Näillä ehdoilla SDP on valmis hyväksymään uuden Kreikka-ohjelman

Kreikka
SPD:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan puolueen Kreikka-kannan muodostaminen on ollut vaikeaa. Lehtikuva
Julkaistu 11.08.2015 14:36
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan puolueen Kreikka-kannan muodostaminen on ollut tuskaista.

Rinne sanoi puheessaan Jyväskylässä, että SDP on valmis tietyillä ehdoilla hyväksymään uuden lainaohjelman, joka lisää maltillisesti Suomen vastuita.

SDP:n ehdot ovat, että Kreikan julkinen talous on laitettava kuntoon kreikkalaisten omilla toimilla, ja että lainaohjelman sisältöä uudistetaan investointeja ja talouskasvua tukevaan suuntaan.

Rinne näpäytti jälleen myös perussuomalaisia, ja puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia.

– Tähän peliin ei kuulu Suomen kansan sumuttaminen soinismeilla, sanoi Rinne puheessaan.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus