Musiikkitalon toimitusjohtaja vaihtuu

Julkaistu 10.02.2016 12:49

MTV UUTISET - STT

Helsingin Musiikkitalon toimitusjohtaja Katja Leppäkoski jättää tehtävänsä perjantaihin mennessä. Musiikkitalon mukaan tämä tapahtuu yhteisymmärryksessä hallituksen kanssa.

Hallituksen puheenjohtaja Veikko Kunnas sanoo tiedotteessa, että talon "talouden ja hallinnon rakenteen uudistaminen vaatii uudenlaista osaamista toimitusjohtajalta".

Uudeksi määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu Pekka Kauranen, joka on aiemmin toiminut Kansallisoopperan hallintojohtajana ja viimeksi Keravan kaupungin kehitysjohtajana. Kaurasen vuoden kestävä kausi alkaa maanantaina.

Musiikkitalon omistajat kertovat selvittävänsä keinoja talon toiminnan tehostamiseksi ja talouden vahvistamiseksi pitkällä tähtäimellä sekä rakenteiden uudistamiseksi.

– Taloutta on tarkoitus vahvistaa lisäämällä myyntiä ulkopuolisille Musiikkitalon käyttäjille sekä muilla rahoituslähteillä, Kunnas kertoo.

Musiikkitalon omistavat Helsingin kaupunki, Yleisradio ja Taideyliopisto.

Katja Leppäkoski nousi Musiikkitalon johtoon keväällä 2012 aiemman johtajakaksikon irtisanouduttua marraskuussa 2011 vain muutama kuukausi talon avaamisen jälkeen. Kaksikko ei ollut löytänyt yhteistä säveltä, kertoi toinen heistä myöhemmin MTV:n Studio 55:n haastattelussa. Yhtiö päätti siirtyä jatkossa yhden johtajan malliin.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri