Jääkiekon MM-kultajuhla aiheuttaa poikkeuksia ja myöhästymisiä Helsingin keskustan joukkoliikenteeseen, kertoo Helsingin seudun liikenne (HSL).
MM-kultaa juhlitaan Kaisaniemen puistossa kello 22:een asti. Kello 18 alkaneessa juhlassa esiintyy illan aikana useita artisteja, kuten Paula Vesala ja rap-duo JVG.
HSL:n lähijunaliikenteessä ajetaan normaalit junavuorot, mutta junat ajetaan normaalia pidempinä. Metro liikennöi normaaleina liikennöintiaikoina. Metrot ajavat tihennetyin välein kello 21–23 Espoon Tapiolan ja Helsingin Itäkeskuksen välillä. Junissa kuulutetaan poikkeavista pääteasemista.
Viimeinen juna Rautatientorilta Vuosaareen lähtee kello 23.29, Mellunmäkeen kello 23.34, Tapiolaan kello 23.21 ja Matinkylään kello 23.34.
Raitioliikenteessä voi olla poikkeuksia kaikilla keskustassa liikennöivillä linjoilla. HSL kertoo, että poikkeuksista tiedotetaan erikseen.
Busseilla ajetaan normaali maanantain liikenne, yöliikenteessä ei ole lisävuoroja. Poikkeuksia voi olla erityisesti Rautatientorilta liikennöivillä linjoilla.
Viivästymisiä joukkoliikenteessä on odotettavissa jo ennen tapahtuman alkua sekä tapahtuman jälkeen. Liikkumiseen kehotetaan varaamaan ylimääräistä aikaa. Lisäksi keskustan kautta kulkemista suositellaan välttämään ja suosimaan poikittaisia yhteyksiä, jos mahdollista.