84-vuotiaana kuollutta Kaj Chydeniusta muistellaan lämmöllä.
Muusikko ja säveltäjä Kaj Chydenius on kuollut. Hufvudstadsbladetin mukaan 84-vuotias Chydenius menehtyi kotonaan lauantaina perheensä ympäröimänä.
Kom-teatteri on julkaissut Instagramin tarinat-osiossa Yle Uutisten päivityksen Chydeniuksen kuolemasta. Teatteri on lisännyt päivitykseen mustan sydämen.
Chydenius oli yksi Kom-teatterin perustajajäsenistä.
Myös muut ovat muistaneet rakastettuja klassikkolauluja säveltänyttä Chydeniusta sosiaalisessa mediassa.
”Herkkä taiteilija”
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho välittää päivityksessään lämpimät osanotot omaisille ja läheisille.
Pianisti, orkesterinjohtaja ja säveltäjä Jukka Linkola kuvailee Chydeniuksen jättäneen valtavan muistijäljen suomenkieliseen lauluohjelmistoon. Hän kertoo tutustuneensa Chydeniukseen 50 vuotta sitten ja päässeen heti unelmatyöhönsä, eli pianistiksi teatteriesityksiin, joihin Chydenius oli säveltänyt musiikin.
– Chydenius oli sydämeltään herkkä taiteilija, jonka sensitiivinen tekstinlukukyky tuotti aina uutta, jopa kymmenen laulumelodiaa päivässä, Linkola kirjoittaa Facebook-päivityksessä.
Hän nostaa esiin Kalliolle kukkulalle -laulun, joka on yksi Chydeniuksen tunnetuimmista teoksista.
– Olen kokenut myös useita tilanteita kansainvälisissä illanistujaisissa, joissa tämä laulu osataan. Se kaikki johtuu Kaj:n kyvykkyydestä tuoda laulun voimaa juuri ihmiskunnan rauhaisan yhteisolon mieltä yleviin hetkiin.
Chydeniusta kiitetään
Näyttelijä Jarkko Lahti kiittää Facebook-julkaisussaan Chydeniusta.
– Kiitos kaikesta Kaj. Hyvää matkaa - ikuinen muisto.
Myös näyttelijä Eija Ahvo kiittää Chydeniusta Instagram-päivityksessä.
– Kaj Chydenius - lennä sointusiivin korkeammalle ja korkeammalle. Laulusi elävät. Kiitos kaikesta. Osanottomme läheisille.
Näyttelijä Krista Kosonen kertoo Instagramin tarinat-osiossa laulaneensa Chydeniuksen kappaleita Lahden kansanopistossa, Kallion lukiossa ja Teatterikorkeakoulussa.
– Kenenkään kappaleita ei ole tullut niin paljon laulettua.
– Laulut jäävät!
Muusikko Samuli Edelmann kuvailee Instagram päivityksessään Chydeniusta upeaksi säveltäjäksi.
– Rauha hänen sielulleen.
”Kajlla oli tämä homma hallussa”
Kitaristi Tuomas Wäinölä kiittää Chydeniusta musiikista. Hän muistelee hyvällä työskentelyä Chydeniuksen kanssa.
– Kajn hitit kaikuivat kaltaiseni Vanhan valtaajien skidin lapsuudessa osana jos jonkinlaista illanviettoa, vappuna vähintään.
Wäinölä on linkittänyt julkaisuun Erottua-laulun, jonka on levyttänyt Ahti Paunu. Wäinölä kertoo, että kappale esitettiin hänen isänsä hautajaisissa.
– Se on lyhyessä mitassaan kokonainen, nämä lainit yhdistettynä tuohon melodiaan puhuvat minulle. Siitä ajattomasta magiasta on lauluissa kyse, Kajlla oli tämä homma hallussa.
Uusimmat
-
12:24
Yksi kuoli ulosajossa Ilmajoella
-
12:22
Yle: Vornanen ampui poliisina haulikkomiestä takamukseen
-
12:21
Tiedusteluvalvontavaltuutettu kertoo, kuinka tiedustelupalveluita pidetään silmällä: "Ideana on, että..."
-
12:21
Helsingissä kateissa 59-vuotias mies
-
12:15
Ei sopinutkaan poliisin käyttöön – muistatko tämän auton suositusta lastenohjelmasta?
-
12:14
UM vahvistaa: Suomalainen kuollut Thaimaassa
-
12:14
Serbian presidentti Xille: Taiwan kuuluu Kiinalle
-
12:09
Olkiluoto 3:n huolto venyy taas – reaktorien välillä huoltorumba
-
11:26
Nainen löytyi kuolleena ulkoalueelta Mäntsälässä – miestä epäillään taposta
-
11:18
Poliisi Viertolan kouluampumisesta: Tekoa suunniteltiin viikkoja, 12-vuotias ampunut aseella ennenkin
-
11:17
Vahvat oluet tulossa ruokakauppaan, mutta edessä voi olla "venkslaus"
-
11:11
Windows95manin paljas peppu aiheutti närää – puolustajat riensivät barrikadeille: "Sanonpahan vaan"
-
11:03
Hämmentävä väite Vladimir Putinista nousi jälleen esiin – amerikkalaismiljardööri ärjyi: "Anna se v***n sormus takaisin"
-
11:02
"Turvallisuusasiantuntijan" epäillään vieneen miehen pankkitililtä yli 80 000 euroa
-
11:00
Keskustanuoret myöntää MTV:lle: Seksityöehdotus epäonnistui – kohu piilotti aloitteen ydinviestin
-
10:39
Espoolainen leipomo päätyi tietämättään Euroviisuihin
-
10:30
Irakilaismies tunnusti Isis-joukkomurhan Suomen poliisin videolle vapauduttuaan syytteistä – sai satojentuhansien korvaukset
-
10:25
Rallitähti Thierry Neuvilleltä hapanta tekstiä Kalle Rovanperän suuntaan
-
10:18
Suomen paralympiavoittaja lopettaa uransa 24-vuotiaana
-
10:09
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
Lataa lisää