Tein keväällä 1983 Poliisiopiston alipäällystökurssilla tutkielmatyön, jonka otsikko oli Murhapolttajan muotokuva. Kävin järjestelmällisesti läpi kaikki ne henkilöt, jotka olivat syyllistyneet ja jääneet kiinni tiettynä aikajaksona Helsingissä tehdystä murhapoltosta. Heitä oli 180. Jatkoin tutkimusta samalla periaatteella vuonna 1991, jolloin henkilömäärä kasvoi 150:lla. Yhteensä vertailuryhmässä oli 330 henkilöä.
Jaottelin henkilöt ryhmiin heidän motiivinsa perusteella ja pyrin selvittelemään sitä, onko henkilöillä yhteisiä piirteitä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Juha Rautaheimo.
Ovatko he miehiä vain naisia, minkä ikäisiä he ovat, millainen kotitausta tai koulutus heillä oli, miten ja mistä syystä he toteuttivat teon. Oliko vuodenajalla, viikonpäivällä tai kellonajalla mitään merkitystä tapahtumassa.
Missä he asuivat suhteessa rikoksen kohteeseen ja miten he käyttäytyivät teon aikana ja sen jälkeen. Olivatko he alkoholin tai muun päihteen vaikutuksen alaisena ja niin edelleen.
Suurimman motiiviryhmän muodostivat henkilöt, joiden vaikuttimena oli kosto, mustasukkaisuus, viha, kateus tai kauna.
Tutkimusta esiteltiin ulkomaita myöten
Tutkimus herätti suurta mielenkiintoa, koska poliisimaailmassa sellaista ei ollut koskaan tehty. Sitä käytiin esittelemässä ihan ulkomaita myöten ja se poiki useita jatkotutkimuksia ja jopa väitöskirjoja.
Suurin mielenkiinto luonnollisesti kohdistui niihin henkilöihin, jotka luokiteltiin pyromaaneiksi. Heitä materiaalissani oli alle 10 prosenttia ja he olivat kaikki nuorehkoja miehiä.
Vähälukuisuudestaan huolimatta he olivat polttaneet lähes kolmanneksen niistä tahallisesti sytytetyistä paloista, jotka koko tutkimusaineiston henkilöt olivat yhteensä sytyttäneet. Heidän taustassaan oli lukuisasti yhtäläisyyksiä.
Yhtenäisten piirteiden ja samankaltaisuuksien tiedostamisessa olikin suurta hyötyä niissä tutkimuksissa, jotka kohdistuivat sellaisiin tuhopolttosarjoihin, joiden sytyttäjäksi voitiin epäillä pyromaania. Tutkimuksista löytyy laajalti tietoa.
Keskiverto tuhopolttaja
Omiin tutkimuksiini sain kipinän luettuani Lääkärilehdessä 14/80 olleen, lääkäri Kalevi Niemisen kuvauksen "keskiverto murhapolttaja" Koska hänen luonnehdintansa on edelleen täysin käyttökelpoinen, lainaan siitä osan:
Keskiverto murhapolttaja on hataran kotitaustan ja huonon maskuliinisen samastusmallin omannut mies, jolla on kontaktivaikeuksia, seksuaalisia vaikeuksia, alkoholiongelmia sekä psyykkistä ja ruumiillista oireilua ja taipumusta kriminelliin käytökseen.
Vaikeuksiinsa liittyen hän nuoruusiässä pettyy seurustelusuhteessaan tai keski-iässä avioliitossaan, juo itsensä humalaan ja katkeruudentunteen vallassa tai itsemurha-ajatuksissa sytyttää tuleen asuntonsa tai seurustelukumppaninsa asunnon.
Murhapolttajissa esiintyy seurausilmiöitä hyvin monimuotoisesta egoheikkoudesta. Olisiko tällä egon ehkä poikkeuksellisenkin huonolla kapasiteetilla yhteyttä rikoksen tekotapaan, jossa vähäisellä aktiivisuudella voi saada aikaan hyvin mahtavan vaikutuksen?
Vaikeatulkintainen laki
Vuoden 1995 syksyyn saakka rikoslain 34-luku (Laki yleisvaarallisista rikoksista) tunsi käsitteen murhapoltto, vaikka ketään ei ollutkaan ”murhattu”.
Rikos oli ankarasti kriminalisoitu ja siinä oli eroteltavissa kolme erilaista tekomuotoa, jotka määräytyivät lähinnä kohteen mukaan. Puhuttiin lievästä, tavallisesta ja törkeästä murhapoltosta.
