Sisaruskaksikko Emma ja Mia Kemppainen eli elektropop-duo LCMDF julkaisee uutta musiikkia parin vuoden tauon jälkeen.
Kotimainen elektropop-duo LCMDF:n kahden vuoden hiljaiselo on ohi. Luovalta tauolta palannut sisaruskaksikko Emma Kemppaisen ja Mia Kemppaisen muodostama yhtye on julkaissut uuden singlen nimeltä Another Sucker.
Tiedotteessa kerrotaan, että LCMDF julkaisee toisen albuminsa Sad Bangers myöhemmin tänä vuonna. Yhtyeen esikoislevy Love & Nature julkaistiin vuonna 2011.
– Jos et pidä omia puoliasi saatat joutua naisena helposti ihmisten jyräämäksi, niin luovassa kuin ammattimaisessa mielessä, Mia Kemppainen toteaa tiedotteessa kappaleen taustoista.
– Tahdomme uudella albumillamme kirjoittaa uusiksi klassiset Disney-prinsessasadut ja käyttää kappaleitamme välineinä omaa tietään kulkevien altavastaajien uskomattomien tarinoiden kertomiseksi maailmalle.
Kuuntele LCMDF:n uusi Another Sucker -single alla.
LCMDF - Another Sucker