä maaliin yhdellä pysähdyksellä. Ei kuulemma ole, eturenkaat ovat mennyttä.

McLaren tekee hyvän stopin. Putoaa kolmossijalle, mutta sopivasti Verstappenin eteen.

Kierros 37/53: Hamilton tulee kuudennelta sijalta varikolle. Kovat renkaat loppustintille.

Kierros 36/53: Perez ja Alonso tulevat toiselle varikkokäynnille. Perez putoaa yhdeksänneksi.

Kierros 34/53: Russell tulee toiselle pysähdykselle. Kovat renkaat jälleen. Norris palaa radalle Verstappenin taakse. Verstappen kysyy tiimiltään, että ajavatko he kisaa McLarenia vastaan. "Kyllä, kiitos", kuuluu vastaus.

Bottas lopulta käy varikolla. Ottaa 18. sijan palatessaan. Suomalaisella on nyt mediumrenkaat.

Kierros 33/53: Norris tulee varikolle. Vielä on 20 kierrosta painettavaa kovilla renkailla. Nyt on Ferrarin sauma.

Kierros 31/53: Leclercille kerrotaan radiossa, että Norrisilla alkaa olla vaikeuksia kovien renkaidensa kanssa samassa kohtaa kuin Red Bullilla aiemmin eli 15 kierroksen ajon jälkeen. Hidastus kertoo, että Norris ajaa jopa mutkan pitkäksi.

Russell painostaa kovaa Pereziä seitsemännestä sijasta. Mercedes ajautuu ulos radalta ja joutuu luovuttamaan sijoituksen takaisin.

Kierros 27/53: Piastrilla on 2,4 sekunnin johto Norrisiin. McLareneilla on lupa kamppailla voitosta keskenään. Leclerc on alle 2 sekunnin päässä Norrisista. Sainz on pudonnut jo 11 sekuntia tiimikaveristaan.

Kierros 25/53: Kevin Magnussenille tulee 10 sekunnin aikasakko kolarin aiheuttamisesta.

Kierros 24/53: Perez tulee vanavedessä renkaidenvaihtoon. Kovat hänellekin. Red Bullin taktinen yritys menee totaalisen pieleen. Verstappen antaa painetta tiimiradiossa.

Valtteri Bottas jatkaa edelleen radalla. On nyt 12. sijalla. Vain Ocon on vielä pysähtymättä suomalaisen lisäksi.

Kierros 23/53: Verstappenille laitetaan uudet kovat renkaat eli toinen stoppi on tulossa. Tämä oli kaiken lisäksi hidas, 6,2 sekuntia. Verstappen palaa radalle vasta kahdeksanneksi.

Kierros 22/53: Verstappenilla on vain kuuden sekunnin johto kolmossijaa pitävään Piastriin. Hollantilainen tulee nyt sisään.

Kierros 20/53: Sainz tulee viimeisenä mediumilla startanneena kuskina varikolle. Palaa radalle tallikaverinsa Leclercin taakse kuudenneksi. Red Bullit ottavat nyt väliaikaisesti kärkipaikan. Verstappenille annetaan nyt lupa nostaa vauhtia.

Kierros 19/53: Ricciardolle tulee uusi viiden sekunnin rangaistus. Hidastuskuva näyttää, että RB:n mekaanikko meni koskemaan etusiipeen ennen kuin kuski ehti suorittaa aikarangaistuksensa. Melkoista hölmöilyä.

Kierros 18/53: Kärkijoukosta Sainz ja kovilla renkailla startanneet Red Bullit jatkavat radalla.

Kierros 17/53: Piastri tulee kärkipaikalta varikolle. Tulee radalle Norrisin edelle, välissä on myös Albonin Williams. Leclerc kysyy tiimiradiossa, että miksi Ferrari päätti pysähtyä, jos McLaren teki tiimille undercutia. Vastausta ei kuulu.

Kierros 16/53: Leclerc ja Hamilton tulevat seuraavalta kierrokselta sisään. Kovat renkaat alle kaikille. Norris ehtii Leclercin edelle.

Kierros 15/53: Norris otetaan undercut-taktiikalla varikolle. Britti joutuu tekemään äkäisen jarrutuksen varikon portilla ja kolhaisee tolppaa varikkosuoralle tullessaan. McLaren palaa radalle ikävään ruuhkaan kahdeksanneksi.

