Juontaja Anni Ihamäki tuntee nykyisen managerinsa Emma Alftanin leikkipuistosta.
Juontaja Anni Ihamäellä on paljon ystäviä, jotka ovat musiikkibisneksessä, joten manageritoiminta on hänelle siltä osin tuttua. Nykyisin hänellä on kuitenkin omakin manageri: Mellakka Managementin perustaja Emma Alftan.
– Tunnemme leikkipuistosta vuosien takaa. Mellakka Managementin perustamisen aikaan hän kysyi minua mukaan. Saan apua muiden muassa sopimuksiin ja sparrailuun. Ihanaa, että on joku, jonka kanssa puhua suoraan, Ihamäki kertoi Huomenta Suomessa 14. kesäkuuta.
Alftan pitää itseään tiukkana portinvartijana, joka säästää Ihamäen huonoilta diileiltä.
– Emma tuntee minut hyvin, joten hän voi jopa kieltäytyä puolestani, Ihamäki kertoi.
Sosiaalisen median julkaisunsa Ihamäki tekee kuitenkin itse, eikä hänellä ole siihen sen kummempaa suunnitelmaa. Kaupallisia yhteistöitä hän tosin suunnittelee yhdessä managerinsa kanssa.
Ihamäki lopetti suositussa Aamulypsy-radio-ohjelmassa vuonna 2022. Hän on naimisissa hovimuusikkona tunnetun Ilkka Ihamäen kanssa ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Annilla on myös aiemmasta suhteestaan yksi lapsi.
Katso videolta, minkälainen kohtaaminen Anni Ihamäellä oli Aamulypsyn jengin kanssa Janni Hussin ja Joel Harkimon häissä kesäkuussa.
Voit katsoa Anni Ihamäen ja hänen managerinsa Emma Alftanin koko haastattelun alta.
9:38