Myanmarin televisio varoitti mielenosoittajia vastatoimista – ilmoituksen mukaan lakia rikottu käyttämällä "demokratiaa tekosyynä"

2:20img
Näin armeija kaappasi vallan Myanmarissa ja määräsi maahan poikkeustilan
Julkaistu 08.02.2021 11:59

MTV UUTISET – STT

Myanmarissa valtiollinen televisio on varoittanut sotilasvallankaappausta vastustavia mielenosoittajia vastatoimista.

Televisiossa luetun ilmoituksen mukaan lakia ja yleistä järjestystä on rikottu käyttämällä "demokratiaa ja ihmisoikeuksia tekosyynä".

Maan pääkaupungissa Naypyidawissa poliisi on käyttänyt vesitykkejä mielenosoittajien pysäyttämiseksi. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman silminnäkijän mukaan vesitykeillä pyrittiin saamaan sotilasjuntan vallankaappausta vastustavat mielenosoittajat hajaantumaan kadulta.

Mielenosoituksia oli maanantaina pääkaupungin lisäksi myös muualla maassa.

AFP:n lähteiden mukaan jopa sadattuhannet ihmiset osoittivat mieltään maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa. Kaduilla marssineet ihmiset kantoivat kylttejä, joissa luki muun muassa "alas sotilasdiktatuuri" ja "vapauttakaa Aung San Suu Kyi".

Lisäksi Myanmarin toiseksi suurimmassa kaupungissa Mandalayssa arvioiden mukaan tuhannet ihmiset kerääntyivät kaduille aamupäivällä.

Työläiset tukilakkoon

Suuret väkijoukot liittyivät maanantaina mukaan sotilasjuntan vallankaappausta vastustaviin mielenosoituksiin, kun työläiset ympäri maan menivät laajoihin tukilakkoihin.

– Tänään on työpäivä, mutta emme aio mennä töihin, vaikka se leikkaisi palkkaamme, kertoi 28-vuotias vaatetehtaan työntekijä Hnin Thazin AFP:lle.

– Minulla ei ole ollut vallankaappauksen takia viikkoon töitä, ja olen huolissani selviytymisestäni, kertoi puolestaan 18-vuotias rakennustyöläinen Chit Min.

Asevoimat kaappasi vallan viikko sitten maanantaina ja pidätti Suu Kyin. Myös muun muassa Suu Kyin avustajia on pidätetty.

Suu Kyi on maan vaaleilla valitun valtapuolueen NLD:n johtaja. Marraskuiset vaalit olivat vasta toiset Myanmarissa edellisen sotilasvallan päättymisen jälkeen.

Lue myös: Myanmarissa poliisi käytti vesitykkejä sotilasjunttaa vastustavia mielenosoittajia vastaan

Tuoreimmat aiheesta

Myanmar