Vuonna 1990 syntynyttä miestä syytetään seurustelusuhteen lopettamista suunnitelleen keski-ikäisen naisystävänsä murhasta Porissa viime syyskuussa.
Syyttäjän mukaan mies oli ilmeisesti mustasukkaisuuttaan ja ärsyyntyneisyyttään hyökännyt naisen kimppuun lyöden häntä nyrkillä tai tylpällä esineellä useita kertoja kasvojen alueella. Syynä tekoon oli syytteen mukaan naisen halu purkaa kihlaus.
Jatkoi väkivaltaa isolla veitsellä
Mies kantoi tai auttoi naisen syyttäjän mukaan tämän jälkeen asunnon makuuhuoneeseen, jossa hän pyrki hoitamaan tämän vammoja. Sen jälkeen mies jatkoi kuitenkin pahoinpitelyä pistämällä ja viiltämällä naista useita kertoja suurikokoisella veitsellä eri puolille kehoa.
Lue myös: Kihlattunsa pään irti leikkaamisesta syytetty mies kiistää kaiken – puolustus: "Hän ei edes kykenisi tekemään tätä järkyttävää tekoa"
Teossa käytettiin mittavaa väkivaltaa, ja naisella oli monenlaisia vammoja. Kuolemansyy oli rintakehään kohdistuneen teräaseen piston aiheuttama aortan vamma ja sen aiheuttama verenvuoto sydänpussiin.
– [Mies] on lisäksi käytännössä irrottanut [naisen] pään leikkaamalla kaulan kohdalta pään irti muusta kehosta usealla veitsen viillolla sekä katkaisemalla kaularangan pään jäädessä kiinni muuhun vartaloon ainoastaan muutamalla lihassäikeellä, haastehakemuksessa todetaan.
Sänky sytytettiin tuleen – mies kiistää henkirikoksen
Syyttäjän mukaan mies pesi teon jälkeen ainakin makuuhuoneen lattian ja sytytti sängyn tuleen vahingoittaen näin uhrin ruumista. Esitutkintamateriaalin perusteella katosta oli irrotettu palovaroitin.
Lue myös: Poliisilla oletus Porin julman murhan motiivista – Uhrin pää oli yritetty irrottaa ja ruumis polttaa teon jälkeen
Poliisi otti miehen kiinni myöhemmin samana päivänä ulkotiloista.
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.
Mies kiistää surmanneensa naisen.
Mies saapui Suomeen turvapaikanhakijana, ja sai Satakunnan Kansan mukaan myönteisen turvapaikkapäätöksen. Mies oli myös viime syksynä ehdokkaana seurakuntavaaleissa.