Vankilan punatiilinen rakennus näkyy muurien takaa kauas Helsingin Sörnäisissä. Kivilinna valmistui vuonna 1881 ja siitä asti siellä on ollut toimintaa aina.
Pääportin valkoisen kalteriaidan läpi kulkevat kaikki vangit, jotka tulevat tänne suorittamaan tuomiotaan. Me – yhden yön vierailijat – menemme sisään Länsiportin kautta. Meitä on 45 hengen joukko, joka on tullut viettämään Rikosseuraamuslaitoksen järjestämää "Unohtumatonta yötä" vankilaan.
Yllä olevalla videolla esitellään selli, jossa MTV Uutisten rikostoimittaja Tiia Palmén vietti yönsä.
Helsingin vankila sijaitsee Sörnäisissä.
Sisääntullessa meille, kuten vangeillekin, tehdään tarkastus. Tulotarkastuksessa on aina mukana huumekoira ja henkilökohtaiset tavarat, kuten kännykkä, lompakko ja avaimet, kerätään pois. Me saamme mukaamme kosmetiikka- ja muut henkilökohtaiset tuotteet, vangit eivät saa mukaansa niitäkään.
Vangit riisuvat tullessa itsensä alasti ja heidän vaatteensa tarkistetaan, mutta me saamme pitää vaatteet yllämme. Kaikki kulkevat metallinpaljastimen läpi ja matka vankilan uumeniin voi alkaa.
Tyhjät, siistit sellit
Vartijat saattavat meidät juuri remontoidulle C-osastolle, jonne vangit pääsevät muuttamaan elokuun puolivälissä. Saamme omat yhden hengen sellit, jossa halukkaat vaihtavat omat vaatteensa vankivaatteisiin.
Punaharmaa oloasu on rento, mutta pahasti kulunut vuosien saatossa. Tämä vaate on takuulla ollut monen vangin yllä ennen minua.
Juuri remontoidun osaston sellit ovat siistit eikä niihin ole vielä ehditty kiinnittää televisioita.
Selli on noin yhdeksän neliön kokoinen ja siinä on oma vessa ilman ovea. Huone on askeettinen, mutta siisti. Vasta remontoidussa sellissä tuoksuu vielä maali.
Sellissä on sänky, pöytä, pieni hylly, vaatekaappi ja tyhjä ilmoitustaulu. Televisiot puuttuvat vielä remontoiduista huoneista, mutta nekin kuuluvat sellien varustukseen.
Vangit saavat tuoda selliinsä omia tavaroitaan, kuten lukemista ja Playstation-pelikonsolin, jos siinä ei ole internetyhteyttä. Puhelimet ja tietokoneet ovat kiellettyjä vangeille, kuten myös meille tämän vuorokauden ajan.
Kun vanki saapuu vankilaan, hän menee ensin matkaselliin odottamaan pääsyä omalle osastolle. Jos vanki tulee päihtyneenä, hänet viedään eristysosastolle selviämään ja vasta sieltä varsinaiselle osastolle.
Kaikissa vankilan ikkunoissa on kalterit, paitsi kirkossa.
Ei enää paljusellejä
Meidän unohtumaton vuorokautemme alkaa kauniista kirkosta, joka on ainoa tila Helsingin vankilassa, jossa ei ole kaltereita ikkunoissa. Täällä pidetään jumalanpalvelus joka sunnuntai ja melko moni vanki haluaa osallistua siihen, koska se tuo vaihtelua sellissä olemiseen.
Helsingin vankilassa on tehty vuodesta 2014 alkaen suuria remontteja, kun kaksi kokonaista siipeä, C- ja E-osastot on remontoitu kauttaaltaan. E-osasto otettiin käyttöön viime vuonna ja C-osasto tänä kesänä.
Remonttien myötä paljuselleistä päästiin kokonaan eroon ja jokaisella vangilla on nyt sellissään oma vessa. Suihkut ovat yhteiset ja ne sijaitsevat käytävien varrella.
Helsingin vankilan uusittu ja vasta remontista valmistunut c-osasto, jossa on paikat 80 vangille.
Puiset, potkutestatut ovet
Vankilan remontissa suurin haaste oli sovittaa uusi tekniikka vanhaan taloon vanhaa kunnioittaen. Museovirasto on suojellut Helsingin vankilan ulkoapäin ja historiaa haluttiin säilyttää sisälläkin. Remontoiduilla osastoilla on jätetty vanhoja kaiteita ja syvennyksiä muistuttamaan vanhasta.
Ennen vanhaan sellien ovien piti aina olla teräksiset, mutta nyt vain karmit ovat terästä ja ovilevyt puuta. Nekin kestävät, testattu on. Helsingin vankilan henkilökunnan kovimmat potkijat yrittivät hajottaa ovet, mutta eivät onnistuneet siinä.
Paloturvallisuussyistä vanhat rappuset osastojen keskellä poistettiin remontissa ja kaiken kaikkiaan turvallisuus on huomioitu aiempaa paremmin.
Uusia ovia on testattu potkimalla.
Ambulanssi käy viikottain
Vankilassa sattuu vuosittain sellipaloja, kun vangit sytyttävät joko tahallaan tai vahingossa sellinsä tuleen. Tahallisissa teoissa on usein kyse itsetuhoisuudesta.
Vankilan henkilökunta harjoittelee sellipalojen sammuttamista säännöllisesti. Alkusammutus on tehtävä alle minuutissa.
Helsingin vankilassa otetaan nyt myös uutena tekniikkana käyttöön vesisuihku, jonka saa työnnettyä sellin ovisilmästä sisään, jos tulipalotilanteessa sellin ovea ei saada auki.
Suomen vankiloissa on loukkaantunut tai kuollut sellipaloissa yli 100 ihmistä 2000-luvulla, joten tulipaloihin on tärkeää varautua. Paloissa lievimmät ja yleisimmät loukkaantumiset ovat savulle altistumisia.
Kaikki palohälytykset eivät kuitenkaan ole aiheellisia, ja palokuntaakin useammin vankilassa käy ambulanssi.
Helsingin vankilaan tulevat vangit kulkevat tästä ovesta sisään.
Ambulanssia ja ensihoitohenkilökuntaa tarvitaan Helsingin vankilaan viikottain.
– Vangit ovat huonossa kunnossa. He saavat kouristuksia ja sairaskohtauksia, useimmiten sydänkohtauksia. Välillä he ovat itsetuhoisia ja saavat aikaan niin massiiviset vammat, että ambulanssi on kutsuttava paikalle. Se on kuitenkin melko harvinaista, osastonhoitaja Kirsi Ahokas kertoo.
Vankilassa laitetaan kuntoon
Vangille tehdään vankilaan tultaessa perusteellinen terveystarkastus, jossa tarkastetaan myös hampaat. Pääsääntöisesti vangeilla on hoitamaton suu ja ainakin hampaat vaativat hoitoa. Myös muita sairauksia diagnosoidaan.
Huumausaineet testataan heti virtsa- ja verikokeilla ja kun aineet ovat hävinneet elimistöstä, aloitetaan korvaushoito.
Todettuja sairauksia ryhdytään hoitamaan ja lääkitsemään. Tilastojen mukaan HIV:tä löytyy prosentilla vangeista ja hepatiitti C on jopa puolella vangeista.
Hoitamattomia sukupuolitautejakin löytyy paljon, erityisesti kesäaikaan.
Noin kerran kuukaudessa jollakin vangeista todetaan psykoosi tai muu mielenterveyden häiriö.
– Vankilassa ihminen laitetaan kuntoon ja täältä hän lähtee loistokunnossa. Sen jälkeen on jokaisen oma asia, pitääkö itsestään huolta vapauduttuaan, Ahokas sanoo.
Ovet käyvät päivin ja öin
Helsingin vankilassa on vielä toistaiseksi 234 vankipaikkaa, mutta vankeja on tälläkin hetkellä 260. Elokuussa kun käyttöön saadaan C-osaston myötä 80 uutta vankipaikkaa, kasvaa paikkamäärä 313:een ja Helsinki on jälleen Suomen suurin vankila.
Vankeja on kuitenkin lähes koko ajan enemmän kuin on paikkoja. Niinpä vankilassa joudutaan turvautumaan matkasellien pidempiaikaiseen käyttöön ja useamman vangin asuttamiseen samassa sellissä.
– Meillä on jatkuvasti täysasutus, ja nytkin ollaan yliasutuksessa. Palveluillemme on kysyntää, rikosseuraamusesimies Arto Auruksenaho naurahtaa.
Vangeille tehdään tullessa tarkastus ja he kulkevat metallinpaljastimen läpi.
Poliisit tuovat vankilaan joka vuorokausi 3–12 vankia ja lisäksi muutamia saapuu itse. Vankeja tulee päivin ja öin.
– Suurin osa poliisin tuomista on sakkovankeja, mutta he tuovat paljon myös etsintäkuulutettuja. Meille tuodaan ympäri Suomea sijoitettuja vankeja, jotka on saatu kiinni Helsingissä. He jatkavat meiltä matkaa vankikuljetuksissa sijoituspaikkoihinsa, Auruksenaho kertoo.
Sakkovangit työllistävät
Vain viitisen prosenttia vankilatuomion saaneista ilmoittautuu vankilaan itse määrättyyn aikaan. Loput joudutaan etsintäkuuluttamaan.
Vankilan päivystyshuoneessa on jatkuva vartiointi ja puhelin soi taajaan.
Tavallisena torstai-iltana, meidän vieraillessa päivystyksessä hetken aikaa, tulee kaksi puhelua samasta asiasta. Soittajat haluavat tietää, mihin he voivat maksaa kiinniotetun tuttavansa sakot, jotta tämä pääsee vapaaksi vankilasta.
Sakkojen suuruudet vaihtelevat 90 eurosta useisiin tuhansiin euroihin.
– Suurin päivystykseen maksettu sakko oli 5700 euroa. Meillä on täällä maksupääte, jonne sakon voi tulla maksamaan vaikka keskellä yötä. Sakkovanki pääsee sen jälkeen heti vapaaksi, Auruksenaho kertoo.
Sakkovankeja on Helsingin vankilassa yleensä kerrallaan noin 15–35.
Vankilan pihalla on kuntoilualue, jossa on kuntosalilaitteita.
Kaikki eivät tee töitä
Helsingin vankila on ollut pystyssä yli 140 vuotta ja koko ajan siellä on ollut ihmisiä. Vankilan E-osaston ylimmästä kerroksesta löytyy museoituna sotasyyllisenä tuomitun presidentti Risto Rytin selli, jossa hän kärsi tuomiotaan vuodesta 1946 alkaen.
Ryti tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kuritushuoneeseen kymmeneksi vuodeksi, mutta presidentti J.K. Paasikivi armahti hänet terveyssyistä vuonna 1949.
Museohuone on muita sellejä kodikkaampi ja siellä on vanhanaikaiset huonekalut ja kirjoituskone. Ikkunasta avautuu maisema vihreälle pihalle.
Risto Rytin selli on varmasti vankilan historiallisin ja kenties kauneinkin.
Museosellistä siirrytään kuitenkin tähän päivään ja nykyiseen vankilan elämään. Arki on muuttunut paljon 140 vuodessa ja niin myös vankilan käytännöt.
Nykyään vankila on auki arkisin kello 7-17 ja viikonloppuisin kello 8-16, mikä tarkoittaa sitä, että tuolloin sellien ovet pysyvät auki. Muutamalla osastolla sellien ovet suljetaan vasta puoli kahdeksalta illalla.
Osa vangeista käy töissä, joillakin on muita ryhmätoimintoja. Vangeilla on mahdollisuus ulkoilla kolme kertaa päivässä ja muuten voi viettää aikaa osaston yleisissä tiloissa tai selleissä. Moni vanki valitsee omassa sellissään pleikkarilla pelaamisen.
Läheskään kaikki eivät osaa tai halua tehdä töitä. Ketään ei pakoteta, vaikka toivottavaa olisi, että jokainen tekisi jotakin.
Kun päivällinen on tarjoiltu kello 16 ja sellin ovet sen jälkeen sulkeutuvat, on seuraava ateria tarjolla vasta aamulla kello 7. Päivällisen yhteydessä vangit saavat mukaansa iltapalan, joka on ylensä hedelmä, vihannes tai välipalakeksi. Lisäksi osastoilla on vapaassa jaossa leipää, ja vangit voivat ostaa eväitä kanttiinista kerran viikossa.
Meille vierailijoille tarjotaan päivällisen lisäksi iltapalaakin. Torstaina ruokalistalla on päivälliseksi kalapuikkoja ja perunamuusia sekä salaattia. Ateria on jopa yllättävän hyvä ja maistuva.
Sellin ovet lukitaan iltapäivällä useimmilla osastoilla ja ovet avataan lukoista aamuseitsemältä.
Rekisterikilvet tehdään täällä
Helsingin vankilassa vangit voivat työskennellä konepaja- ja metallitöissä, auto- ja polkupyöräkorjaamolla, kirjapainossa, remontti- ja huoltotöissä, siivoustöissä tai pakata ruuveja pusseihin, jotka menevät myyntiin rautakauppoihin.
Eniten Sörkassa työllistää kilpimaalaamo, jossa on tehty kaikki Suomen rekisterikilvet yli 90 vuoden ajan.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi jakaa kilpien numerot ja ne valmistetaan vankilassa. Tilaajia on lähes 400, suurimpina katsastusasemat. Vuosittain Sörkan kilpimaalaamosta toimitetaan puoli miljoonaa rekisterikilpeä eri puolille Suomea autoihin, moottoripyöriin ja peräkärryihin.
Mekin saamme valmistaa omat rekisterikilvet vankien opastuksella. Minua opastava vanki kertoo tehneensä "vankilauransa" aikana 200 000 kilpeä. Kokemusta siis piisaa. Valmistamani kilpi lähtee postissa Ouluun johonkin autoon.
Mekin saimme vierailulla valmistaa rekisterikilvet kilpimaalaamolla. Minun tekemä kilpi matkasi Ouluun.
Keikka sairaalaan
Vankilassa on päivisin noin 50 vartijaa ja öisin jonkin verran vähemmän. He pitävät huolen siitä, että järjestys osastoilla säilyy. Vartijoista 20 prosenttia on naisia.
Vartijat kulkevat vankien mukana koko päivän ja he lähtevät vankien mukaan, kun nämä menevät käymään erilaisten tarpeiden takia vankilan ulkopuolella.
Perjantaina yhdellä vangilla on "keikka" sairaalaan, missä hänen vaimonsa on juuri synnyttänyt. Vanki pääsee parin tunnin ajan katsomaan vastasyntynyttä lastaan ja vartijat menevät mukana. Keikat työllistävät ja vievät paljon resursseja muutenkin vähistä vartijamääristä.
Vartijoiden mukaan vangit käyttäytyvät heitä kohtaan enimmäkseen asiallisesti. Tappelut ovat yleisempiä vankien välillä, ja vartijoiden kimppuun käydään onneksi vain harvoin.
Välillä tarvitaan voimakeinoja
Välillä vankilassa joudutaan turvautumaan voimakeinoihin, jos vanki ei esimerkiksi tottele ja linnoittautuu omaan selliinsä. Tällöin vartijoista koostetaan viiden hengen ryhmä, joka pukeutuu mellakkavarusteisiin ja menee uhkaavan vangin sellin ovelle.
Me saamme demonstraation voimankäyttötilanteesta vankilan liikuntasalissa. Vartijat etenevät sellin ovelle tiiviinä ryhmänä kilven takana. Ensin vankia puhutetaan ja häntä käskytetään ulos sellistä.
Kun vanki pistää vastaan eikä tottele mitään, vartijat menevät sisälle selliin ja painavat vastaan hangoittelevan vangin seinää vasten kilven avulla. Kädet ja jalat otetaan kiinni, vanki asetetaan maahan ja kädet raudoitetaan.
– Kiire loppuu siihen, kun mieheen päästään kiinni. Sen jälkeen tilanteessa voidaan edetä rauhallisesti. Kaikki tehdään koordinoidusti eikä vankia satuteta tarpeettomasti. Voimakeinot pitää olla aina perusteltuja ja tarpeellisia, vankilan apulaisjohtaja Tero Uuranmäki sanoo.
Huumeita sisään vankilaan
Lähes 90 prosentilla vangeista on päihdeongelma, osalla hyvin vakava.
Huumeita tuodaan vankilaankin eri keinoin ja jos joku onnistuu saamaan sisään aineita, myydään niitä vankilassa eteenpäin huomattavasti katua kovemmalla hinnalla.
Huumeita yritetään saada vankilaan muun muassa postimerkkien alla vangeille lähetettävissä kirjeissä ja välillä aineita heitetään muurin yli pihalle. Kaikki postit kuitenkin tutkitaan, joten kirjeissä huumeita ei vankilan sisälle päädy.
Huumeita on yritetty toimittaa Helsingin vankilaan esimerkiksi muurin yli heittämällä.
Uutena ilmiönä ovat tulleet kauko-ohjattavat-lennokit, dronet, joilla saadaan tiputettua korkealta esimerkiksi huumepussi tai muu luvaton esine vankilan alueelle. Vankiloissa ollaankin toivottu, että lennokkien käyttö voitaisiin kieltää vankila-alueiden yläpuolella, mutta aiemmin se ei ole onnistunut.
LUE MYÖS: Rikosseuraamuslaitokselle aiotaan antaa oikeus puuttua dronejen lennättämiseen vankila-alueella
Eilen kuitenkin oikeusministeriö tiedotti, että Rikosseuraamuslaitokselle aiotaan antaa oikeus puuttua erilaisten kauko-ohjattavien lennokkien lennättämiseen vankila-alueilla.
Tyypillisin tapa tuoda huumeita vankilaan on kehonsisäisesti lomien jälkeen tai valvomattomilla tapaamisilla. Välillä huumeita tuodaan myös valvotuissa tapaamisissa, jolloin usein käytetään hyväksi lapsia.
Valvotuissa tapaamisissa vanki istuu eri puolella pöytää kuin tapaajat eivätkä he saa koskettaa toisiaan. Ainoastaan alle 15-vuotiaat lapset saavat koskettaa vankia ja tätä hyödynnetään.
– Välillä huumeita on tuotu jopa pienten lasten vaipoissa. Se on surullista, mutta lapsia käytetään hyväksi tässä, yksi vartijoista kertoo.
Tapaamisissa kova melu
Vangit saavat tavata omaisiaan valvotuissa tapaamisissa viikonloppuisin tunnin kerrallaan. Aikuisten kesken tapaamiset järjestetään huoneessa, jossa istuu viisi vankia vierekkäin ja tapaajat ovat toisella puolella lasia. Juttelu käydään puhelimen välityksellä.
Saamme kokeilla tilannetta, ja kuuleminen on hankalaa, kun puheensorina täyttää huoneen. Kovin henkilökohtaisia keskusteluja tässä ei käydä.
Jos tapaamisessa on mukana lapsia, se järjestetään suuressa kellarihuoneessa pyöreiden pöytien ympärillä, jossa vangit istuvat erillään tapaajista. Kosketuskielto on ehdoton, paitsi lapsilla.
Samassa huoneessa voi olla yhtä aikaa kymmenkunta vankia tapaamassa omaisiaan, joten meteli nousee kovaksi. Suuremmilta häiriöiltä on kuitenkin vältytty.
Lapsille on tuotu huoneeseen pelejä, leluja ja piirustustarvikkeita.
– Sitä on kiitelty, että lapsia on huomioitu, kun tämä tapaamispaikka olisi muuten melko ankea, vs. apulaisjohtaja Krista Kunnapuu kertoo.
Vankilan yläkerroksen ikkunoista avautuu maisema Hermannin alueelle.
Jono valvomattomiin tapaamisiin
Valvomattomat perhetapaamiset järjestetään Helsingin vankilan kahdessa ikkunattomassa kellarihuoneessa. Molemmissa tiloissa on pieni keittiö, sänky ja pöytä. Lapsille on tuotu leluja.
Valvomattomia perhetapaamisia myönnetään niille vangeille, jotka eivät pääse lomille ja jotka noudattavat sääntöjä. Jos jää kiinni esimerkiksi huumeista tai oman puhelimen käytöstä, tapaamiset evätään.
Perhetapaamistilat ovat kysyttyjä ja vanki saa valvomattoman kolmen tunnin tapaamisen noin kolmen viikon välein.
– Moni vanki joutuu tekemään valinnan sen välillä, tapaako lapsia vai puolisoa. Jos lapset ovat paikalla, ei seksuaalinen kanssakäyminen puolison kanssa onnistu. Oman vaikeutensa tuo sekin, jos lasten äiti on eri kuin nykyinen kumppani, Kunnapuu sanoo.
Kullanhuuhdontaa erikoissellissä
Välillä valvomattomien tapaamisten jälkeen vankilassa joudutaan turvautumaan tarkkailuhaalarin käyttöön, jos on vahva epäilys siitä, että vangilla on kehonsa sisällä huumeita. Eristämistarkkailua käytetään Helsingin vankilassa viikottain.
Tarkkailuhaalarin käsi- ja nilkka-aukot sidotaan nippusiteillä ja vanki viedään eristämistarkkailuun tarkoitettuun selliin. Vanki ei saa haalaria itse yltään ja näin ollen hän voi ulostaa ainoastaan valvonnassa sellin erikoispönttöön. Pöntöstä pystytään tutkimaan, onko ulosteen seassa huumeita.
– Se on meidän kullanhuuhdontapönttö, Uuranmäki nauraa.
Nopeammin selvitään, jos vanki viedään johtajan päätöksellä henkilökatsastukseen tomografiaan tai röntgeniin vankilan ulkopuolelle. Kuvauksessa nähdään heti, jos vangilla on sisällään huumepaketti.
Nykyään jokaisessa sellissä on oma vessa.
Eristysselliin rangaistuksena
B-osaston alimmassa kerroksessa on suljettu osasto, joka on tarkemman valvonnan alla kuin muut osastot.
Siiven toisessa osassa ovat vankilan eristyssellit. Rundiin päätyy neljästä eri syystä: jos on päihtynyt tai väkivaltainen, jos tutkinnalliset syyt niin vaatii tai jos vangille on annettu kurinpitorangaistus.
Eristysselli on kolkko ja karu. Sänky on huomattavasti kovempi kuin muilla osastoilla, vuodevaatteita ei ole, pönttö ja pieni lavuaari on samassa tilassa sängyn vieressä. Väritys sellissä on tumma ja tunnelma kylmäävä. Katonrajassa on pieni ikkuna.
Sellin sisälläkin on kalterit ennen uloskäyntiä ovelle. Istun vain hetken sängyllä ja se riittää. Tuntikin suljettuna tänne olisi liikaa, mutta jotkut viettävät täällä päiviä, jopa viikkoja. Eristysselliin saa ottaa sentään lukemista, mutta televisiota ei ole.
– Vuosittain meillä annetaan yli sata kurinpitorangaistusta. Yleensä eristyssellissä ollaan kerrallaan kolme päivää ja aikaa pidennetään, jos rangaistus ei tehoa, Uuranmäki kertoo.
Vierailumme aikana eristyksessä on yksi vanki. Näissä selleissä on myös kameravalvonta, toisin kuin muilla osastoilla. Eristyksestä ei pääse sellin ulkopuolelle edes syömään, mutta ulkoilla saa tunnin päivässä – yksin.
Käyttämäni vankivaatteet olivat rennot, mutta erittäin kuluneet.
Salaperäinen suljettu ovi
Eristysosaston valvomon vieressä on ovi, joka herättää heti vierailijan kiinnostuksen. Ovessa on merkki, joka kieltää jyrkästi sisään menemisen ulkopuolisilta.
Oven takana on sellit neljälle vangille, jotka vaativat erityistä erillään oloa muista vangeista.
– He voivat olla mediasta tuttuja vankeja, heillä voi olla tuomionsa takia turvallisempaa olla suojassa muilta tai he pelkäävät. He saattavat itse vaatia muista erillään oloa tai sitten vankilaviranomaiset päättävät niin heidän puolestaan, yksi vartijoista selvittää.
Yksikään vierailija ei saa mennä tuolle osastolle ja sanomattakin on selvää, että kukaan vankilassa ei kerro, ketä vankeja osastolla tällä hetkellä on.
Pelkääjien osasto on sekin vielä erikseen. Se ei ole yhtä suljettu kuin tämä täällä alhaalla, mutta meitä ei viedä sinnekään.
Pelkääjäosastolla valtaosa, lähes 80 prosenttia, on seksuaalirikollisia, joiden ei ole tekojensa takia turvallista olla muiden vankien kanssa. Loput pelkäävät esimerkiksi huumevelkojensa tai etnisen taustansa takia.
Siellä se näkyy portin takana, yli 140-vuotias Helsingin vankila.
Tavoitteena lopettaa päihteet
Ruokalan läheisyydessä on sen sijaan kaksi osastoa, joissa on muita avoimempaa. Sisään mennessä käytävällä seisoskelevat vangit toivottavat meidät hymyillen tervetulleiksi.
Sörkka-yhteisössä tarjotaan yhteisöpäihdekuntoutusta vangeille, joilla on päihdeongelma, mutta jotka ovat motivoituneita olemaan ilman päihteitä. Jos täällä kärähtää päihteistä, joutuu takaisin tavalliselle osastolle.
Paikkoja on seitsemän ja niihin haetaan. Tapaamme osaston miehet, jotka kertovat lyhyesti taustoistaan.
Kaikilla heistä on pitkä, jopa vuosikymmeniä kestänyt vakava päihdetausta, mutta nyt he pyrkivät tosissaan aineista eroon.
Yleensä Sörkka-yhteisössä ollaan 4-8 kuukautta, ja Janne on ollut osastolla jo seitsemän kuukautta. Omien sanojensa mukaan hän on käyttänyt "lähes kaikkia aineita".
– Alussa kun tänne tulee, kaikkia vituttaa. Mutta vitutus ei ole tunne ja tunneterapiassa opimme tunnistamaan tunteita. Me opettelemme täällä toisenlaista kulttuuria ja siksi olemme erillään muista vangeista. Voimme tervehtiä heitä pihalla, mutta emme saa kätellä heitä, ettei tule epäilystä aineiden vaihdosta, Janne kertoo.
Yhteisössä on tunneterapian lisäksi muun muassa musiikkiterapiaa, jossa tutustutaan musiikin kautta toisiin ja käydään läpi vankien henkilöhistoriaa. Lisäksi vangit tekevät raskaitakin tehtäviä, joissa he joutuvat pohtimaan menneisyyttään ja tulevaisuuttaan.
– Kaikista raskainta on ollut avautuminen. Välillä on tosi rankkaa, mutta muutosta ei voi tapahtua, jos ei joudu pohtimaan vaikeitakin asioita. Tuntuu kuin olisin tullut tänne uudelleen ohjailtavaksi, Janne kuvailee.
Poika motivoi lopettamaan
33-vuotias Vesa on ollut yhteensä 10 vuotta vankilassa ja käyttänyt huumeita 15 vuotta. Nyt hän on ensimmäistä kertaa valmis muutokseen.
– Minulla on siviilissä kaksivuotias poika, ja nyt päätin, että kaman käyttö saa loppua, hän sanoo liikuttuneena.
Yhteisön erityisohjaaja Vilma Kinnunen kehuu vankeja heidän edistysaskeleistaan. Kinnusen mukaan paras palaute henkilökunnalle on, kun vanki pääsee irti päihteistä ja suurin kiitos tulee tämän läheisiltä.
– Päihteillä on isot vaikutukset ihmisen perhe-elämään ja ympäristöön. On aina hienoa huomata, kun vihainen ihminen pääsee eroon katkeruudestaan ja hän muuttuu iloiseksi ja onnelliseksi. Se on paras palaute tästä työstä, Kinnunen sanoo.
Tupakointi loppuu pian
Sörkka-yhteisön alakerrassa on vankilan nuorten osasto, jossa asuu ainoastaan alle 25-vuotiaita vankeja, joilla on suhteellisen pitkä tuomio.
Osastolla on ryhmämuotoista toimintaa ja vangit sitoutuvat päihteettömyyteen. Nämäkin vangit pysyttelevät erillään muista vankilan osastoista.
– Perusarki tapahtuu tässä osastolla. Laitetaan ruokaa, ollaan yhdessä, pelaillaan. Liikuntaa on enemmän kuin muilla osastoilla, yksi nuorista miehistä kertoo.
Kaksi vangeista on hakenut ja päässyt kokkikouluun, ja nyt he vain odottavat pääsevänsä koevapauteen, jotta voivat aloittaa koulunkäynnin.
Osastolla on päihdetestausta viikottain. Vielä toistaiseksi tälläkin osastolla, kuten muillakin, on tupakkakoppi ja tupakointi sallitaan.
Sekin muuttuu elokuussa, kun Helsingin vankila muuttuu kokonaan savuttomaksi. Tupakkakopit poistetaan ja vankien ainoa mahdollisuus tupakoida on ulkoilun yhteydessä pihalla.
Ulkoiluhetkiä on kolme päivässä, joten monelle vangille elokuu tuo tullessaan ison muutoksen, kun tupakointia on väkisin vähennettävä.
