Verotiedot paljastavat, että muusikoiden tuloissa oli tälläkin kertaa suuria eroja. Yli 300 000 euron tuloihin ylsivät Samu Haber, Tuomas Holopainen, Reino Nordin ja Mikael Gabriel.
Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuva, muusikko Samu Haber ansaitsi viime vuonna verotietojen mukaan yhteensä reilut 375 000 euroa. Miltei yhtä koviin tuloihin pääsi kiinni Nightwishin laulunkirjoittaja Tuomas Holopainen, jonka tulot olivat runsaat 339 000 euroa.
Haberin tienesteistä suurin osa oli pääomatuloa, Holopaisella ansiotuloa. Haberin tulot putosivat vajaat 50 000 euroa toissa vuoden verotietoihin verrattuna, Holopaisen puolestaan nousivat noin 140 000 eurolla.
Muutama vuosi sitten Antaudun-jättihitin tehneen Reino Nordinin tulot olivat muhkeasti lähes 315 000 euroa, mistä yli kaksi kolmasosaa oli ansiotuloa. Nordinin ansiot nousivat toissa vuodesta yli 130 000 eurolla.
Sekä Haber, Holopainen että Nordin säveltävät ja sanoittavat kappaleitaan itse.
Myös suomalaisräppärit saivat viime vuonna tilipussiinsa verotietojen mukaan muhkeita summia. Mikael Gabriel ansaitsi yli 302 000 euroa ja Mikko Kuoppala eli Pyhimys yli 231 000 euroa. Mikael Gabrielin tulot kasvoivat toissa vuodesta yli 90 000 eurolla.
Cheek-uransa jo lopettaneen Jare Tiihosen ansiot olivat noin 188 000 euroa, Paperi T:n eli Henri Pulkkisen runsaat 171 000 euroa. JVG:n Ville Gallen tulot olivat yhteensä reilut 128 000 euroa ja hänen aisaparinsa Jare Brandin tienestit runsaat 87 000 euroa. Elastisen eli Kimmo Laihon viime vuoden tilipussi oli noin 100 000 euroa, Gettomasan eli Aleksi Lehikoisen noin 99 000 euroa ja nuorison suosikki Cledosin eli Vladis Heposen puolestaan noin 80 000 euroa.
Myös perinteisellä iskelmällä tienaa Suomessa yhä hyvin. Juha Tapion viime vuoden ansiot olivat runsaat 261 000 euroa, Lauri Tähkän noin 179 000 euroa. Rockmuusikoista Popedan Pate Mustajärvi urakoi yli 237 000 euroa, Anssi Kela vajaat 204 000 euroa ja J. Karjalainen vajaat 142 000 euroa. Apulannan Toni Wirtanen pääsi noin 140 000 euron tienesteille, jo kuopatun HIMin keulakuva Ville Valo yli 115 000 euroon ja Eppu Normaalin keulakuva Martti Syrjä noin 99 000 euroon. Poppari Antti Tuiskun tulot olivat runsaat 79 000 euroa. Monilla suomalaisartisteilla voi olla yritystoimintansa kautta myös sellaisia tuloja, jotka eivät näy verotiedoissa.
Vesala ja Vartiainen tulokuningattaria
Naismuusikoiden tulokuningattaria olivat esimerkiksi Paula Vesala noin 258 000 euron, Jenni Vartiainen noin 246 000 euron ja Kaija Koo noin 200 000 euron tuloillaan. Elisa Tiilikaisen eli Elli Haloon tai Ellipsin viime vuoden ansiot olivat noin 149 000 euroa, Maija Vilkkumaan noin 140 000 euroa, Ellinooran vajaat 132 000 euroa ja Chisun noin 117 000 euroa.
Sanni tienasi runsaat 94 000 euroa, Anna Puu yli 83 000 euroa, Erin vajaat 79 000 euroa ja Evelina sekä Abreu molemmat noin 72 000 euroa. Erika Vikmanin viime vuoden tulot jäivät vajaaseen 43 000 euroon.
Muusikkolegenda Vesa-Matti Loirin tienestit olivat yli 157 000 euroa, Samuli Edelmannin runsaat 91 000 euroa. Laura Voutilainen ansaitsi runsaat 98 000 euroa, Paula Koivuniemi reilut 75 000 euroa ja Suvi Teräsniska noin 60 000 euroa.
Rikossyytteissä ryvettyneen iskelmälaulaja Jari Sillanpään viime vuoden tulot verotietojen mukaan olivat vain runsaat 41 000 euroa. Pudotusta toissa vuoteen oli yli 120 000 euroa. Sillanpää sai keväällä sakkotuomion sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
Ulkomaiden valloitusta suunnittelevan, laulukielen suomesta englantiin vaihtaneen Robin Packalénin tienestit olivat vain reilut 30 000 euroa ja niin ikään Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoille tähtäävän Alman runsaat 12 000 euroa. Kovemman tilipussin keräsi englanniksi laulava teini-idoli Isac Elliot, joka ansaitsi lähes 154 000 euroa.
Vain elämää -kahdeksikon tienesteissä vaihtelua
Uusimmalla Vain elämää -kaudella esiintyvien kahdeksan muusikon joukosta suurituloisin oli viime vuonna Reino Nordin. Hänen perässään ovat Arja Koriseva noin 98 000 euron ja Stig eli Pasi Siitonen runsaan 97 000 euron tuloillaan.
Muista ohjelman tähdistä Klamydian Vesku Jokinen ansaitsi yli 71 000 euroa, Ressu Redford noin 51 000 euroa, Jannika B noin 49 000 euroa, Mariska reilut 37 000 euroa ja Herra Ylppö runsaat 30 000 euroa.
Hiljattain Tähdet, tähdet -tv-ohjelman laulusuorituksillaan voittaneen entisen tenavatähden Konsta Hietasen viime vuoden tulot jäivät alle 27 000 euron.
Myös kevyen musiikin tekemisellä voi Suomessa rikastua, vaikkei itse esiintyisi. Tunnetuista musiikkituottajista Henri Lanz eli MGI ansaitsi yli 297 000 euroa, Jurek Reunamäki noin 235 000 euroa, Jukka Immonen reilut 148 000 euroa ja Santeri Kauppinen eli MD$ vajaat 63 000 euroa.Tämän vuoden jättihitin Penelopen esittäjällä Williamilla eli Ville Virtasella oli viime vuonna minitulot, vain runsaat 2 000 euroa. Tänä vuonna tienestit luultavasti moninkertaistuvat, sillä Penelopea on striimattu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa.