Näin Johanna Puhakka ja Matti Leino reagoivat Rantabaari-roolihahmojensa avioitumiseen: "Melkein ihan liikuttui"
Johanna Puhakka ja Matti Leino kertovat tuntemuksiaan roolihahmojensa avioitumisesta.
Rantabaari-sarjan neljännellä kaudella ollaan rakkaudentäyteisissä tunnelmissa, kun Alissa (Johanna Puhakka) ja Anssi (Matti Leino) sanovat toisilleen "Tahdon". Roolihahmojen purjehtiminen avioliiton satamaan tuntuu Puhakasta ja Leinosta ihanalta.
– Alissalla ja Anssilla on ollut niin (paljon) kaikenlaista, niin on ihanaa hahmojen puolesta, että nyt he vihdoin saivat toisensa. On onnellinen fiilis heidän puolestaan, Puhakka hehkuttaa.
Roolihahmojen onni lämmitti myös Leinon mieltä.
– Tässä on niin paljon seikkailtu kaikkea vähemmän onnellista näissä kuviossa, niin melkein ihan liikuttui näyttelijänä hahmojen puolesta. Ovat he kyllä ansainneet ripauksen onnea kaiken tämän kaameuden keskellä, Leino kertoo.
– Hahmon puolestahan siinä on tosi onnellinen, Puhakka toteaa jatkaen, että kaksikko oli kuvauspäivän aamuna laittanut Alissan ja Anssin sormukset sormeensa ja katsellut käsiään vierekkäin iloiten siitä, että nyt roolihahmoilla on vihdoin sormukset nimettömissään.
Puhakan näyttelemä Alissa on hakenut papilta aamenen jo kerran aikaisemminkin. Tuolloin kyseessä ei ollut Rantabaari-sarja, vaan rakastettu Salatut elämät.
– Alissa on joskus vuosia sitten mennyt vähän tämmöisessä kostomeiningissä itseään huomattavasti vanhemman herrasmiehen, Gunnarin, kanssa Salkkareissa naimisiin, mutta se liitto päättyi hyvin lyhyeen, Puhakka kertaa.
Leino puolestaan on ensimmäistä kertaa sulhasena ruutuhäissä. Mies arveleekin juuri ensikertalaisuuden olevan syy hänen innostuneisuudelleen.
Kuvausteknisen härdellin, mikrofonien asettelujen ja ohjaajien kajahtelevien käskyjen vuoksi kulisseissa ei välttämättä vallitse täysin idyllinen häätunnelma.
Kameran käydessä näyttelijän on kuitenkin helppo virittäytyä tunnelmaan kuin tunnelmaan.
– Totta kai siinä hetkessä itsessään sitä elää ja hengittää, Leino kiteyttää.
Rantabaarin 4. kausi vain suoratoistopalvelu C Moressa!
Uusimmat
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
Lataa lisää