Omia aikojaan käännöksiä tekevät Honda Accordit herättivät viranomaisten kiinnostuksen.
Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto NHTSA tutkii parhaillaan kymmeniä Honda Accord -mallisia autoja piinanneita ohjausvikoja. Pahimmassa tapauksessa tutkinta saattaa myöhemmin ulottua jopa 1,1 miljoonaan Accordin sedan-malliin, uutiskanava CNBC kertoo.
Liikenneturvallisuusvirasto kertoo saaneensa 31 asiaa koskevaa valitusta. Samaisen ongelman vuoksi on suoraan Hondan puoleen kääntynyt 77 asiakasta.
Omistajat ovat valittaneet ohjauksen katoavan ja autojensa harhautumisesta valitusta ajosuunnasta. Tiedossa on ainakin kaksi onnettomuutta ja kaksi henkilövahinkoa.
Lue myös: Nainen ei vienyt autoaan korjaamolle, vaikka valmistaja oli pyytänyt – seurauksena 100 miljoonan dollarin vahingot
Tutkinnassa sedaneita vuosilta 2013–2015
Tutkinta koskee vuosina 2013–2015 valmistuneita Accord-sedaneita. Viranomaisten kiinnostus asiaan heräsi viime vuoden lokakuussa.
Tutkinnassa pyritään selvittämään, kuinka usein ja kuinka monessa ajoneuvossa ohjaukseen liittyviä ongelmia ilmenee ja minkälaisia seurauksia ongelmista on. Tutkinta saattaa myös johtaa laajempaan takaisinkutsuun.
Joulukuussa 2018 Kaliforniassa asustava Accordin omistaja kertoi virastolle omasta kokemuksestaan. Hänen mukaansa auto kääntyi loivassa alamäessä kesken kaiken äkillisesti vasemmalle.
Kuljettaja kertoi ettei kyennyt hallitsemaan useiden kaistojen ylitse karannutta autoaan, joka lopulta törmäsi seinään. Valituksen laatijan mukaan sekä hän että kyydissä ollut matkustaja loukkaantuivat onnettomuudessa.
Hallitsemattomia käännöksiä
Toinen saman kaltaiseen ongelmaan törmännyt Hondan omistaja kertoi vuoden 2013 mallia olevan ajoneuvonsa kääntyvän äkillisesti oikealle tai vasemmalle ilman minkäänlaista varoitusta.
Vaaratilanteita välttääkseen hän testasi autoaan autiolla pysäköintialueella.
– Autoni kääntyi toistuvasti 90 asteen kulmassa aivan itsekseen. Auto käyttäytyi samoin myös Hondan korjaamohenkilökunnan testeissä, asiakas kirjoitti liikenneturvalautakunnalle.
Huolto ei kyennyt jäljittämään auton virhekäytöksestä kertovaa digitaalista jälkeä. Tämän vuoksi auton ohjauslaitteita koskeva vakuutus ei kattanut ongelmaa, asiakas kertoi liikenneturvallisuusvirastolle lähettämässään valituksessa.
Honda Accordia ei enää tuoda Suomeen.