Murhia ja salaisuuksia – laatudraamat Mary Kills People ja Riviera saavat ensiesityksensä Suomessa

0046ed10-acfd-4f16-84de-09b7e928a2f8
©Sky UK Limited
Julkaistu 11.07.2017 16:01

MTV VIIHDE

Itsemurhissa avustamisen vaikeaa teemaa avaava draama Mary Kills People ja Julia Stilesin tähdittämä jännityssarja Riviera julkaistaan nähdään Suomessa elokuussa.

C Moressa nähdään syksyllä laatudraama, kun Mary Kills People ja Riviera alkavat. Mary Kills Peoplen keskiössä on yksinhuoltaja Mary Harris, joka sekä pelastaa että tappaa ihmisiä työkseen. Päivätyönään Mary toimii teho-osaston lääkärinä. Öisin hän pelastaa kuolemansairaita ihmisiä kärsimykseltä auttamalla heitä kuolemaan omilla ehdoillaan. Kaksoiselämä kuitenkin hankaloituu ja Mary joutuu kamppailemaan pärjätäkseen valitsemallaan polulla samalla pakoillen poliisia.

Pääosassa nähdään Hannibal-sarjasta tuttu Caroline Dhavernas ja ohjaajan tuolilla istuu muun muassa Dexteriä ohjannut Holly Dale. Variety nosti sarjan vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon parhaiden tv-sarjojen joukkoon.

34fde9eb-2245-42d9-aead-f056f4b2c209

Riviera kertoo nuoresta taidekuraattori Georginasta, jonka rikas aviomies kuolee huvijahdin räjähdyksessä. Pian käy ilmi, että kuolema ei ollut onnettomuus ja että Georginan mielikuva miehensä elämästä oli todellisuutta viattomampi. Georginan jetset-elämä murenee silmissä, ja erikoisten salaisuuksien sekä rikosten vyyhtiin kietoutuu myös miehen ensimmäinen vaimo aikuisine lapsineen.

Rivieraa tähdittävät Julia Stiles, Anthony LaPaglia, Lena Olin sekä Iwan Rheon

Rivieran kaikki kymmenen jaksoa ilmestyvät C Moren suoratoistopalveluun 7.8.
Mary Kills Peoplen ensimmäisen kauden kaikki kuusi jaksoa ilmestyvät C Moren suoratoistopalveluun 1.8. C More Series -kanavalla sarjaa näytetään tiistaisin 1.8. alkaen klo 22.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat