Rafael Nadalin kehonkieli puhui puolestaan rankasta pettymyksestä, kun espanjalaistähti asteli median tenttiin Wimbledon-tappionsa jälkeen.
Nadal taipui grand slam -turnauksen neljännellä kierroksella Luxemburgin Giller Müllerille, joka eteni maratonottelusta puolivälieriin luvuin 6-3, 6-4, 3-6, 4-6, 15-13. Nadal tunnusti rehdisti, että turnauksessa 16:nneksi sijoitettu Müller ansaitsi jatkopaikan.
- Minulla oli paikkani, ja hän teki muutaman virheen, mutta se ei riittänyt. Se on totta, että viidennessä erässä hän pelasi aggressiivisemmin ja paremmin kuin minä, Nadal sanoi.
Ennen maanantaita Nadal ei ollut kärsinyt erätappiota arvoturnauksessa sitten tammikuussa pelatun Australian avointen finaalin, jossa hän hävisi Roger Federerille.
Lehdistötilaisuudessa Nadalilla oli vaikeuksia peitellä pettymystään. Espanjalainen analysoi maltillisin sanankääntein ottelua, mutta samalla hän pyöritteli hermostuneesti juomapulloa pöydällä.
- En odottanut tällaista tulosta. Pelasin paremmin kuin muina vuosina. Olin valmis tärkeämpiin asioihin, joten menetin mahdollisuuden, Nadal totesi.
- Kun pelaa tällaisia pelaajia vastaan, ei ole varaa tehdä virheitä. Mutta minä tein niitä tänään. Tein kahdesti, ensimmäisessä ja toisessa erässä. Se maksoi minulle kaksi erää.