Törkein tekomuoto tuli kyseeseen silloin, kun kohteena oli esimerkiksi kirkko, virasto tai "kruunun" asehuone, jollaiseksi voisi kuvitella vaikkapa poliisiaseman. Minimirangaistus oli 4 vuotta vankeutta ja maksimi 12 vuotta.
Tavallisena murhapolttona rangaistiin asteikolla 2-10 vuotta vankeutta silloin, kun tahallaan sytytettiin tuleen rakennus tai alus, joka oli ihmisten asuttama tai jossa ihmisiä saattoi oleskella. Jo pelkkä asuinrakennuksen tahallinen sytyttäminen riitti tunnusmerkistön toteutumiseen.
Lievemmän laatuisesta murhapoltosta oli kyse silloin, kun sytytettiin vaikkapa metsä, lautakasa, heinäsuova tai vaikkapa piharakennus. Rangaistus oli vähintään 4 kuukautta vankeutta ja maksimissaan jopa 8 vuotta.
Jos palo näistä ”toisarvoisista” kohteista levisi esimerkiksi asuinrakennuksen seinään, muuttui rikos heti vakavammaksi. Pykälät olivat yksiselitteisiä, eikä niiden tulkinnassa ollut vaikeuksia.
Rikoslaki uudistettiin
Rikoslain 34-luku uudistettiin ja murhapoltto muuttui tuhotyöksi. Samalla rangaistusasteikko muutettiin siten, että rangaistus on vankeutta 4 kuukautta – 4 vuotta.
Muistan, kun lakimuutos oli lausuntokierroksella ja mekin saimme sitä kommentoida. Kiinnitimme huomiota muun muassa siihen, että työtä ei saisi kriminalisoida, vaan nimike voisi pikemminkin olla tuhoteko.
Ehdotushan ei tietenkään mennyt läpi ja niinpä sitten kuin kohtalon oikusta media käyttääkin rikoksesta nimeä tihutyö. Se tarkoittaa ainakin minun kielikäsityksessäni pientä hauskaa kepposta. No, sellaiseksihan se on muodostumassa.
Tihutyön synonyymisanoja ovat muun muassa huono käytös ja ilkivalta. Tihutyöhön liittyviä sanoja ovat muun muassa rikkomus, veijarimaisuus, jäynä, lapsellisuus, ilkikurisuus, kieroilu, kiusanteko, pahanilkisyys, konnamaisuus, hairahdus, metkuilu ja pikkusynti.
Tulkintaerimielisyyksiä oikeudessa
Ollakseen törkeä tuhotyö, rikokselta edellytetään muun muassa sitä, että suuri ihmismäärä on vakavassa hengen tai terveyden vaarassa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Edellytetään konkreettista vaaraa.
Rangaistusasteikko on vankeutta 2-10 vuotta. Asteikko on tässä törkeässä rikoksessa sama kuin vanhan lain aikaisessa tavallisessa murhapoltossa.
Esimerkiksi elokuussa 1995 tapahtunut Pasilan poliisitalon pommi-isku oli vanhan lain mukaan törkeä murhapoltto (rangaistus 4 – 12 vuotta).
Lakimuutoksen jälkeen syyskuussa se ei olisi ollut enää esimerkiksi törkeä tuhotyö, vaan törkeä vahingonteko (rangaistus 4 kuukautta – 4 vuotta).
Viimeaikaiset ratkaisut ovat ihmetyttäneet, sillä esimerkiksi vuonna 2013 Helsingin käräjäoikeus totesi asuinrakennuksen tahallisen sytyttämisen ja 12 ihmisen joutumisen konkreettiseen hengenvaaraan täyttävän törkeän tuhotyön tunnusmerkistön.
Helsingin hovioikeus puolestaan katsoi samassa asiassa, että 12 ihmishenkeä ei muodosta suurta ihmismäärää ja puolitti rangaistuksen. Melkoista tulkintaerimielisyyttä. Eikä ole oikeustajun mukaista.
Tuore ratkaisu oikeuslaitoksilta
Pari viikkoa sitten vuonna 1977 syntynyt mies tuomittiin Helsingin hovioikeudessa tuhotyöstä. Hän oli valellut kahteen kerrostaloasuntoon keskellä yötä postiluukusta palavaa nestettä. Toisen asunnon eteiseen hän onnistui sytyttämään tulen postiluukun kautta.
Asukas heräsi oven potkimiseen ja mentyään katsomaan hän havaitsi eteisessä 1,5 metriä korkeat liekit. Hänen onnistui sammuttaa jo voimallisesti alkanut tulipalo.
