Murhasta ja neljästä henkirikoksen yrityksestä Kontiolahdella epäilty puukottaja on kuollut

Poliisiauto
All Over Press
Julkaistu 04.03.2025 15:34
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

STT

Kontiolahden viidestä puukotuksesta epäilty mies on kuollut, kertoo poliisi.

Poliisin mukaan miehen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta ja sitä tutkitaan kuolemansyyn tutkintana.

22-vuotias mies otettiin 13. helmikuuta kiinni puukotuspaikalta. Hänet vangittiin 14. helmikuuta Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa epäiltynä viidestä tapon yrityksestä. Tapausta käsiteltiin uudellen oikeudessa kuun lopulla, kun yksi puukotuksen uhreista, noin 80-vuotias mies, kuoli.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi epäillyn kyseisessä istunnossa murhasta, murhan yrityksestä ja kolmesta tapon yrityksestä. 

Poliisin mukaan epäilty ei ole uhreille sukua, mutta on tuntenut ainakin osan heistä. Uhrit, 1940-luvulla syntynyt pariskunta, 1970-luvulla syntynyt pariskunta sekä 2000-luvulla syntynyt mies, asuvat kahdessa vierekkäisessä kiinteistössä samassa pihapiirissä. Poliisin mukaan puukotukset tapahtuivat uhrien kotona.

Poliisi ei ole saanut viitteitä teon suunnitemallisuudesta.

Lue myös:: Yksi Kontiolahden puukotuksen uhreista on kuollut

Kontiolahden puukotusten uhreista yksi edelleen kriittisessä tilassa – 22-vuotiaan epäillyn motiivista ei toistaiseksi tietoa

Poliisi tutkii viittä tapon yritystä Kontiolahdella

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt