Myös Etelä-Savossa tutkitaan mahdollista koronavirusepäilyä

1:17img
Julkaistu 26.02.2020 16:07

MTV UUTISET – STT

Etelä-Savossa selvitetään mahdollista koronavirustartuntaa. Yhdeltä henkilöltä on otettu näytteet, ja laboratoriotulokset valmistuvat huomenna.

– Meillä ei ole vielä tietoa siitä, mihin aikaan (tulos valmistuu), mutta huomenna kello 12 tiedotamme asiasta joka tapauksessa tarkemmin, sanoo STT:lle terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä Essotesta.

Seppälän mukaan mahdollinen tartuntatapaus on tullut ilmi kuluvan vuorokauden aikana.

Aiemmin tänään kerrottiin, että myös Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä on tutkittavana yksi ihminen mahdollisen koronavirustartunnan vuoksi.

Lisätietoja Jyväskylän tapauksesta annetaan huomenna kello 9 tutkimustulosten valmistuttua.

Etelä-Savon tapauksesta kertoi aiemmin Yle.

Lue myös: Koronavirusepäilty matkusti eilen junalla Jyväskylään – oleskellut koronavirusalueella, mutta ei Aasiassa

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus