MTV Urheilu sai käsiinsä Suomen Urheiluliiton ja urheilijoiden välisen sopimuspaperin. Sopimukseen on kirjattu 50 000 euron sopimussakko, mikäli urheilija jää kiinni dopingrikkomuksesta. Aituri Lotta Haralalta sopimussakkoa ei tulla perimään.
Lisäksi liitolla olisi oikeus purkaa sopimus ja periä takaisin urheilijalta kokonaisuudessaan tämän sopimuksen perusteella suoritettu taloudellinen tuki ja korvaukset.
Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani kokee, että pika-aitajuoksija Lotta Harala on kärsinyt positiivisesta dopingnäytteestään jo julkisuudenkin kautta riittävän paljon. Itanin mukaan aituri ei tule saamaan järjestöltä minkäänlaisia rangaistuksia.
28-vuotias Harala kärsi kolmen kuukauden toimintakieltonsa yleisurheilukauden päätteeksi talvella. Hänen näytteessään oli jäämiä piristeen käytöstä.
– Tietysti lajiliiton ja urheilijoiden väliset sopimukset ovat aina luottamuksellisia, mutta noin tyypillisesti meidänkin urheilijasopimuksessa on dopingpykälä. Se, että realisoidaanko pykälää, on aina lajiliiton oma päätös, ja se perustuu ainakin meillä tapauskohtaiseen harkintaan, Itani sanoo MTV Urheilulle.
– En usko, että tämä olisi mikään ennakkotapaus, joka tekisi huolimattomuudesta tai vahingosta mitenkään vähemmän pelottavia, mutta aika näyttää, Itani jatkaa.
Lisää aiheesta torstain Tulosruudussa kello 22.25.