Länsi-Uudenmaan poliisi toivoo edelleen vihjeitä miehestä, jota epäillään Kauniaisissa tapahtuneesta murhan yrityksestä. Miestä ei ole saatu kiinni, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa.
Rikos tapahtui yksityisasunnossa Kauniaisissa perjantaina 21. huhtikuuta noin viiden aikaan aamuyöllä.
Mies meni uhrin asunnolle ja kohdisti tähän väkivaltaa, jota jutun tutkinnanjohtaja kuvailee "ylitörkeäksi".
– Kyse ei ole ollut juhlista tai illanvietosta, vaan epäilty on mennyt yksityisasuntoon. On vielä selvityksen alla, miten sinne on menty, rikoskomisario Jyrki Kallio kertoo.
Poliisi selvittää, tunkeutuiko mies sisään vai pääsikö hän asuntoon muilla keinoin.
Poliisi ei toistaiseksi kommentoi epäillyn henkirikoksen yrityksen motiivia, mutta Kallion mukaan uhri ei ole tekijälle läheinen.
– He eivät ole ainakaan mitenkään hirveän tuttuja keskenään. En motiivia tai poliisin tämänhetkisiä epäilyjä avaisi, mutta he eivät ole mitään lähisukulaisia, tutkinnanjohtaja Kallio sanoo.
Murhan yrityksen uhria poliisi on päässyt jo kuulemaan. Hän on Kallion mukaan kertonut tapahtuneesta "hyvin".
– On saatu hyvä selvitys asiasta. Epäillyn kuuleminen ja tavoittaminen olisi silti tosi tärkeää.
"Ei ole käytännössä oikein mitään jälkiä"
Epäillyn uskotaan poistuneen tapahtumapaikalta välittömästi teon jälkeen. Kallion mukaan poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa siitä, poistuiko mies esimerkiksi jollain kulkuvälineellä vai jalan. Tiedossa ei ole myöskään, missä mies tällä hetkellä mahdollisesti liikkuu.
– Ei ole käytännössä oikein mitään jälkiä, joita lähteä seuraamaan, Kallio toteaa.
Tutkinnanjohtajan mukaan kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia. Mies on saattanut esimerkiksi paeta ulkomaille.
– Ei voi poissulkea mitään.
Poliisi toivookin, että asiasta jotain mahdollisesti tietävät tai miehen nähneet henkilöt ottaisivat yhteyttä poliisiin ja kertoisivat tietonsa.
– Toivotaan, että saisimme jotain havaintoja ja saisimme hänet kiinni ja sitten selvitettyä asiaa.
Viimeinen havainto on tehty perjantaina 21. huhtikuuta noin kello 7 aamulla Porvoon Kulloossa, Kulloon kartanon tien ja Helsingintien risteyksen liepeillä.
Miehellä oli tuolloin yllään tumma t-paita, mustat työhousut ja työkengät. Viimeisestä havainnosta on kuitenkin jo viikko, joten on mahdollista ja todennäköistä, että mies käyttää toista asua.
Poliisi onkin julkaissut miehen kuvan. Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi harkitsee tällä hetkellä myös miehen nimen antamista julkisuuteen.
Reaaliaikaisista havainnoista voi ilmoittaa heti hätänumeroon 112. Muut vihjeet ja tiedot voi lähettää poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai ne voi kertoa jättämällä viestin vihjenumeroon 0295 413 031 (vastaaja).