Helsinkiläisperheen ja naapurissa asuvan miehen vihanpito kärjistyi väkivaltaisesti, kun mies hyökkäsi perheen äidin kimppuun taloyhtiön rappukäytävässä ja potkaisi samalla perheen 3-vuotiasta lasta. Hovioikeus päätti tänään, ettei se anna pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta tuomitulle miehelle valituslupaa.
Välikohtaus sattui elokuussa 2018. Asiaa puitiin alun perin Helsingin käräjäoikeudessa, joka antoi tuomionsa asiassa viime syyskuussa.
Käräjätuomiosta käy ilmi, että hyökkäyksen uhriksi joutuneen perheen ja naapurin miehen välit olivat kireät jo entuudestaan. Taustalla oli pitkään jatkuneita molemminpuolisia erimielisyyksiä, joiden johdosta oli tehty myös rikosilmoituksia.
Tapahtumapäivänä vihanpito oli purkautunut järkyttävällä tavalla, kun naapuri oli käynyt perheen äidin kimppuun taloyhtiön rappukäytävässä.
Toinen naapuri: Mies oli raivon vallassa
Perheen äidin mukaan mies oli tullut aivan lähelle ja alkanut huutaa lasten näyttäneen hänelle keskisormea. Mies oli nimitellyt häntä rasistisesti ja käskenyt opettamaan lapsilleen tapoja.
Kun nainen oli astunut lastensa kanssa hissiin, mies oli ryhtynyt potkimaan häntä vatsaan ja jalkoihin.
Oikeudessa todistajana kuultiin muun muassa tilannetta sivusta seurannutta naapuria. Hänen mukaansa mies oli pitänyt hissin ovenpielistä molemmin käsin kiinni ja potkinut kohti naista niin lujaa kuin oli pystynyt. Hänen mukaansa mies oli ollut raivon vallassa eikä ollut tuntunut välittävän, kehen potkut osuisivat.
Mies osuikin naisen lisäksi myös potkujen korkeudella seisoneeseen 3-vuotiaaseen, joka potkun voimasta kaatui ja löi päänsä lattiaan. Äidin mukaan lapsi meni tilanteessa hetkeksi tajuttomaksi.
3 kuukautta ehdollista
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1946 syntyneen miehen kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Laiton uhkaus liittyi toisella kertaa sattuneeseen tilanteeseen, jossa mies oli rappukäytävässä uhannut samaisen naapuriperheen jäsentä hakkaamisella. Perheenjäsen oli tallentanut tilanteen videolle.
Oikeuden mukaan videolta näkyi, miten naapurin mies oli heti perheenjäsenen nähdessään nostanut kädessään olleen isokokoisen taskulampun lyömäasentoon ja aloittanut uhittelun.
Hovioikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväksi
Käräjäoikeuden tuomio tuli viime syyskuussa. Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi mies määrättiin maksamaan uhreille vahingonkorvauksia yhteensä 1800 euroa.
Mies valitti ratkaisusta hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan ottanut asiaa käsiteltäväksi. Käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
Hovioikeus ratkaisi asian tänään.