Päätekijäksi katsottu vietnamilaismies sai 15 vuotta vankeutta kymmenien siirtolaisten kuoleman takia – tästä karmeassa salakuljetusoperaatiossa oli kyse

1:37img
Näin karmeasta salakuljetustapauksesta uutisoitiin MTV Uutiset Livessä syksyllä 2019, pian tapauksen jälkeen
Julkaistu 19.01.2022 08:07(Päivitetty 19.01.2022 11:52)

MTV UUTISET

Belgiassa tuomioistuin on langettanut vietnamilaismiehelle 15 vuoden vankeustuomion kymmenien siirtolaisten kuoleman aiheuttaneen ihmissalakuljetusoperaation johtamisesta.

Yhteensä 39 vietnamilaissiirtolaista löydettiin kuolleina kylmäkuljetuskontista Essexissä Britannian itäosassa lokakuun lopussa vuonna 2019. Rekka tuli Britanniaan lautalta Anderlechtistä Belgiasta.

Tuomioistuin katsoi syytetyn 45-vuotiaan miehen olleen operaation päätekijä.

Belgiassa on määrä tänään julistaa tuomio kaikkiaan 23 ihmiselle, joita epäillään osallisuudesta siirtolaisten kuolemaan.

Rekassa olleet ihmiset olivat turhaan yrittäneet päästä pois kontista ennen kuin tukehtuivat hengiltä. He olivat muun muassa yrittäneet hakata konttiin reiän metallitangolla.

Syyttäjän mukaan salakuljetusringillä oli Anderlechtissä kaksi taloa, joissa siirtolaisia pidettiin ennen kuin heitä lähdettiin kuljettamaan eteenpäin.

Jutussa on aikaisemmin tuomittu kaksi miestä taposta.

Lue myös: Britannian ruumisrekan kuljettaja tunnusti osan syytteistä – vietnamilaiset löydettiin kylmäkontista

Lue myös: Hapenpuute ja liika kuumuus koituivat 39 vietnamilaisen kohtaloksi – syksyllä Britanniassa rekan kuljetuskontissa menehtyneiden kuolinsyy selvillä

Juttua muokattu tuoreimmilla tiedoilla 19.1.2022 kello 11.52. Samalla korjattu siirtolaisten lukumäärä 38:sta 39:een. 

Tuoreimmat aiheesta

Belgia