Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta

Laulaja Tauski Peltonen sai kunnianosoituksen kappaleestaan Sinä vain. 

Laulaja Tauski Peltonen vieraili Huomenta Suomessa 10. kesäkuuta. Haastattelun lopulla juontaja Ira Hammerman paljasti, että Peltoselle on yllätys. 

Peltosen managerina toimiva, hänen poikansa Jimmy asteli kultalevyn kanssa studioon. Tauski sai levyn Sinä vain -kappaleensa Spotify-striimeistä. Tällä hetkellä sillä on yli 3,5 miljoonaa striimausta. 

Kappale julkaistiin vuonna 1994. 

– Sinä vain -laulu on puolet nuorempi kuin minä, Peltonen naureskeli. 

Peltonen täytti 60 vuotta marraskuussa 2022.

Oman isän managerointi tuntuu Jimmystä hyvältä.

– Varmasti elämäni paras työpaikka olla isällä töissä, Jimmy kertoi.

– Meillä on aika hyvä sopu: puhumme paljon asioista ja teemme tulevaisuuden suunnitelmia. Urani lähti jatkumaan, kun olin jo vähän lopettamassa, niin Jimmy kertoi silloin, että voisi tulla töihin. Hän hoitaa koko myynnin ja tekniset toteutukset sekä sopimukset, Peltonen kertoi. 

Isä ja poika asuvat tätä nykyä myös samalla rantaviivalla. 

Heinäkuussa 2020 uutisoitiin Peltosen kihlanneen entisen puolisonsa Henna Peltosen. Pari avioitui vuonna 2011 lyhyen seurustelun jälkeen, mutta Henna jätti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen jo seuraavana vuonna. 

Heillä on liitostaan yksi yhteinen poika. Tauskilla on vielä lisäksi viisi lasta: kolme ensimmäisestä liitostaan Tina Peltosen kanssa ja kaksi liitostaan Virpi Kätkän kanssa.

Katso videolta, miten Tauski reagoi, kun studioon kutsuttiin hänen läheisensä. 

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat