Näin Kai Hyttinen muistelee edesmennyttä Kaj Chydeniusta

Muusikko Kai Hyttinen esiintyi viimeistä kertaa edesmenneen Kaj Chydeniuksen kanssa vuosi sitten.  

– Olen saanut kokea suurenmoisia hetkiä hänen kanssaan, Hyttinen muistelee 84-vuotiaana menehtynyttä Chydeniusta. 

Hufvudstadsbladetin mukaan Chydenius kuoli kotonaan lauantaina perheensä ympäröimänä.

Hyttinen ja Chydenius työskentelivät yhdessä vuodesta 1989 lähtien. Erityisesti Hyttisen mieleen ovat jääneet Chydeniuksen viimeiset konsertit, joissa koko sali lauloi yhdessä Kalliolle kukkulalle -laulua.

– Ne ovat olleet koskettavia hetkiä.

Hyttisellä ei tule mieleen toista tämänhetkistä suomalaista säveltäjää, joka olisi tehnyt laulun, jonka kaikki suomalaiset osaavat. 

– Se on sellainen saavutus, jota ei ihan joka päivä saavuteta.

Kalliolle kukkulalle -laulun lisäksi Chydeniuksen tunnetuimpia teoksia ovat muun muassa Nuoruustango ja Sinua, sinua rakastan. Hyttinen on säveltänyt tuhansia lauluja.

– Hän on kulkenut omaa tietään. Hän sävelsi runoutta, Hyttinen toteaa. 

Hän kuvailee Chydeniuksella olleen taito tehdä erittäin hyviä melodioita.

– Hän on sen myötä laajentanut suomalaista musiikkikirjastoa valtavasti.

Chydenius kuului myös Kom-teatterin perustajajoukkoon. 

Suuri humanisti ja humoristi

Hyttinen kuvailee Chydeniuksen olleen ”suuri humanisti ja samalla humoristi”. Yhteiset konsertit olivat hienoja ja jänteviä, mutta niistä löytyi myös pieni sarkastisuus, joka viehätti Hyttistä.

– Hän ei ylvästellyt tekemisillään.

Työssään Chydeniuksella oli aina Hyttisen kuvauksen mukaan ”tunteet pelissä”.

Hyttinen sai kokea Chydeniuksen huumorintajua myös postikorttien kautta. Hyttinen kuului jonkin aikaa Chydeniuksen niin kutsuttuun postikorttirinkiin. Chydeniuksella oli tapana lähettää matkoilta monia postikortteja, joista jokaisessa luki eri asia.

Hyttisen mieleen on jäänyt Chydeniuksen matka Pariisista, joka ajoittui aikaan kun Kalevi Sorsa toimi pääministerinä.

–  Siinä kortissa luki ”joka äänestää Sorsaa, tekee kalevalan”. Siinä on esimerkki hänen kirjallisesta huumoristaan.

Näin Kaj Chydenius puhui protestilaulujen merkityksestä vuonna 1966: