Muistatko tämän? Petelius vauhdissa Possen vieraana – haastattelu lähti lapasesta

Hirviniemi Saariluoma Petelius
MTV/ Kuvakaappaus Posse 2015
Julkaistu 27.07.2016 11:47

MTV VIIHDE

Katsojien toiveiden täyttymys käy toteen, kun Pirkka-Pekka Petelius liittyy Possen rämäpäiseen ryhmään tulevana syksynä. Miehen vierailu viime syksyltä jäi televisiohistoriaan, eikä syyttä.

Pirkka-Pekka Petelius on aina tykännyt Possen konseptista, menosta ja vauhdikkuudesta. Syksyllä 2016 mies nähdään itse mukana koko kauden, joten meno ei ainakaan tule hidastumaan.

Possen toisella kaudella, syksyllä 2015, PPP oli ohjelmassa vieraana, Aku Hirviniemen ja Jaakko Saariluoman haastateltavana. Perinteiseksi haastatteluksi aiottu hetki muuttui silmänräpäyksessä hämmentäväksi yhdistelmäksi improvisaatiota, puolihärskejä vitsejä ja jopa pientä kiusantekoa Hirviniemä kohtaan.

Petelius aloittaa haastattelun tyylilleen uskollisesti. Mies on ensin halannut kaikkia muita Posselaisia ja Hirviniemeä halatessaan päätynyt "nylkyttämän" tämän jalkaa.

– Eikö ole hävyttömiä nämä nuoret miehet? Minä sentään olen kokenut, irstas sika, Petelius tokaisee heti alkuun, saaden yleisön suorastaan ulvomaan.

Videolla Petelius jatkaa yhden miehen show'ta, jossa nuoremmat koomikot ovat lähinnä avustajien roolissa. Myös juontokortit saavat kyytiä ja päätyy Petelius esittelemään myös päällään olevia sukkia haarat levällään.

Jää nähtäväksi pysyykö tempo yhtä kovana ja meno arvaamattomana, kun PPP pääsee tositoimiin yhtenä virallisena Posselaisena syksyllä 2016.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Posse starttaa 17.9.2016 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Posse