Pitkän linjan muusikko Aija Puurtisen perusti miehensä ja poikansa kanssa perhebändin.
Muusikko ja Sibelius-Akatemian musiikkipedagogi Aija Puurtisen perheessä musiikki ei ole pelkkä työ. Se on intohimo ja elämäntapa, joka yhdistää koko perhettä – Puurtista, hänen miestään Esa Kuloniemeä ja pariskunnan 14-vuotiasta poikaa Moosesta.
Puurtinen ja Kuloniemi ovat kollegoja jo 34 vuotta pystyssä pysyneessä Honey B & T-Bones -yhtyeessä, joka julkaisi uuden Time Was -albuminsa tämän viikon torstaina ja lähtee sen myötä kiertueelle. Nykyään heillä on myös Honey B Family -yhtye, jossa Mooses soittaa rumpuja.
– Musiikillisesti tämä projekti on enemmän juurimusiikkia ja gospelia. Mooses on bassolaulaja, joten siitä saa mahtavaa pohjaa gospelibiiseihin. Kun hän ensimmäistä kertaa lauloi harjoituksissa, menin ihan kananlihalle ja kyynelet nousivat silmiin. En ollut tajunnut, miten vahva basso hänellä on, Puurtinen hehkuttaa.
Puurtinen muistelee, että Mooses paukutteli rumpuja jo muutaman vuoden ikäisenä perheen omakotitaloon rakenuttamassa treenikämpässä.
– Aika vapaamuotoisesta yhdessä soittamisesta ja jammailusta se lähti. Joskus Mooses soitti keikalla soundcheckissa meidän bändin rumpalin tilalla. Kerran Esan kanssa duokeikalla ehdotimme, että hän soittaisi parissa biisissä rumpuja. Pari vuotta sitten keksittiin tämä perheprojekti, joka on selkeästi erillinen Honey B & T-Bonesista, Puurtinen kuvailee.
Autonkuljettaja, roudari ja muusikko
Puurtisen mukaan vanhempien jalanjälkien seuraaminen on ollut Moosekselle alusta asti luontaista. Hän on muun muassa laulanut Cantores Minores -kuorossa ja opiskellut pianon ja rumpujen soittamista. Asiaa on varmasti auttanut se, että poika on tottunut kulkemaan vanhempiensa mukana keikkamatkoilla.
– Jos Mooses ei itse ole keikalla, hän on muuten mukana jeesaamassa. Katsomassa, miten menee tai vaikka myymässä levyjä. Jos olemme yötä pois, kotiin jääminen ei ole hänellä vaihtoehtona. En jätä häntä myöskään kaverin luo yöksi, ellen tunne kaverin vanhempia hyvin. Tässä asiassa pitää olla selkeät rajat, Puurtinen selittää.
Perhebändin lisäksi Mooseksella on oma jazzbändi Milo & Moses, joka julkaisi juuri ensimmäisen levynsä ja on saanut paljon positiivista huomiota. Se taas tarkoittaa sitä, että musiikki on entistä enemmän osa koko perheen arkea.
– Nyt kun Mooseksella oma bändi, olen välillä autokuski ja roudari, välillä itsenäinen artisti ja välillä taas pedagogi. Onhan siinä välillä aikatauluissa säätämistä. Mutta eihän Mooseksen bändi pääse keikoille, jos joku aikuinen ei kuljeta heitä ja sovi asioita. Haluamme, että joku poikien vanhemmista on aina heidän mukanaan valvomassa ja tukemassa keikkatilanteessa, Puurtinen toteaa.
Pitkän linjan muusikkiammattilainen tietää, että murrosiässä vanhat harrastukset voivat jäädä taka-alalle, kun muita kiinostuksen kohteita ilmaantuu. Hän aikoo kuitenkin pysyä tiukkana, jos näin uhkaa käydä Mooseksen kohdalla.
– Jossain vaiheessa murrosiässä voi tulla se, että ei jaksa harjoitella. Mielestäni vanhempien pitää olla tässä sinnikkäitä, eikä antaa lopettaa heti. Siitä pitää päästä yli, koska se on juuri se kriittinen hetki. Jos silloin lopettaa harjoittelun, ei välttämättä enää palaa takaisin sen pariin. Mooseksen kanssa ei ole sitä ollut, mutta olisin kyllä tosi tiukkana. Hän voi lopettaa sitten 18-vuotiaana, Puurtinen miettii.
Levy-yhtiö pyysi vaihtamaan laulukielen
Puurtinen seuraa tarkasti musiikkialan trendejä ja ilmiötiä. Hän on pannut merkille sen, että viime aikoina monet aiemmin englanniksi laulaneet artistit, kuten Redrama, Anna Abreu, Pete Parkkonen ja jo vähän aiemmin Janna, ovat vaihtaneet suomen kieleen.
– Tuntuu, että ilmiö on vahvistunut uudelleen. Se on tavallaan aika sääli. Muutama vuosi sitten oli vielä paljon englanniksi laulavia artisteja. Siinä on tietysti se, että silloin joutuu kilpailemaan megatähtien kanssa. Luulen myös, että levy-yhtiöillä ei ole resursseja rakentaa englanniksi laulavien suomalaisten uraa ulkomaille. Siinä täytyy lähteä itse, niin kuin Alma lähti Saksaan. Tai niin kuin aikanaan Hanoi Rocksit ja muut lähtivät muualle täältä, Puurtinen arvioi.
– Tietysti se riippuu myös musiikkigenrestä. Esimerkiksi jazz- ja roots-musiikki on hyvin usein englanninkielistä. Ja kansanmusiikissa meillä on suomeksi laulavia artisteja, jotka menestyvät maailmalla, hän lisää.
Sama ilmiö oli Puurtisen mukaan esillä myös 1980-luvulla, kun hän itse aloitteli muusikonuraansa.
– Teimme EMI-levy-yhtiön kanssa kolme ensimmäistä levyämme, mutta jotta diili olisi jatkunut, he olisivat halunneet, että vaihtaisimme laulukielen suomeksi. Emme kuitenkaan suostuneet siihen.
Puurtinen kertoo, että kun Honey B & T-Bones perustettiin vuonna 1982, ei alun perin tavoitteena ollut menestyä ja levyttää, vaan bändillä oli vain kova hinku keikoille.
– Siinä kävi niin, että se, että olin nainen ja soitin bassoa, oli silloin todella harvinaista. En edes ollut yhtyeen päälaulaja, mutta olin todella framilla. Se herätti levy-yhtiö EMI:n huomion ja he tarjosivat diiliä. Tietysti he myös pitivät musiikistamme ja keikoistamme. Nykyään peli on paljon kovempaa, vaikka toisaalta tallenteiden tekeminen on tullut helpommaksi ja halvemmaksi, Puurtinen miettii.