Poliisi tutkii viittä tapon yritystä Kontiolahdella

Poliisiauto
Kontiolahden Pyytivaarassa tapahtuneessa epäillyssä puukotuksessa loukkaantui neljä ihmistä. All Over Press
Julkaistu 14.02.2025 16:14(Päivitetty 14.02.2025 18:28)
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

STT

Pohjois-Karjalan Kontiolahdella poliisi tutkii viittä epäiltyä tapon yritystä, rikoskomisario Petri Tirronen Itä-Suomen poliisista kertoo STT:lle.

Poliisi tiedotti aiemmin tänään, että epäiltyjä tapon yrityksiä olisi Kontiolahdella neljä. Nimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Eilen illalla Kontiolahden Pyytivaarassa tapahtuneessa epäillyssä puukotuksessa loukkaantui neljä ihmistä.

Uhrit ovat 40- ja 70-luvulla syntyneet kaksi miestä ja kaksi naista. Uhreista kolmen vammat ovat vakavia, poliisi kertoo.

– Kahden henkilön vammoja voidaan pitää jopa kriittisinä, ainakin silloin tekohetkellä, Tirronen sanoo.

Uhrit toimitettiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon.

Viides epäillyn tapon yrityksen kohteeksi joutunut henkilö on 2000-luvun alussa syntynyt mies, Tirronen kertoo. Hänellä ei ole vammoja.

Uhrit keskenään sukua

Epäilty tekijä on 2000-luvun alussa syntynyt mies, joka otettiin kiinni tapahtumapaikalta. Hänet vangittiin tänään iltapäivällä Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä, poliisi kertoo.

Alustavan tiedon mukaan epäilty tekijä ja uhrit ovat tunteneet toisensa. Epäiltyjen tapon yritysten kohteeksi joutuneet viisi ihmistä ovat keskenään sukulaisia.

Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan tekijä oli jollain tavalla päihtynyt, Tirronen kertoo.

Juttua päivitetty 14.2.2025 kello 17.39,18.27 18.28.

Tuoreimmat aiheesta

Kontiolahti