Poliisi selvittää useamman henkilön liikkeitä liittyen Vantaan Myyrmäessä surmatun postinkantajan tapaukseen. Näistä henkilöistä on annettu vihjeitä, mutta tutkinnanjohtaja toivoo edelleen paitsi uusia tietoja, myös täsmennyksiä vanhoihin vinkkeihin.
Parikymppinen postinjakaja joutui raa’an väkivallan uhriksi Vantaan Myyrmäessä aamuyöllä 17. marraskuuta.
Oli torstaiyö. Nainen oli työvuorossa, kun tuntematon, tummiin pukeutunut henkilö hyökkäsi hänen kimppuunsa yllättäen. Väkivalta tapahtui Myyrmäentie 6:ssa sijaitsevan asuintalon edustalla noin kello 3.30-3.38.
Noiden minuuttien aikana hyökkääjä teki naiselle äärimmäisen rajua väkivaltaa, minkä takia nainen kuoli myöhemmin sairaalassa.
Väkivallanteon aikaan paikalla oli kaksi silminnäkijää. Poliisi on kuullut molempia, mutta toistaiseksi tekijää ei ole vielä saatu heidän kertomustensa perusteella kiinni.
Poliisi on saanut hyviä vihjeitä
Henkirikoksesta epäiltynä otettiin pian tapahtuneen jälkeen kiinni kaksi nuorta miestä. Molemmat on sittemmin vapautettu epäilyistä, eikä heillä ole poliisin mukaan mitään tekemistä asian kanssa. Vääristä epäillyistä voi lukea enemmän täältä.
Tällä hetkellä poliisilla ei virallisesti ole epäiltyä henkirikokselle.
MTV Uutisten tietojen poliisilla on kuitenkin kiikarissa useita henkilöitä. Näiden ihmisten liikkeitä selvitetään parhaillaan.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä on yksityiskohtien suhteen hyvin vaitonainen, mutta kertoo, että kyseisten henkilöiden liikkeistä pyritään hankkimaan lisätietoa.
– Poliisi on saanut vihjeitä, joiden takia näiden henkilöiden tekemisiä halutaan selvittää.
Tyynelä toivoo, että tapauksesta jotain tietävät ottaisivat yhä yhteyttä poliisiin, jos he eivät ole vielä kertoneet tiedoistaan viranomaiselle.
Toisaalta Tyynelä toivoo, että jo aiemmin vihjeitä antaneet henkilöt olisivat yhteydessä poliisin, jos aiempiin vihjeisiin on tarkennettavaa tai lisätietoja.
– Vihjeitä otetaan edelleen erittäin mielellään vastaan.
Vihjeitä on pyydetty sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.
Lue myös: Poliisi paljastaa: Tästä syystä väärä mies pidätettiin Myyrmäen postinjakajan murhasta – taustalla hämmästyttävä sattumien sarja
Vain vähän tuntomerkkejä
Epäillystä tekijästä on kerrottu julkisuuteen vähän tuntomerkkejä. Tiedossa on lähinnä se, että henkilö oli väkivallanteon aikaan pukeutunut tummiin vaatteisiin.
Tyynelän mukaan epäilty on noin 170-180 senttiä pitkä.
Aiemmin teosta on epäilty kahta miestä, mutta teoriassa on mahdollista, että henkilö voisi olla myös nainen.
Henkirikoksen motiivi ei ole toistaiseksi tiedossa. Tyynelän mukaan poliisi on pyrkinyt selvittämään tapahtunutta kaikin mahdollisin keinoin, mutta syytä julmalle teolle ei ole toistaiseksi löytynyt.