Pohjois-Irlannin verisestä sunnuntaista tulee tänään kuluneeksi 50 vuotta. Entinen pappi Denis Bradley, 70, kertoo tässä jutussa oman tarinansa tuosta synkästä päivästä ja sitä seuraavista vuosista.
Pohjoisirlantilainen Denis Bradley oli 26 vuoden ikäinen nähdessään brittisotilaiden ampuvan 13 siviiliä hengiltä kesken mielenosoituksen. Nyt seitsemänkymppinen entinen pappi muistaa järkytyksensä edelleen.
– Voimakkain tunteeni oli se, menenkö maassa makaavien ruumiiden luokse vai enkö. Jos menen, minut ammutaan kuoliaaksi. Jos en mene, en ole kovin tyytyväinen itseeni, hän muistelee uutistoimisto AFP:lle.
Mielenosoitus laukaisi tapahtumat
Verilöyly tapahtui 50 vuotta sitten 30. tammikuuta 1972 Pohjois-Irlannissa kaupungissa, jota protestanttiset unionistit yleensä kutsuvat Londonderryksi ja katoliset nationalistit Derryksi.
Pohjois-Irlannin kansalaisoikeuksia ajava järjestö NICRA järjesti mielenosoituksen vastustaakseen katolisten nationalistien internointeja eli kiinniottoja ilman oikeudenkäyntiä.
Marssi oli laiton, sillä Pohjois-Irlannin protestanttiviranomaiset olivat asettaneet vuoden mittaisen mielenosoituskiellon levottomuuksien vuoksi. Aiemmissa mielenosoituksissa oli vaadittu katoliseen vähemmistöön kohdistuneen syrjinnän lopettamista, ja lisäksi ryhmien välillä oli ollut väkivaltaisuuksia.
Kiellosta huolimatta marssille lähti mukaan ainakin 15 000 ihmistä. Kulkue alkoi muutaman kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Brittisotilaat oli asemoitu barrikadeille estämään marssijoiden pääsy keskustaan.
Lue myös: Pohjois-Irlannissa neljä miestä kaappasi bussin ja sytytti sen tuleen – ei loukkaantuneita, toinen isku viikon sisään
Kymmenen minuuttia, toistakymmentä kuollutta
Barrikadien lähelle päästyään osa väkijoukon nuorista alkoi heittää kiviä sotilaita kohti. Joukkojen käskettiin aloittaa pidätykset ja paikalle saapui aseistettuja autoja.
Pian sotilaat alkoivat ampua. Kymmenessä minuutissa 13 ihmistä oli kuollut ja toistakymmentä haavoittunut. Yksi haavoittuneista kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuusi kuolonuhreista oli 17-vuotiaita.
Bradley kertoo olleensa noin parinkymmenen ihmisen porukassa, jonka brittijoukot saartoivat pois vietäväksi. Sitten joku huomasi hänen papinkauluksensa ja käski päästää hänet menemään.
– Siinä vaiheessa menin jonkinlaiseen shokkiin. On asioita, joita näen nyt valokuvissa, ja ajattelen, etten muista menneeni tuonne tai tehneeni noin.
Bradley kertoo kohdanneensa brittisotilaspapin poistuttuaan paikalta. Sotilaspappi oli kysynyt, onko Bradley kunnossa.
– Sanoin, että tämä on verilöyly. Muistan ne sanat: tämä on verilöyly. Hän sanoi, ettei hän tiedä, mitä on tapahtunut.
Päivänvalossa ja median silmien alla tapahtunut verinen sunnuntai oli yksi merkittävimmistä vaiheista Pohjois-Irlannin vuosikymmeniä kestäneen konfliktin, englanniksi The Troublesina tunnetun ajanjakson aikana.
Väkivaltaisuuksissa kuoli tuhansia ihmisiä, ja hauras sopu saatiin aikaan vuonna 1998 pitkänperjantain sopimuksella.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
MTV uutisoi viime huhtikuussa, että väkivallan kiihtymisestä Pohjois-Irlannissa. Busseja poltettiin ja poliiseja heitettiin polttopulloilla.
Väkivalta lietsoi väkivaltaa
Epäselvyys tapahtumien kulusta jatkui vuosikymmeniä. Brittijoukot väittivät, että sotilaita oli alettu ampua ja heitä vastaan oli hyökätty naulapommeilla. Sotilaat myös sanoivat tähdänneensä pois mielenosoittajista.
Myöhemmin samana vuonna julkaistussa raportissa sotilaiden näkemykset kelpuutettiin laajalti sellaisenaan sekä sanottiin Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n taistelijoiden soluttautuneen mielenosoittajien joukkoon.
Riippumattomat kuvaukset tapahtumasta eivät kuitenkaan vahvistaneet väitteitä, pommeja tai aseita ei löytynyt eikä yksikään sotilas vahingoittunut operaatiossa.
Kuolleiden omaiset pitivätkin raporttia yrityksenä puhdistaa sotilaiden maine.
Verilöyly sai IRA:n rivit kasvamaan, kun Britannialle raivostuneet katolilaiset liittyivät järjestöön. Helmikuussa kiukkuinen väkijoukko sytytti tuleen Britannian suurlähetystön Dublinissa. Maaliskuussa brittihallinto keskeytti protestanttien dominoiman aluehallituksen toiminnan, mitä seurasi vuosikymmenten suora brittihallinnon alaisuus.
Vuosien kuluessa IRA iski moneen otteeseen Pohjois-Irlannissa kuin Englannissakin. Iskuja tehtiin muun muassa konservatiivien puoluekokouksen pitopaikkaan ja pääministeri virka-asunnon lähistölle. Väkivaltaisuuksia tekivät myös Britanniaa tukevat lojalistit.
Lue myös juttu vuodelta 2019: Vuoden 1972 Verisestä sunnuntaista murhasyytteet brittisotilaalle
Cameron pyysi anteeksi
Verisenä sunnuntaina sotilaan luotiin kuolleen Michael Kellyn veli John Kelly aloitti kampanjan uuden tutkinnan tekemiseksi. Britannian historian pisin ja kallein tutkinta aloitettiin lopulta vuonna 1998. Selvitystyö kesti 12 vuotta ja maksoi lähes 200 miljoonaa puntaa, mikä on nykykurssilla vajaat 380 miljoonaa euroa.
Uhrien syyttömyydestä saatiin siis päätös vasta 38 vuoden jälkeen. Vuonna 2010 valmistuneessa tutkinnassa todettiin, että uhrit eivät olleet aseistautuneita ja että sotilasjoukot olivat antaneet tapahtumista vääriä tietoja. Osaa ammuttiin selkään, osa ammutuista makasi maassa ja jotkut heiluttivat valkoista nenäliinaa rauhan merkiksi.
Sotilaat eivät myöskään antaneet minkäänlaista varoitusta ennen ampumisen aloittamista. Lisäksi raportissa huomautetaan, että ampuminen oli "katastrofi" Pohjois-Irlannille ja sitä seurasi entistä enemmän väkivaltaa.
Tuolloinen pääministeri, konservatiivien David Cameron, esitti virallisen anteeksipyynnön ja kutsui raportin johtopäätöksiä "absoluuttisen selkeiksi".
Raportissa arvosteltiin kovin sanoin joukkojen komentajaa, everstiluutnantti Derek Wilfordia. Wilford sanoi vuonna 2019 BBC:n haastattelussa, ettei hän hyväksy raportin luomaa käsitystä tilanteesta.
– En, koska olin itse paikalla. Olimme hyökkäyksen kohteena ja olemme siitä vakuuttuneita päiviemme loppuun asti.
Lue myös: Britannia haluaa EU:n takaisin brexit-pöytään – Pohjois-Irlannin rajajärjestely haittaa kauppaa: "Emme voi jatkaa näin"
Brexit horjuttaa haurasta rauhaa
Brittijoukkojen sotilaiden syytteistä ja syyttämättä jättämisestä on väännetty vuosikymmeniä. Viime vuonna brittihallitus esitti lakia, joka suojelisi Pohjois-Irlannissa olleita sotilaita "kiusanpäiten" nostetuilta syytteiltä. Arvostelijoiden mukaan laki olisi käytännössä armahdus sekä sotilaille että entisille puolisotilaallisille joukoille.
Pohjois-Irlannin asioista vastaava ministeri Brandon Lewis on sanonut ymmärtävänsä lain olevan monille hankala paikka, mutta hänen mukaansa se on "paras tapa auttaa Pohjois-Irlantia eteenpäin sovittelun tiellä".
Verisen sunnuntain ampumisessa kuolleen William Nashin sisko Kate Nash on tuominnut oikeusprosessien keskeytyksen sanomalla, ettei maalla ole oikeutta kutsua itseään demokratiaksi, jos se on nostanut jonkun lain yläpuolelle.
Pohjois-Irlannin rauha on ollut koko ajan herkkä asia, ja se on noussut uudelleen esiin Britannian EU-eron myötä. Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille ei ole haluttu niin kutsuttua kovaa rajaa, minkä unionistit ovat nähneet uhkana Pohjois-Irlannin asemalle kuningaskunnassa.
Pohjois-Irlannin kansalliskokouksen vaalit järjestetään toukokuussa, ja niiden tulosta seurataan tarkasti. IRA:n entinen poliittinen siipi Sinn Fein saattaa olla voittamassa ennen hallitsevassa asemassa olleet unionistit.