Näin kevät etenee – tuore kuukausiennuste julki

3:04img
Katso myös: Viikonloppuna kylmenee
Julkaistu 14.03.2024 20:35
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Sää jatkuu tuoreen kuukausiennusteen mukaan pääsiäistä kohti mentäessä vaihtelevana. Lämpötilat keikkuvat kylmän ja lauhan rajamailla.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n uusi kuukausiennuste on leppeitä kevätsäitä odottaville harmillista kertomaa.

Tulevana sunnuntaina sää pakastuu ja sateet muuttuvat lumeksi etelärannikkoa myöten. Ensi viikolla lämpötila voi laskea yöllä osassa maata jopa 20 pakkasasteeseen.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että lumet sulavat ensi viikon edetessä silti ainakin etelässä.

– Näyttää siltä, että matalapaineiden radalla ollaan viikonvaihteen kylmenemisen jälkeen ja ainakin etelässä lumet pääsevät hupenemaan. Ajoittain on jo keväisempää, joskin epävakaista.

Lue myös: Sää: Suomi jakautuu viikonloppuna kahtia

Ruotsissa jo yli 10 astetta lämmintä

Mäntykannaksen mukaan Suomen eteläpuolella liikkuu ensi viikolla hyvinkin keväisiä ilmamassoja. Baltiassa ja Ruotsissa voi useampaan otteeseen olla yli 10 astetta lämmintä.

– Meille keväiset ilmamassat eivät kuitenkaan näyttäisi yltävän, Mäntykannas toteaa.

AOP Helsinki, Vuosaari. Kuvassa pajunkissoja.

Pääsiäisen sää on arvoitus, koska ollaan kylmän ja lämpimän ilman rajamailla, meteorologi Markus Mäntykannas kertoo. Kuvassa pajunkissoja Hesingin Vuosaaressa.

Pääsiäisenä ollaan kylmän ja lämpimän rajamailla

Pääsiäisviikko on pitkän ajan ennusteen mukaan keskilämpötilaltaan ja sademäärältään lähellä tavanomaista.

Pääsiäispyhien sää on vielä arvoitus.

– Siitä ei pysty vielä sanomaan mitään, koska ollaan kylmän ja lämpimän ilman rajamailla, Mäntykannas kuvaa.

– On kuitenkin merkkejä siitä, että huhtikuun alkupuolella korkeapaine voisi vahvistua Pohjois-Eurooppaan. Varsinkin yöt olisivat tässä tapauksessa pääsiäisen ympärillä kylmiä, mutta päivälämpötilat voivat kivuta jo 5–10 asteen välille, jos aurinko paistaa.

Huhtikuun alussa tavanomaista kylmemmän sään todennäköisyys taas kasvaa.

– Eli voi tulla kevään odotukseen vielä monta kertaa takapakkia.

Lue myös: Pörssisähkön hinta putoaa yöllä miinukselle – tänään tehtiin uusi tuulivoimaennätys

Tuoreimmat aiheesta

Sää