Samassa rapussa oli polttonestettä valeltu myös toisen asunnon postiluukusta, mutta se ei ehtinyt syttyä. Palavaa nestettä oli valeltu myös porraskäytävään.
Erinäisten vaiheiden jälkeen poliisin onnistui selvittää jutut ja näyttö riitti oikeuksissa miehen tuomitsemiseen. Syyttäjä syytti törkeästä tuhotyöstä, koska portaassa asui yhteensä 18 ihmistä tapahtuma-aikaan. He olivat ilman muuta vaarassa, mutta eivät lain tarkoittamassa konkreettisessa vaarassa.
Mies tuomittiinkin molemmissa oikeusasteissa törkeän tuhotyön sijasta tavallisesta tuhotyöstä peräti 10 kuukauden vankeuteen. Oletan tuomion olleen ehdollisen, joten käytännössä mitään rangaistusta ei tullut.
Entäpä, jos sama mies olisi soittanut ovikelloa ja asukkaan tullessa avaamaan oven hän olisi vaikkapa raapaissut puukolla, olisi kyseessä ollut vähintäänkin törkeä pahoinpitely ja törkeä kotirauhan rikkominen.
Siitä olisi rapsahtanut vähintään vuosi vankeutta, todennäköisesti kaksi. Siinä ei olisi aiheutettu vaaraa myöskään muille ihmisille. Ovatkos nämä rangaistukset nyt oikeassa suhteessa. No eivät todellakaan.
Pitäisi palata todellisuuteen
Olisiko jo aika tarkastella pykäliä ja palata todellisuuteen.
Jotenkin tulee käsitys, että rikoslain 34-luvun tuhotyörikoksia voitaisiin hieman oikeusministeriössä pohtia uudelleen. Myös tuo rikosnimike on aivan onneton ja senkin voisi muuttaa tai palauttaa.
Ovatko tunnusmerkistöt kohdallaan, onko liberalisoitu hieman liikaa. Törkeitä tuhotöitä ei nimittäin tuomiotilastoissa pahemmin taida esiintyä, vaikka kyseessä on suuria ihmisjoukkoja koskettava katala ja pelottava rikos.
Mikä olisi sen kauheampaa kuin asutun rakennuksen tahallinen sytyttäminen keskellä sysimustaa syysyötä ja nukkumassa olevien ihmisten herääminen liekkien nuoleskellessa ikkunoissa.
Ja mikä se suuri ihmismäärä on? Pitäisikö se jotenkin määritellä tarkemmin.
Tuli on rikoksentekovälineenä omaa luokkaansa
Tällä hetkellä suurin osa tahallisesti sytytetyistä tulipaloista tutkitaan vahingontekorikoksina ja ne ovat lähinnä sakkojuttuja. Jos vaikkapa roskakatoksen tahallinen sytyttäminen ei ole omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa, on kyseessä vain vahingonteko.
Vanhan lain mukaan nämäkin tuomittiin aivan toisella tavalla. Lainsäätäjä on jotenkin unohtanut sen, että tuli on rikoksentekovälineenä aivan omaa luokkaansa. Se on arvaamaton ja vaarallinen lähes aina.
On aivan eri asia, jos roskakatosta töhritään vaikkapa spraymaalilla, kuin että se poltetaan. Polttaminen aiheuttaa myös palokunnan ja poliisin hälyttämisen ja paljon muita oheistoimintoja, siivoamista, raivaamista, suuriakin kustannuksia.
Rikosnimike on kuitenkin sama ja niin on rangaistuskin. Ei aivan kansalaisen oikeustajun mukaista.
Poliitikko rehvasteli julkisuudessa
Tällä hetkellä epäillään, että suuri osa esimerkiksi Ruotsissa riehuvista metsäpaloista on tahallisesti sytytettyjä. Myös meillä Pyhäjoen suurta metsäpaloa tutkitaan tuottamuksellisena rikoksena.
Pahimmat tulipalouutiset tulevat tietenkin Kreikasta, missä tuhot ja palokuolemat ovat aivan omaa luokkaansa.
Samaan aikaan muuan tunnettu poliitikko rehvastelee julkisuudessa, että häntä ei huvita noudattaa metsäpalovaroitusta. Pelkkä maalaisjärki kuulemma riittää, sääntöjä ei tarvitse noudattaa. Tapa se on tämäkin saada julkisuutta.
Onneksi Suomen Palopäällystöliitto reagoi nopealla ja hyvällä julkitulolla tämän poliitikon pohdiskeluun.
Juha Rautaheimo on eläkkeellä oleva Helsingin poliisin rikosylikomisario.