– Rikosseuraamuslaitos on päättänyt, että kaikki Suomen vankilat ovat savuttomia vuoteen 2020 mennessä. Se tarkoittaa myös sitä, että henkilökunta ei saa tupakoida enää vankilan alueella, vaan heidän on mentävä muurien ulkopuolelle ja sitä ei lasketa työajaksi, vankilan johtaja Jouko Pietilä kertoo.
Helsingin vankilan johtaja Jouko Pietilä.
Herätys säikäyttää
Hiljaisuus tulee vankilassa kello 22, eikä mistään kuulu mitään ääniä sellin paksujen seinien sisään. Vartijat tekevät öisin kierroksia osastoilla ja päivystyksessä valvotaan kameroita.
Uni ei meinaa tulla silmään, vaikka sänky on jopa yllättävän hyvä. Patja on melko kova, mutta mitään moittimista olosuhteissa ei ole. Silti tuntuu, että täällä en haluaisi olla kauaa. Yksi yö riittää hyvin.
Sellisängyn patja oli melko kova, mutta peitto oli mukavan pehmeä ja sopivan paksu.
Pimenevä taivas näkyy kaltereiden välistä ikkunasta. Vankilan pihalla palaa kirkkaat valot läpi yön. On hämmentävää käydä nukkumaan, kun ei voi edes laittaa kännykästä omaa herätyskelloa soimaan. Muutenkin olo on orpo, kun on tottunut käyttämään puhelinta ja pitämään tiiviisti yhteyttä ihmisiin. Nyt ulkomaailma tuntuu olevan todella kaukana.
Aamulla seitsemältä koittaa herätys. Vartijat koputtavat kovaa jokaisen sellin ovelle ja huutavat käytävässä.
Myöhemmin minulle selviää, että vankeja ei herätetä tällä tavalla, vaan heidän selleissään oleviin puhelimiin soitetaan herätys. Lisäksi vartijat käyvät avaamassa jokaisen sellin lukituksen ja toivottavat samalla huomenta kullekin vangille.
– Samalla tarkistetaan, että kaikki vangit ovat hengissä ja kunnossa, Uuranmäki sanoo.
Tosiasiassa vankeja ei kuole vankilassa usein. Edellisestä kuolemantapauksesta Helsingin vankilassa on aikaa jo vuosia.
Sellin ikkunasta näkyy taivas.
Kaukainen oma maailmansa
Aamupalaksi on ohrapuuroa, ruisleipä ja sen päälle makkarasiivu. Tätä ruokaa ei voi kutsua yhtä maittavaksi kuin eilistä päivällistä.
Ruokailun jälkeen pakkaamme selleissä tavaramme ja vaihdamme siviilivaatteet yllemme. Johtaja jakaa todistukset unohtumattomasta yöstä ja pääportilla saamme takaisin puhelimemme. Olo tuntuu heti normaalimmalta, kun on yhteysväline.
Portit avautuvat ja astumme kadulle takaisin omaan arkeen. Me vapauduimme nopeasti, mutta jotkut viettävät täällä vuosia.
Useimpien vankien tuomiot ovat lyhyitä, vain joitakin viikkoja tai kuukausia. Toki selleissä asuu myös ihmisiä, jotka viettävät kaltereiden takana vuosia.
Helsingin vankilassa istuu juuri nyt 16 elinkautisvankia ja heille vapaus koittaa vasta vuosien päästä, jos silloinkaan.
Todistus vieraille unohtumattomasta yöstä.
Kotimatkalla ajatukset palaavat vankilaan. Muurien sisäinen maailma tuntuu todella kaukaiselta. Vaikka Sörkka on aivan lähellä, keskellä kaupungin elämää ja asutusta, on matka sinne henkisesti todella pitkä.
– Meillä on ollut mahdollisuus kokea pieni häivähdys siitä, millaista elämä vankilassa on. Kaikkien tulisi muistaa, että vangit eivät ole vain vankilan vastuulla, vaan he ovat koko yhteiskunnan vastuulla. Vankila ei ole mikään itsenäinen erillinen saareke, Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka muistutti meitä ennen lähtöämme.
Yritetään pitää se mielessä.
Korjattu juttua otsikosta ja tekstistä 1.7. klo 14.14. Toisin kuin aiemmin kerroimme, vangit saavat päivällisen yhteydessä mukaansa iltapalan, ja osastoilla on lisäksi tarjolla leipää.