Näin kuolema kohdataan Suomessa – Olisitko sinä valmis?

Pirkanmaan saattohoitokodin johtaja Tiina Surakka on tullut sinuiksi kuoleman kanssa. Työ kuolevien potilaiden hyväksi vie suurten kysymysten äärelle. Kuinka kuolema kohdataan, ja kuinka sen kanssa voi elää?

Saattohoitopotilaiden parissa työskentelevä Tiina Surakka kertoo, että osa potilaista ottaa kuoleman vastaan pelonsekaisin tuntein, osa helpottuneena.

– Toiset ovat kiinnostuneita tietämään, mitä kuollessa tapahtuu, toiset taas suunnittelevat hautajaisiaan. Sitten on kieltäjiä, jotka eivät halua kuulla koko sanaa eivätkä puhua siitä. Toiset käsittelevät kuolemaa uskonnon kautta, Tiina kuvailee.

Saattohoidossa ei paeta ahdistavia kysymyksiä. Myös hoitajien on oltava valmiita kohtaamaan kuolema avoimesti.

– Alalle hakeutuvat ihmiset näkevät kuoleman luonnollisuuden. Tärkeintä on, että siinä ei ole mitään mystistä, se on luonnollinen osa elämää, Tiina ajattelee.

– Sen näkee, kun katsoo luonnon kiertokulkuakin.

Tiina on oivaltanut, mikä on kuoleman hetkellä ihmiselle tärkeintä.

– Ei mitään mammonaa viedä täältä mukana, vaan tärkeintä on oma mielikuva, että on tehnyt jotain hyvää, että elämä on ollut merkityksellistä. Jokainen haluaa kokea, että oma elämä on ollut merkityksellistä.

Perhettä sekä elävät että kuolleet

Merkitystä elämälle antavat läheiset ihmiset: menehtyneiden muistot jäävät elämään läheisten mielissä.

– Ihminen haluaa jättää jälkiä elämästä, että on oltu olemassa, Tiina kiteyttää.

Jäljet voivat olla muistijälkiä läheisten mielissä, tai vaikka sitten painettuja sanoja ja siveltimen vetoja.Viimeisinä toiveinaan monet potilaat haluavat ilmaista itseään esimerkiksi taiteen keinoin.

Tiina kertoo, että kuoleman kohdalla moni pohtii jo edesmenneitä omaisiaan.

– Perhe ei ole vain elävä perhe vaan paljon enemmän, hän muistuttaa.

Kuoleman yli ei pidä päästä

Koskettavinta kuolemaa paljon kohdanneille ammattilaisillekin on lapsen poismeno.

– Aina kun on nuoresta kyse, pienestä lapsesta, se tulee lähelle. Meidät on rakennettu niin. Kun lapsi tai lapsenlapsi kuolee, näkee sen kysymyksen: miksi?

Lapset itse hyväksyvät helpommin vaikkapa nuoren äitinsä kuoleman kuin vanhemmat tai isovanhemmat lapsensa menetyksen.

Tiina tietää, että ihmisillä on ihmeellisiä voimavaroja musertavankin surun keskellä. Hän sanoo, ettei menetyksestä pitäisikään yrittää päästä yli vaan oppia elämään kuoleman kanssa.

– Kokemuksesta pitää ottaa se, mikä vahvistaa. Se on rankkaa, mutta yli ei pidä päästä eikä unohtaa, vaan ottaa asia osaksi persoonaa ja omaa elämää, hän sanoo.

Vastauksia surun synnyttämiin suuriin kysymyksiin Tiinalla ei ole antaa, vaan hän toteaa jokaisen joutuvan hakemaan oman lohdutuksensa.

Mitä kuolema opettaa?

Työ on opettanut tekijäänsä elämään hetkessä ja nauttimaan siitä.

– Jos jotain oppii, niin sen ettei kannata siirtää itselleen tärkeitä asioita huomiselle vaan elää tässä ajassa.

Hän myös miettii, millaisia muistoja ja elämänviisauksia jättää lapsilleen.

– Olen alkanut katsoa nuorisoa arvostavasti. Heissä on tulevaisuus. En voi kaataa omaa kokemustani toiselle, mutta voin olla läsnä.

Tiina kertoo tulleensa työn myötä entistä sallivammaksi. Hän kertoo oppivansa joka päivä jotain uutta ja kuulostaa sanoissaan elämäniloiselta optimistilta.

– Elämä on loppujen lopuksi aika ihanaa. Se ei ole koskaan valmista.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat