Muistatko, miltä Google Maps näytti syntyessään? Näin navigoitiin 20 vuotta sitten

Google Maps puhelimessa vuonna 2008.
Google Maps puhelimessa vuonna 2008.Google
Julkaistu 10.02.2025 18:45

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Google Maps otettiin käyttöön vuonna 2005. Muistatko, miltä sovellus alkuaikoina näytti?

Google Maps otettiin käyttöön vuonna 2005. Jo tuolloin kartoista saattoi löytää paikallisia yrityksiä ja saada ajo-ohjeita niiden luo. Katunäkymää tai offline-karttoja ei kuitenkaan ollut tarjolla.

Portlandin kaupunki Oregonissa sai vuonna 2005 ensimmäisenä käyttöönsä "matkasuunnitteluominaisuuden", jolla kulkemistaan voi suunnitella esimerkiksi bussien avulla.

– Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme kertoa, että [insinöörien] ponnistelut ovat johtaneet uuteen Google Labs -kokeiluun: Google Transit Trip Planneriin. Sen avulla työmatkalaiset pääsevät helposti julkisen liikenteen aikatauluihin, reitteihin, ja suunnittelemaan matkoja käyttämällä paikallisia joukkoliikennevaihtoehtoja, Google kertoi blogissaan 2005.

Google Maps, 2005Google maps vuonna 2005.Google

"Voit soittaa suoraan hakutuloksistasi, ja jopa säilyttää hakuhistorian"

Beta-versio kartoista puhelimille julkaistiin samana vuonna. Aluksi sovelluksen nimi oli Google Local.

– Ota Google Local mukaasi. Saat listoja, karttoja ja ilmakuvia. Voit soittaa suoraan hakutuloksistasi, ja jopa säilyttää hakuhistorian, Google kuvasi blogissaan.

Paperikarttojen sijaan yhtiö kehotti "eksymään ja löytymään" puhelimen avulla.

– Zoomaa lähelle, kauas, raahaa karttoja ylös, alas, vasemmalle, oikealle, ja näet, mihin haluat mennä, puhelimellasi, selvänä satelliittikuvana.

Google muistutti, ettei sovellus toimi ilman "dataliittymää" ja Javaa. 

Lue myös: Ysäriarkistot paljastavat Nokian puhelimet, joita et koskaan päässyt näkemään

Puhelimen sijainnista ennustettiin mainostajille kiinnostavaa

Vuonna 2007 julkistettiin puhelinversio, jossa beta-testattiin puhelimen sijainnin näyttämistä kartalla. Ominaisuus toimi esimerkiksi uudemmissa Sony Ericssoneissa, joissain Motorolan puhelimissa, Windows Mobile -laitteissa ja BlackBerryissa. Venture Beat piti tuolloin uutta ominaisuutta "merkittävänä".

– Sijaintitiedot nopeuttavat ja helpottavat hakua, ja lisäksi monet mainostajat ovat valmiita mainostamaan paikallisesti kiinnittääkseen huomiosi ostoksilla, ravintoloilla tai treffeillä, lehti povasi.

Google kertoi sijaintipalvelun toimivan kännykkämastojen avulla. Arvio sijainnista oli yhtiön mukaan anonyymi, koska "Google ei kerää minkäänlaista henkilökohtaista tunnistettavaa tietoa osana My Location -ominaisuutta".

– Olen pieni, vilkkuva, sininen pallo kartalla. Tosin, jos liikun toimistolla, se löytää toisen kännykkämaston ja siirtää minut noin kuuden korttelin päähän. Ei, hetkinen, nyt olen taas melkein täydellisesti oikeassa korttelissa. Nyt olen taas kulman takana, ominaisuutta testannut Erick Schonfeld kuvasi TechCrunchissa vuonna 2007.

Lue myös: Muistatko? Vanhat käyttöoppaat paljastavat, mitä kaikkea uutta Windows 95 toi mukanaan

Vuonna 2007 saatiin katunäkymät

Ensimmäinen Street View -paku, 2007Ensimmäinen Street View -paku, 2007.Google

Kartat ovat jatkaneet kehittymistään tasaisin askelin. Vuonna 2007 keksittiin katunäkymän vetovoima, ja Street view julkistettiin. Idean pohjalla oli Googlen yhden perustajan Larry Pagen mahtipontinen toive rakentaa 360 asteen kartta koko maailmasta.

Vuonna 2009 Google alkoi tehdä omia karttojaan. Apuna käytetään paikallishallintojen dataa, satelliitteja ja katunäkymäkuvia.

Ilman nettiä käytettäviä offline-karttoja puolestaan on voinut selailla vuodesta 2015.

Lue myös:

Ruususuklaa, Jambo, Merkkarit ja muut – herkut, jotka halutaan takaisin kauppoihin!

Tökkääminen Facebookissa teki paluun – näin tökkäät kaveria

Muistatko? Sähköpostin lähettäminen saattoi maksaa 10 000 markkaa – legendaariseen @pp.inet.fi-sähköpostiin suuri muutos

Katso myös: Muistatko vielä, miltä näytti huippumoderni iPhone vuonna 2007?

0:57imgNostalginen ulkonäkö! Tämä iPhone oli huippumoderni vuonna 2007.

Lähteet: Versionmuseum, Blog.google.com, Googleblog, TechCrunch, Venture Beat

Tuoreimmat aiheesta

Google