Kierros 13/53: Nyt alkaa kahden stopin taktiikat erottua. Alonso tulee ensimmäisenä kärkikymmeniköstä.

Kierros 11/53: Piastrilta kysytään mielipidettä rengasstrategiasta. Aussikuski pitäytyy mieluummin A-suunnitelmassa. Russell ottaa kovat renkaat ja palaa radalle 16. sijalla.

Kierros 10/53: Piastri johtaa Leclercia 1,3 sekunnilla. Norris on kiinni Ferrarin takasiivessä. Russell menettää seitsemännen sijan Perezille. Mercedes ottaa kuskin samalla varikolle takasiiven vaihtoon.

Kierros 9/53: Ricciardo saa lähdön tapahtumista viiden sekunnin aikarangaistuksen. Vastapuoli Hülkenberg saa puolestaan kymmenen sekunnin sakon kolaroinnista Ricciardon tallikaverin Yuki Tsunodan kanssa. Tsunoda joutuu keskeyttämään kisan.

Kierros 8/53: Red Bullilta kehotetaan Verstappenia ottamaan rauhallisesti. Muut ovat pehmeämmillä renkailla, ja Monzan uusi asfaltti on erittäin raaka näissä kuumissa olosuhteissa.

Kierros 3/53: Piastri johtaa ennen Leclercia ja Norrisia. Russell putosi seitsemänneksi. Max Verstappen nousi edelle kuudenneksi. Hollantilaisen havainnon mukaan Russellin takasiivessä on vauriota. Ricciardon ja Hülkenbergin pölyä nostattanut tilanne on mennyt tuomariston tutkintaan.

Startti: McLarenit pitävät asemansa lähdössä, mutta avauskierroksella Oscar Piastri peippaa ohi Lando Norrisista. Samalla Charles Leclerc ottaa Norrisilta toisen paikan. Mercedeksen George Russell ajautuu avausmutkassa ulos radalta ja menettää monta sijaa palatessaan radalle.

Klo 16.00: Kello on tasan neljä ja autot suuntaavat järjestäytymiskierrokselle! Rengasvalinnat ovat mielenkiintoiset. Kärkikymmenikössä vain Red Bullit starttaavat kovilla renkailla, kaikilla muilla on mediumit.

Myös Bottaksella on kovat renkaat, samoin usealla muullakin häntäpään kuskilla.

Klo 15.50: Korjaus sääoloihin. Helteisessä ilmassa on kyllä isokin riski voimakkaille sateille. Monzan radan lähistöllä liikkuu paksuja pilvimassoja.

Klo 15.45: Valtteri Bottas puolestaan tapasi kaverin, johon Sauberin työntekijätkin tuntuivat sekoittavan suomalaisen:

Klo 15.41: Ferrarin tuorein maailmanmestarikin on paikalla:

Klo 15.36: Sää Monzassa on paahteinen. Ilman lämpötila on 34 ja radan 53 astetta.

Rengasvalmistaja Pirelli tarjoaa parhaaksi taktiikaksi starttia mediumrenkailla ja siitä vaihtoa koviin renkaisiin kierrosten 19 ja 25 välillä. Saman voi tehdä toisin päin tai turvautua kahteen pysähdykseen. Silloin ensimmäinen stoppi tehdään jo 10 kierroksen jälkeen ja toinen noin kierroksella 30.

Klo 15.00: Tervetuloa mukaan jännittämään formula ykkösten Italian GP:tä "Vauhdin temppelissä", Monzan moottoriradalla! Kisa käynnistyy klo 16 Suomen aikaa.

Monzan vauhdikkaaseen kisaan lähdetään tilanteessa, jossa McLarenin autot ovat ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012 eturivissä. Paalupaikalta starttaa Lando Norris vierellään tallikaverinsa Oscar Piastri.

MM-sarjaa johtava Red Bullin Max Verstappen joutui aika-ajossa tyytymään seitsemänteen lähtöruutuun. Hänen edellään ovat muun muassa molemmat Mercedeksen ja Ferrarin kuljettajat. Valtteri Bottas on tallikaverinsa Guanyu Zhoun kanssa viimeisessä lähtörivissä.

 

Lue myös:

    Uusimmat