Carolina Hurricanesin ykköstähti Sebastian Aho oli silminnähden murtunut mies, kun Carolinan kausi päättyi New York Rangersin kustannuksella.
Carolina hävisi Rangersille ottelusarjan kuudennessa pelissä maalein 3–5, joten Rangers marssi itäisen konferenssin finaaleihin voitoin 4–2.
LUE MYÖS: Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
Tappio oli Carolinalle valtava pettymys, sillä joukkuetta pidettiin yhtenä vahvana mestariehdokkaana. Karvaammaksi tappiosta tekee se, että Carolina johti kuudetta ottelua kahden erän jälkeen 3-1.
– Kolmannen erän alussa osuimme kahdesti tolppaan ja meillä oli läpiajo. Se näytti hyvältä, mutta emme onnistuneet maalinteossa. He tekivät maalit paikoistaan. En tiedä, mikä muuttui, Aho summaa joukkueensa sulamista The Hockey Newsille.
26-vuotias Aho oli läpi kauden joukkueensa kantavimpia voimia. Pudotuspeleissä Aho iski 12 tehopistettä 11 pelaamansa ottelun aikana. Suomalaistähti ei kuitenkaan itse ole tyytyväinen otteisiinsa.
– Selvästikään ei mennyt tarpeeksi hyvin. Meillä oli yksi tavoite. Mennä päätyyn asti ja olla paras joukkue. Emme päässeet sinne, joten ei mennyt tarpeeksi hyvin, Aho sanoo itsekriittisesti.
LUE MYÖS: Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
Carolina on jo useamman kauden ajan keikkunut NHL:n kärkipäässä, mutta pudotuspeleissä esitykset ovat aina jääneet vajaaksi. Seuralla on edessään haastava kesä, sillä useamman runkopelaajan sopimus on katkolla.
Muun muassa avainpelaajien joukkoon lukeutuneiden Martin Necasin, Teuvo Teräväisen, Seth Jarvisin, Brady Skjein ja Brett Pescen sopimukset päättyivät tähän kauteen.
Pahimmassa tapauksessa joukkueen runko menee kertarysäyksellä uusiksi.
– Se on syvältä. Meillä on erityinen ryhmä. Toivottavasti joukkueemme pysyy niin samanlaisena kuin vain mahdollista, mutta tämä on se paskamaisin osa tätä (bisnestä). En tiedä.
– Kuten sanoin meillä oli erityinen ryhmä ja luulin, että meillä kaikki tarvitsemamme, jotta olisimme pärjänneet. Tämä on syvältä. Minusta meillä oli kaikki tarvitsemamme palaset kohdillaan, joten tämä on todella turhauttavaa, Aho summaa pettymystään.