Näyttelijät Jennifer Garner ja Ben Affleck menivät naimisiin vuonna 2005, saivat kolme lasta ja ilmoittivat lopulta erostaan vuonna 2015.
Hollywoodin kermaparin suhde kävi läpi lukuisia selkkauksia, kuten Affleckin toistuvat vieroitusreissut, julkiset ulostulot sekä pettämishuhut.
Affleck ja Garner tapasivat elokuvan kuvauksissa
Jennifer Garner ja Ben Affleck tapasivat alun perin elokuvan Pearl Harbor kuvauksissa vuonna 2000. Tuohon aikaan Garner oli naimisissa näyttelijä Scott Foleyn kanssa.
Garner ja Affleck tapasivat toisensa uudestaan elokuvan Daredevil kuvauksissa vuonna 2003. Tuohon aikaan Garner oli yhä naimisissa Foleyn kanssa, ja Affleck oli puolestaan kihloissa nykyisen vaimonsa Jennifer Lopezin kanssa.
Garnerista ja Affleckista tuli kuitenkin pian läheisiä ystäviä.
Affleck ja Garner näyttäytyivät ensimmäistä kertaa julkisesti pariskuntana vuonna 2004. Tätä ennen Garner oli hakenut avioeroa aviomiehestään, ja Affleck oli purkanut kihlansa Jennifer Lopezin kanssa tammikuussa 2004.
Yhdeksän kuukauden seurustelun jälkeen Affleck kosi Garneria näyttelijättären 33-vuotis syntymäpäivillä.
Lyhyehkön kihlauksen jälkeen pari ajelehti avioliiton satamaan kesäkuussa 2005. Samanaikaisesti häiden kanssa pari ilmoitti odottavansa ensimmäistä lastaan.
Lapset
Affleck ja Garner toivottivat ensimmäisen lapsensa, Violet Anne Affleckin tervetulleeksi joulukuussa 2005.
Vuonna 2009 Garner synnytti toisen lapsensa, Seraphina Rose Elizabeth Affleckin.
Garner ja Affleck saivat kolmannen lapsensa, Samuel Garner Affleckin helmikuussa 2012.
Avioero
Garner ja Affleck ilmoittavat eroavansa vain päiviä 10-vuotishääpäivänsä jälkeen vuonna 2017. Pariskunta kertoi eroilmoituksessaan jatkavansa edelleen läheisinä ystävinä ja omistautuneina vanhempina parin lapsille.
Pariskunta kävi myös avioliittoneuvojalla eronsa jälkeen. Affleck ja Garner jatkoivat yhteiseloaan perheensä kanssa erosta huolimatta.
Eron liepeillä huhut Affleckin salasuhteesta perheen lastenhoitajan kanssa nousivat ilmoille.
Affleckin alkoholiongelma
Ben Affleck paljasti saattaneensa loppuun toisen kertansa vieroituksessa vuonna 2017. Näyttelijä on puhunut avoimesti alkoholiongelmastaan julkisuudessa.
Affleck kertoi Garnerin auttaneen hänet läpi vaikeasta vieroituksesta. Mies vieraili vieroituksessa ensimmäistä kertaa vuonna 2001.
Garner ajoi lastensa isää vieroitukseen kolmatta kertaa vuonna 2018. Päivä sen jälkeen, kun Affleck ilmoitti Instagramissa suorittaneensa loppuun 40 päivän pituisen vieroitusjaksonsa, pariskunta saattoi avioeronsa loppuun.
Affleckin ulostulot
Ben Affleck kutsui New York Timesin haastattelussa vuonna 2020 avioeroaan Jennifer Garnerista ’’elämänsä suurimmaksi virheeksi’’. Haastattelussa Affleck kertoi myös juomisensa syyksi parisuhdeongelmansa Garnerin kanssa.
Affleck jatkoi yksityiselämänsä jakamista erinäisissä haastatteluissa vuonna 2021. The Howard Stern Showssa Affleck kertoi hänen ja Garnerin avioliiton pitäneen hänen alkoholiongelmaansa yllä.
Ohjelman jälkeen Affleck pahoitteli nopeasti sanomisiaan Garnerista ja parin avioliiton vaikutuksista hänen alkoholiongelmaansa.
Affleckin uusi rakkaus
Ben Affleck avioutui ex-kihlattunsa Jennifer Lopezin kanssa kesäkuussa 2022.
Affleck ilmoitti julkisesti vuonna 2023, ettei syytä Garneria alkoholiongelmastaan. Miehen vaihtelevat ulostulot asiasta herättivät kohuja.
Viime aikoina ollaan huhuiltu myös Lopezin ja Affleckin avioliiton ajautuneen karille. Pari myy parhaillaan Beverly Hillsin kartanoaan, ja Lopez ilmoitti keväällä peruvansa kaikki kesän keikkansa.
Garner seurustelee nykyään yrittäjä John Millerin kanssa.